perjantai 4. helmikuuta 2011

Paistetut valkosipuliherkkusienet pinaatin ja parmesanin kanssa

Tänään olen lähinnä miettinyt neljä päivää kestäneen suklaalakon mukanaan tuomaa epämukavuuden tunnetta elämässäni. Sekä sitä, miten saa paistetut valkosipulin hajun pois asunnosta jos on teipannut ikkunansa umpeen kylmyyden takia. Ei mulla muuta. Paitsi että tulipa muuten hyviä näistä sienistä!


Pannulla paistetut valkosipuliherkkusienet
(Ohje Ruokasuosikit -sarjan Kasvisruoat -kirjasta)

450g valkoisia herkkusieniä
5 rkl oliiviöljyä
2 silputtua valkosipulinkynttä
tilkka puristettua sitruunamehua
suolaa ja pippuria
4 rkl pilkottua tuoretta persiljaa (kyllä kuivatullakin pärjäsi)

Harjaa sienet puhtaiksi ja leikkaa varret pois lakkien läheltä. Kuumenna oliiviöljy pannulla. Lisää valkosipuli ja paista hetki kunnes sipuli on hieman ruskettunut. Lisää sienet pannulle ja paista kovalla lämmöllä kunnes ne ovat imaisseet öljyn.
Säädä lämpö miedoksi, paistele kunnes neste on haihtunut sienistä ja lisää lämpöä uudelleen. Paista sekoitellen kunnes sienet ovat kauniin ruskeita. Lisää sitruunemehu, persilja, suolaa ja pippuria. Kypsennä vielä minuutin verran.

Ohje sanoo että sienet voisi tarjoilla rapeakuorisen leivän kanssa. Mä kasasin lautaselle tuoretta pinaattia, herkkusienet päälle ja veistelin parmesanista lastuja. Aivan ihanaa. Ylläolevasta satsista riitti kahteen salaattiin.

10 kommenttia:

  1. Suklaalakko kyllä helpottuu ajan kuluessa,kokemusta on.Olin kerran 3 kuukautta suklaalakossa,mutta kun sen jälkeen otin ekan suklaapalan,niin siihen se lakko jäi...
    Ihanat sienet,olen tehnyt samantapaisia.

    VastaaPoista
  2. Resepti jota täytyy ehdottomasti kokeilla. Harmi että just tulin kaupasta, eikä tällä kertaa tuomisina ollut lainkaan herkkiksiä (joita yleensä on ostoslistalla aina...)

    VastaaPoista
  3. Oih, näyttääpä herkulliselta! Siitäkin huolimatta, että söin juuri.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, tätä suosittelen kyllä lämpimästi. En siis suklaalakkoa vaan sieniä :) Ja oli jotankin hauskaa kun sienet oli kokonaisina (ei kannata pelästyä vaikka ovat isoja aluksi koska kutistuvat kumminkin kun nesteitä häviää).

    VastaaPoista
  5. Oi, ihanat kuvat! Pakko testata :)

    VastaaPoista
  6. Ja vielä pakko tulla kommentoimaan, että sienet olivat ihania! Kiva syödä välillä jotain vähän erilaista salaattia.

    VastaaPoista
  7. Kermaperse, mahtia että maistui! Ja joo, se tässä just olikin lähtökohtana että nyt vähän jotain muuta salaattiin kuin sitä perusvihreää ja kurkkua jne. Pitäisi kikkailla enemmän salaattien kanssa, usein vaan aivot lyö ihan tyhjää hevi-osastolla.

    VastaaPoista
  8. ihime hommaa tuo suklaalakkoilu. ei maistanu jytis palan palasta, vaikka yritin tarjota chai-suklaata! aika pelottavaa oikeastaan.

    VastaaPoista
  9. Pistin ohjeen kirjanmerkkeihin jo helmikuussa, mutta vasta nyt kokeilin. Aivan taivaallista!

    VastaaPoista
  10. Sannis, heh, mullakin on to do -listalla korvamerkkejä blogeista piiiitkien aikojen takaa, kyllä ne sitten lopulta aina pääsee toteutukseen! Ja siis samaa mieltä, nää on kyllä yllättävän hyviä, itseasiassa ei ole kauaa kun viimeksi tein taas näitä. Kiva kun tykkäsit!

    VastaaPoista