keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Mad Cook

Mitäs täällä keitellään? Ruskeaa nuudelisoppaa?

IMG_5617

No ei, vaan lankaahan se on. Ja kattilassa ja liedellä, kyllä! Lopullisesta höyrähtämisestä ei kuitenkaan ole kyse, vaan langanvärjäysharjoituksista.

Olen ollut kovin kiinnostunut langan värjäämisestä jo pitempään, mutta en ole tähän saakka saanut itsestäni irti riittävästi ytyä tarttuakseni toimeen. Ohjeet kun tuntuvat liian monimutkaisilta, ainekset vaikeilta hankkia, homma liian sotkuiselta yksiön keittiöön, kasvivärien kerääminen työläältä ja kotivärjääjien usein käyttämä KoolAid liian myrkylliseltä yhtään mihinkään tarkoitukseen (vain muutamia syitä mainitakseni) - kokeilematta on siis jäänyt.

Mutta sitten päivänä eräänä kaikki muuttui, kun törmäsin eHow-sivuston ohjeeseen, jossa kerrottiin, miten lankoja värjätään kahvilla ja etikalla. Ihan vaan tosi yksinkertaisesti, eikä edes kauppaan tarvinnut lähteä. Siispä otin kaksi kerää tylsänharmaata sukkalankaa ja keittelin niille kahvi- ja teeliemet. Ja kappas kekkosta, tuloksena oli kaksi värjättyä lankakerää!

IMG_5685

Alimmaisena teelanka, keskellä kahvilanka ja ylimmäisenä alkuperäisen värinen (joskaan ei se alkuperäinen) lanka. Värjäysprosessissa lankoja keiteltiin siis alle kiehumispisteen olevassa liemessä 30-60 minuuttia (teeliemessä lanka lojui puolisen tuntia, kahviliemessä tunnin). Väriaineen lisäksi olennainen aine oli etikka, jota käytettiin liemessä kiinnittämässä väriä lankaan. Keittelyn jälkeisessä huuhtelussa väriä ei juuri irronnutkaan, vaan tuntui kiinnittyneen hyvin. Tiedä sitten häntä, kuinka värjäys kestää käytössä, ehkä mitään kovaan kulutukseen tulevaa näistä ei kannata neuloa?

Lisää värjäyksestä (kasvi- tai elintarvikevärisellaisesta) voi lukea mm. Ullasta. (Eikä tuo kasvivärjäysohje nyt tällä lukemalla tunnukaan enää monimutkaiselta. Ehkä ensi kesänä?)

Huomaatte ehkä myöskin, että olen hankkinut kerijälaitteen, jolla saa vyyhdit siististi kerälle. I'm loving it. Olen saattanut keriä aika paljon kaikki lankani kerälle, kun se on niin kivaa. Teknisenä syynä voidaan mainita, että säästää myös tilaa, langat mahtuvat nyt viiden laatikon sijasta neljään.

10 kommenttia:

  1. oho, jopas jopas! mitä teetä käytit? tulisko rooibuksesta punertavaa lankaa? ja vihreällä teellä vihreää? mistä saa ostaa kerimislaitteita?

    VastaaPoista
  2. käytin sekalaisia pusseja mustaa teetä, ainakin keisarin morsianta ja jotain appelsiinintuoksuista (teepussien järjestely ja tunnistaminen ei ole vahvinta alaa). mietin itsekin tuota rooibus-asiaa, kyllä sillä ehkä punertavaa lankaa saisi aikaiseksi? väriähän voi vahvistaa erilaisilla kemikaaleilla, mutta niihin en ole siis ikinä jaksanut tutustua. mutta lisätietoja vaikkapa täältä.

    ostin kerimislaitteen menitasta. netistäkin saa, esim. kauhavan lanka-aitta näytti myyvän. jos haluaa keriä lankaa vyyhdeiltä, kannattaa miettiä myös vyyhdinpuiden ostamista (siis niiden sellaisten, joihin vyyhti laitetaan ja joka sitten pyörii kerittäessä), muuten loppuu kädet.

    VastaaPoista
  3. Ooo, mahtavaa! Värjäys ja kerimislaite!

    VastaaPoista
  4. Ihania lankoja tuli! Hyötykasviyhdistys muutekseen järjestää langanvärjäyskursseja kesäisin. Monena kesänä on myös ollut tutustumisilta aiheeseen. Olen käynyt ja oli tosi mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  5. Omenaminttu, kiitos vinkistä! Etsiskelin netistä vähän kursseja viime kesän lopulla, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Laitan tämän korvan taakse! Hyötykasviyhdistys on kyllä muutenkin oiva paikka.

    VastaaPoista
  6. OI, kahvilanka on ihanan väristä!

    Ja kerimislaitteeseen pitä ensitilassa päästä tutustumaan!

    VastaaPoista
  7. Ihanat langat! Tätini kanssa aina lapsena saunan padassa värjättiin lankoja kasveilla.Tämä tapa onkin kokeiltava näin kaupunkioloissa :)

    VastaaPoista
  8. Värjäys on toinen suosikkipuuhani keittiössä :> Olen kyllä kokeillut kaiken maailman myrkkyjäkin ja tässä sitä vaan edelleen ollaan! Koukkuun jäämisen riski on tosin aikas suuri ...

    VastaaPoista
  9. Ihan parasta! Muutenkin mukava lukea blogia, uutena lukijana, kun neulomisen lisäksi suomalaiset villat kiinnostaa, mutta onneksi luin näin taaksepäinkin!

    Tarvii ehkä lisää huutomerkkejä vielä, kun olen miettinyt tätä värjäysasiaa just. Tarvetta olis, mutta ei houkuttele; värjäysmuistoni ovat erityisen pahanhajuisia ja epäilen että saisin tarpeeksi sipulinkuoria tms. tähän hätään kasattua. Mutta että teellä ja kahvilla, loistavaa! Jostain syystä vielä olen viime aikoina rakastunut just tuollaisiin toffeen ja beigen sävyihin.

    VastaaPoista