Ihan parhaat pinaattilätyt

Rakastan lättyjä (joku niitä myös letuiksi kutsuu) ja tykkään pinaatista. Olinkin onnesta soikeana, kun kokeilin tätä Chicling-blogin reseptiä. Niin oli muuten koko perhe: yksivuotiaskin veteli kaksi isoa lättyä napaansa yhdeltä istumalta. Oi!

Uutta, mutta todellakin kokeilemisen arvoista oli raastaa lättyjen päälle parmesania. Toki ehkä tunnetumpi vaihtoehto puolukkasose tai -hillo toimii myös. Tässä ohje vielä Chicling-blogista, itse en kokenut tarpeelliseksi muuttaa sitä. Kiitän vain kauniisti!

Pino pinaattilättyjä

5 dl luomumaitoa
3 luomukananmunaa
2,5 dl luomuvehnäjauhoja
loraus sulatettua voita
2,5 dl pinaattia (tein pakasteesta, ohjeessa suosittiin tuoretta)
suolaa
mustapippuria

Tee taikina ja anna sen turvota puoli tuntia ennen paistamista. Sitten vain voita pannuun ja paistamaan. Varoitus: nämä todella vievät kielen mennessään!

Maapähkinävoikastike

Lyhyestä virsi kaunis: uusi suosikkikastike kasvispihveille ja Kaukoitä-henkisesti marinoidulle tofulle.



Maapähkinäkastike (2-4:lle)

4 n. rkl-kokoista köntsää maapähkinävoita
0.75 - 1 dl vettä
1 cm pala inkivääriä
1 pieni valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria

Mätä blenderiin/sauvasekoitinkulhoon maapähkinävoi, pilkottu inkivääri ja valkosipulinkynsi. Lisää 0.5 dl vettä ja ala soseuttaa. Lisää vettä vähitellen kunnes haluttu koostumus on saavutettu. Hipsauta mukaan suolaa ja mustapippuria maun mukaan.

Sushia ja prinsessa- eikun suklaakakkua

Tänään kerhoiltiin taas, joskin todella harvalukuisena. Seitsemästä herkkukoukkulaisesta paikalle pääsi itseni lisäksi vain kaksi: kiitos Jytis ja Raisu! Mutta mukavaa meillä oli silti. Toivottavasti saadaan ensi kerralla enemmän kerholaisia mukaan.

Siipan avustuksella kääräisimme sushirullan jos toisenkin. Maistui! Täytteinä oli kurkkua, avokadoa, porkkanaa ja aurinkokuivattua tomaattia.

 Viikon prinsessauutisten kunniaksi olisin halunnut ostaa sen aidon oikean ja vihreän prinsessakakun, mutta ei auttanut neljässä kaupassa käyminen: ei löytynyt! Yhdessä kaupassa sen sijaan näytti olevan valikoimassa, mutta sattuneesta syystä varmaankin loppunut. Oli tyydyttävä suklaa- eli mutakakkuun, jota en väliaikaisesta uunin puutteesta johtuen suinkaan tehnyt itse, vaan jätin homman Frödingen tädeille.

Jytiksen Tallinnan tuliaiset kelpasivat myös!

Kerho aloitettiin tällä kertaa Marimekon tehtaanmyymälästä, jonne itse menin vahakankaan kiilto silmissä. (Kyllä, olen luovuttanut. Lapsiperhearjessa ollaan siinä vaiheessa, että vahakangas on oltava.) Olin ajatellut Siirtolapuutarhaa tai Puutarhurin parhaita, mutta hieman yllättäen valitsinkin Pikkujätskin. Ja sehän näyttääkin - hieman yllättäen - aika kivalta.

Samaan myymälään sattunut kaveri antoi vielä vinkkivitosen: vahakankaan reunassa on kapea kaistale kangasta, joka kannattaa leikata pois. Jos sille kaatuu mustikkasoppaa, saattaa se lähteä leviämään myös vahakangasosaan ja imeytyä siihen. Selvä!

