maanantai 7. helmikuuta 2011

Räps räps ja poks poks!


Räps sanoi kamera ja poks sanoi samppanja. Molemmat äänet toistuivat jokusen kerran viikonloppuna ruokabloggaajien tapaamisessa Hotelli Helkassa, jonne myös meidän jengi ystävällisesti kutsuttiin vaikka emme pelkästään ruokablogi olekkaan. Monissa blogeissa on jo tehty mainioita reportaaseja päivän ja illan kulusta, joten täällä kuvat saavat johdatella tarinaa.

Edustus: allekirjoittanut ja Ellu
Varustautuminen: vähäiset yöunet ja kaksi kameraa joista toisesta loppui heti akku
Muuta huomioitavaa: no vähänkö jännitti


Essi Avellanin samppanjatasting ja luento olivat aivan mahtava aloitus päivälle. Varsinkin kun ei ollut ehtinyt syödä aamiaista. Olimme yhtä hymyä.

Kestitys oli kohdillaan mutta vähän jotain piti tehdä itsekkin. Nimittäin ruokaa.


Näistä aineksista syntyi ainakin perunasalaattia, kirsikkatomaattihilloketta, marinoitua punasipulia, siikachevicheä, Aura Gold-moussea, marinoitua omenaa, rosmariini-limesorbettia ja punaherukkajäädykettä. Ja muutama valokuva.

  
Meidän mahtavassa jengissä oli mun ja Ellun lisäksi Unelias kokki Anna, Kokkaavat siskot sekä Peruspöperöä-blogin Virpi. Tsing tsing!



Ja tällä jengillä oli pilkkomishommat hanskassa!


 Sekä tehokkaat vatkaamiset.


" Öö, kuuluuko tätä tulla näin paljon?" "Hei kenen kerma palaa täällä pohjaan?" "Tästä TULEE siirappia!!"


Saatiin mekin siis jotain aikaiseksi ja pääsimme illallispöytään. Siellä niitä omia kokkailuja sai sitten ihailla. Tosin keittiön väki oli hieman siistinyt ja jatkojalostanut ja lisäillyt juttuja. Tadaa!


 Vegaaninen versio.


Kasvisyöjien pääruokana oli Helkan keittiön listaltakin löytyvä Helkan kasviskäärö ja rosmariiniperunaa sekä ihania juureksia.


Väliruokana toimineen sampanjassa lepäilleen rosmariini-sorbetin jälkeen piti vielä jaksaa jälkkäriä. Kamala kohtalo.


Tuo tumma asia tuolla taustalla on ihan järjettömän tuhti suklaakaakun pala, phiu. Ja ah. Vegaanille ei ollut leivonnaisia tarjolla, hedelmiä ja sorbettia kylläkin. Jälkiruoan ehdoton huipennus oli Essi Avellanin valitsema jälkiruokaviini Pacific Rim Riesling Vin de Glacière 2007 Riesling.


Iso kiitos ja kumarrus Helkan suuntaan, nautimme mielenkiintoisesta päivästä ja illasta todella paljon. Ja te kanssabloggaajat, olette sekopäistä ja aivan mahtavaa jengiä. We like.

7 kommenttia:

  1. Oli ihanaa! Uudestaan taas. Pian.

    VastaaPoista
  2. Huippu jengi oli meillä kyllä! :) Kiitos kokkaus- ja muustakin seurasta, toivottavasti tavataan jatkossakin.

    VastaaPoista
  3. Olihan meidän tiimissä mun parina unelias Annakin! :) Ja kyllä, oli kivaa puuhata teidän kanssanne ja tutustua :) Tapahtuma ei olisi ollut läheskään niin hieno, jos meillä ei olisi ollut niin kivaa siinä kokkailu porukassa:) Mutta; oliko siitä nyt koskaan mitään epäilystäkään? :)

    VastaaPoista
  4. Apua miten mä olin Uneliaan unohtanut! Tilanne korjattu. Jesh toivottavasti nähdään taas pian ja pilkotaanpa toistekkin porukalla :)

    VastaaPoista
  5. Erittäin hieno tuo "lasit rivissä" -kuva.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Ari. Ja viitaten blogikirjoitukseesi, oli muuten munkin eka viininmaistajaistilaisuus ja samaa mietin, pitää saada itselle kunnon viinilasit joihin menee koko nenä.

    VastaaPoista
  7. kiitos jytis raportista! terveisin se, jonka kamera sammu ekan kuvan ottamisen jälkeen. siinä ainokaisessa kuvassa on tosin rivi (täysiä) samppanjalaseja, joten kaikkein olennaisin tallentui!

    VastaaPoista