Tupsupipo raidoilla

Muita ihania -blogin Tiinan innostamana tartuin elämäni ehkäpä ensimmäiseen kässähaasteeseen: tein pipon. Malli on musta oikein kiva, mutta lopputulokseen en ole ehkä aivan tyytyväinen. Tässä kootut selitykset: väritys on makuuni ehkä liian kasari (mutta nämä langat nyt sattuvat olemaan mukana putkiremppaevakossa), pipo olisi saanut olla pidempi ja raidat ehkä leveämpi. Mutta olkoon tämä nyt prototyyppi ja tuotekehittely jatkukoon!

Kallioilla kävi aika kipakka viima, siksi kärsivä ilme.

Pipo oli helppo ja nopea neuloa. Neuloin koko ajan oikeaa, vaikka lopputulos näyttääkin nurjilta raidoilta. Käänsin työn joka neljännellä kierroksella, siinä ratkaisu. Pipon ohje löytyy täältä. Mulla oli lankana 7 veljestä ja sukkapuikot numero kolmoset. Silmukoita oli 96. Olisin halunnut virkata pipoon piparireunuksen, mutta enhän mä nyt osaa!

Oikein kiva haaste, mutta lopputulos ei ehkä ihan mun näköinen. Vaatii totuttelua tai sitten uuden pipon! Onko joku muu osallistunut Tiinan haasteeseen? Kuun loppuun asti ehtii lähettää kuvia eli vielä ehtii pistää puikot suihkimaan!

Semifreddo

Jamie Oliveria on tässä maailmassa varmasti kiittäminen monestakin asiasta, mutta henkilökohtaisesti haluaisin kiittää häntä semifreddosta tuomisesta elämääni (Alaston kokki-kirjansa myötä). Semifreddo eli käytännössä pakastettu kerma-munaseos on nerokas jälkiruoka: superhelppo, superhyvä ja loputtomasti muunneltavissa. Itse teen semifreddoa aina silloin tällöin jäätelön korvikkeeksi yksinkertaisesti jo siitäkin syystä, että sokerin määrä on säädeltävissä: kaupan jäätelöt kun maistuvat omaan suuhuni supermakeilta.



Semifreddon reseptejä ja maustamisideoita löytyy netistä hurumykke. Niitä näyttää olevan kahta laatua: valkuaisilla ja ilman valkuaisia - itse olen tainnut aina laittaa valkuaiset mukaan. Reseptikirjosta huolimatta perusresepti on kuitenkin helppo ja hommassa voi edetä näppituntumalla. Sen verran etukäteissuunnittelua vaaditaan, että pakastusaikaa kannattaa varata reilusti.



Lime-semifreddo (4:lle)

2-3 kananmunaa
2 dl kermaa
2-3 rkl sokeria/hunajaa
1 limen raastettu kuori
0.5 tl vaniljajauhetta

Tarvitset kolme kulhoa. Erottele valkuaiset ja keltuaiset omiin kulhoihinsa ja kaada kerma kolmanteen. Lisää sokeri keltuaiskulhoon (lisää sokerin määrää halutessasi, tästä määrästä ei vielä riitä makean ystäville). Vatkaa kaikkia kulhoja sähkövatkaimella pari minuuttia: kerma löysäksi vaahdoksi, valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja keltuais-sokeriseos vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kaikki ainesosat suurimmassa kulhossa kevyesti sekoittaen. Pakasta laakeassa astiassa mielellään ainakin yön yli tai ainakin 4-5 tuntia. Tarjoa hieman sulaneena ja puolikylmänä eli semifreddona!

Saksalaiset suolarinkelit

 

Helmikuun ruokamatkalla suunnataan Saksaan! Inspiraationa tähän toimi kansanopiston saksankielen alkeiskurssi, jolla innokkaasti ramppaan. Innokas olen varsinkin ravintolasanojen kohdalla, kieliopin kohdalla ihan hieman vähemmän.

Pidän Saksasta kovasti. Ja oikein kovasti pidän heidän suolarinkeleistään eli pretzeleistä, joita on tullut mm. Berliinissä ja etelämmässäkin syötyä. Vihdoin ja viimein sain itse testattua näiden tekemistä, ja ei se nyt niin työlästä ollutkaan. Ja ah, das schmeckt lecker!! Saksalaisen vehnäoluen kanssa nautittuna aivan täydellistä, eihän näiden syömisestä meinannut tulla loppua ollenkaan. Ennenkuin ne loppuivat.

Laugenbretzeln eli saksalaiset suolarinkelit (10 kpl)
ohje: Maailman ihanimmat leivonnaiset, s.116

1,5 dl maitoa
1 dl vetä
25g hiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
6,5 dl vehnäjauhoja
50g voita

Keittovesi:
2 l vettä
3 tl ruokasoodaa

Päälle:
keltuainen
karkeaa merisuolaa

Lämmitä maito ja vesi kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Lisää suola ja sokeri sekä suurin osa jauhoista. Vaivaa taikinaa hetki. Lisää pehmeä voi ja loput jauhot. Alusta taikina tasaiseksi ja kohota kaksikertaiseksi. Jaa taikina kymmeneen osaan ja pyörittele pitkiksi tangoiksi, jotka sitten pyöräytetään rinkelin muotoon. Vähän piti ottaa kirjasta mallia.

Kohota liinan alla hetki. Sillä aikaa keitä soodavesi kiehuvaksi. Keitä rinkeleitä yksi kerrallaan muutama minuutti ja nosta reikäkauhalla (mulla oli lasta) leivinpaperin päälle pellille. Voitele keltuaisella ja ripottele päälle suolaa. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia kunnes ovat kullanruskeita.

Tarjoile tuoreena oluen kanssa.

Ja jos nyt jostain syystä ei mitenkään jaksa alkaa leipomaan, mutta kaapissa on olut joka huutaa seuralaista, niin vihjaistakoon että Lidlistä saa oikein hyviä yksilöitä, sieltä tuoreiden leipien hyllystä.

Guten Appetit!

Minttua muutenkin kuin jäätelössä*

Takinkääntäjän kahvimuki näyttää tältä.

Kahvi maistuu paremmalta kun sen juo mintunvärisestä mukista. Hah! Siinä on lause, jota en olisi vielä sanotaanko kaksi kuukautta sitten uskonut ikinä kirjoittavani. Mutta näin se vain on. Kun näin uudet Kokot, jotenkin ymmärsin, että tuo minttu olisi minun mukini.

Ellun maukkaalla muffinssivierailulla puhuimme myös siitä, kuinka oranssi ei ole enää ollenkaan niin kammottava väri kuin se joskus mielestämme on ollut.

Sitten tajusin: taidan olla vain helposti vietävissä. Kun minttua ja oranssia näkee nyt muutenkin joka paikassa (astioissa, vaatteissa, lehdissä jne.), niin ehkä se väri yllättäen alkaa näyttääkin kivalta. Tässä näyte uusimmasta Glorian kodista. Oranssia juu!

No mutta värithän ovat ihania, joten mitä sitä turhia jarruttelemaan. Mintunvihreää löytyy myös täältä ja oranssia täältä, kurkatkaapa!

Onko teillä värejä, jotka ovat muuttuneet inhokkiväreistä suosikeiksi?

*Otsikko viittaa tietysti siihen, että tähän saakka olen kelpuuttanut mintun ainoastaan Puffet-muodossa.

Klaus K:n brunssilla

Heti alkuun tunnustus: olen aika surkea raportoimaan ravintolakokemuksistani. Ensinnäkin: tässä elämänvaiheessa (lue: pienen lapsen kanssa) ulkona tulee syötyä verrattain harvoin, ja silloin harvoinkaan on kädet täynnä muuta työtä kuin kaivaa esiin kamera. Toiseksi: olen joka tapauksessa huono kaivamaan kameraa esiin ravintolassa. Haluan SYÖDÄ!

Viikonloppuna kuitenkin terästäydyin molemmilla saroilla: menin ulos brunssille (ilman lasta!) ja otin mukaani kameran. Kuvasaldo on silti laihanlainen: halusin jälleen paitsi syödä myös jutella ystävien kanssa.

Kyseessä oli Helsingin keskustassa sijaitsevan hotelli Klaus K:n brunssi. Kotiäidin sydän kyllä pomppasi kurkkuun, kun tajusin hinnan: 32 euroa. Tuolla hinnalla brunssin olisi parasta olla tosi hyvä!

Tarjolla oli notkuva alkuruokapöytä leipälajitelmineen. Oli kalaa ja lihaa, mutta onneksi myös kasvissyöjälle riitti purtavaa. Pidin oikein kovasti leivistä ja vuohenjuustosalaatista sekä hummuksesta, myös sienisalaatti ja kylmä tomaattikeitto maistuivat.

Brunssi oli aika tukeva, sillä siihen kuului myös valinnainen pääruoka. Söin sienilasagnea, mikä olikin todella hyvää, ehkä parasta koko brunssissa. Seuralainen tosin valitteli, että yhdessä sienessä oli santaa. Hmmmm, ei kovin miellyttävä yllätys se.

Jälkiruokabuffet oli oikein runsas: erilaisia leivonnaisia, suklaamoussea, hedelmiä ja juustoja. Hedelmien lisäksi parasta antia taisi olla ehkä pöydän perinteisin leivonnainen: banaanikinuskikakku. Sitruunamarenkipiiras ei odotuksista huolimatta ollut kovin maittava, enkä lämmennyt sillekään leivonnaiselle, joka maistui makealle, mutta samalla myös tervalle.

No mitä tästä sitten ajattelisi? Alkuruuat ja pääruoka olivat hyviä, jälkiruoat ehkä hieman pettymyksiä. Brunssi oli runsas ja mahansa sai kyllä täyteen (söin seuraavan kerran vasta illalla). Oli ihanaa istua rupattelemassa ystävien kanssa, ja kolme tuntia hurahtikin kuin siivillä. Toisaalta taas tuntuu, että yli 30 euroa brunssista on vain liikaa. Kaipaan kyllä Berliinin aamupaloja! Mukana ollut ystävä suositteli myös Sunnin brunssia, joka on kuulemma hyvä ja yli puolet halvempi!

Aamiaiset ovat kyllä ihan lemppareita, joten brunssilla tulee varmasti käytyä jatkossakin. Kotibrunssithan ovat myös aivan mahtavia!

Tuorepuuro jugurtista

Jugurttipuuron testaaminen on ollut mulla mielessä jo pitkään. Ja kappas, Hesarin välissä luukusta tipahti Valion lehtinen, jossa olikin ohje moiseen. Sitä sitten hieman versioin.

Tuorepuuro jugurtista (kahdelle)

4 dl turkkilaista jugurttia
2 dl kaurahiutaleita
1,5 dl pähkinä-siemensekoitusta (auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä sekä cashewpähkinöitä)
hunajaa
marjoja tai mehukeittoa

Paahda pähkinä-siemensekoitusta kuivalla pannulla kunnes se saa väriä ja keittiö hyvän tuoksun. Anna jäähtyä ja murskaa seos karkeaksi rouheeksi. Sekoita rouhe, kaurahiutaleet ja jugurtti ja anna vetäytyä. Valion ohjeessa puuro nautitaan heti, mutta muistelen nähneeni ohjeita joissa puuro on yön yli jääkaapissa joten päätin testata sitä. Oikein hyvä.

Tarjoile hunajan ja marjojen tai mehukeiton kanssa.

Hienostunut leivosrasia

Sovittiin Hetan kanssa iltapäiväksi semmoinen työnjako, että minä leivon muffinssit, Heta nukuttaa lapsen ja keittää teet. No, lapsi ei sitten ollutkaan uninen, mutta muuten suunnitelma onnistui mainiosti! Kiitos vaan seurasta ja teestä molemmille.

Muffinsseista ei nyt tällä kertaa sen enempää (hyviä olivat appelsiinivanukasmuffinssit suklaakuorrutteella, kuten vissiin kaikki leipomukset Vegan Cupcakes Take Over the World -kirjasta aina ruukaavat olla), mutta haluan esitellä askartelutuotokseni: hienostunut pahvirasia muffinssien pakkausta ja kuljetusta varten.

Rasiahan syntyi Dr. Martensien mukana tulleesta kenkälaatikosta ja paksusta ruskeasta pakkausteipistä. Nauratti niin kovasti tuo tekele, että suunnittelin jo, miten tulevassa muffinssipuodissani leivonnaisia ei suinkaan pakata kauniisiin pinkkeihin kartonkirasioihin, vaan tämmöisiin hieman rouheampiin ja katu-uskottavampiin kierrätyslaatikoihin. No, ehkä en ihan vielä jätä päivätyötäni tämän bisnesidean takia.