keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Vietnamilaiset kevätkääryleet


Mun on jo pitkään tehnyt mieli testata riisipaperia ja niistä tehtyjä kevätkääryleitä. Luin monia eri reseptejä ja käsitin että näitä voisi myös paistaa, vaan huonosti kävi. Kääryleet hajosivat pannulle saman tien, en tiedä miksi. Mutta ne mitä en paistanut ylittivät kyllä odotukseni, tosi hyviä!

Tein kaksi erilaista täytettä, toisen kasviksista ja toiseen tuli broilerin jauhelihaa, sen voi halutessaan korvata vaikka sienillä. Myös lasinuudelit sopivat täytteeksi, niitä en vaan kaupasta löytänyt. Kääryleitä syödään kastikkeen kanssa johon niitä dippaillaan, en jaksanut tehdä sen ihmeempiä sooseja, dipattiin valmiiseen teriyaki-kastikkeeseen, hyvin toimi. Riisipaperi oli hyvin helppokäyttöistä, suosittelen!

Porkkana-pähkinätäyte (kahteen isoon kevätkääryleeseen)

2 isoa salaatinlehteä
2 porkkanaa
2 rkl paahdettua ja suolattua pähkinäseosta
2 rkl pavunituja
1 rkl teriyakikastiketta
ruohosipulia
korianteria

Raasta porkkanat ja murskaa pähkinät. Sekoita keskenään ja lisää pavunidut sekä teriyakikastike (tai soijaa). Lisää maun mukaan ruohosipulia ja korianteria, jälkimmäisen voi jättää halutessaan poiskin. Kun täytät, laita porkkanatäyte alle ja salaatinlehti nippuna päälle.

Broileri-pavunitutäyte (viiteen isoon kevätkääryleeseen)

200g broilerin jauhelihaa (tai sieniä)
1 paprika
hiukan vajaa tölkki pavunituja
ruohosipulia
korianteria
soijakastiketta

Paista jauheliha (tai sienet) pannulla, mausta soijalla. Lisää pilkottu paprika joukkoon. Paista vielä hetki ja anna jäähtyä. Sekoita yhteen valutettujen pavunitujen kanssa ja silppua joukkoon ruohosipulia ja korianteria. Maista ja mausta lisää jos siltä tuntuu, esim paprikajauhetta ja chiliä.

Ja sitten täyttämään!
Ota esiin leikkuulauta ja iso lautanen johon kaadat lämmintä vettä. Upota yksi riisipaperi kerrallaan veteen, se alkaa pehmetä pian. Kun paperi on pehmennyt, valuta vedet pois ja aseta leikkuulaudalle. Laita täytettä keskelle, taita toinen puoli päälle ja käännä reunat keskelle. Rullaa kääröksi. Kannattaa olla aika ripeä jottei paperi kuivu liikaa. Sitten vaan rullat kasaan ja tarjolle. Kata jokaiselle oma pieni lautanen/kippo dippailukastiketta varten, teriyaki tai soija käy hyvin.

6 kommenttia:

  1. Onpa nätin näköisiä! Mäkin olen tehnyt tuollaisia,mutta kauan kauan sitten,pitäis varmaan taas kokeilla!

    VastaaPoista
  2. vau, nää menee kyllä jossain vaiheessa testaukseen!

    oiskohan muuten paistaminen onnistunu paremmin, jos ois yrittäny uppopaistamista?

    VastaaPoista
  3. Joo uppopaistaminen mainittiin kyllä joissain ohjeissa, voi olla että se olisi toiminut. Vaan hyviä oli ilmankin paistoa.

    Ja noita riisipapereita on muuten kahta kokoa, mulla oli isompia mutta seuraavalla kerralla otan pienempiä, koska niistä tuli kyllä aika kookkaita tai pienempiä on varmaan helpompi dippailla.

    Mutta ehdottomasti suosittelen testaamaan, mä täällä jo pohdin mitä kaikkea muuta pötkylöihin voisi laittaakaan! Yaelian, jos on hyviä vinkkejä niin kerro toki!

    VastaaPoista
  4. Hei, itsekin olen pariin otteeseen testaillut riisipaperikääryleitä. Aluksi yritin uppopaistamista, mutta siitä ei tullut kerrassaan mitään.

    Tänään paistoin pannulla, ja tuli erinomaisia. Laitoin öljyä sen verran, että pohja peittyi, kuumensin viitosella ja asettelin sitten hipi hiljaa ja varovasti kääryleet pannulle saumapuoli alaspäin. Sitten vain paistelin joka puolelta rapeaksi.

    Täytyy vain olla tarpeeksi huolellinen. Kääryleet eivät saa koskea toisiinsa (tarttuvat ja repeytyvät), joten niitä on oltava väljästi. Ei saa myöskään tökkiä varomattomasti kapustalla tai muutenkaan häiritä niiden valmistumista. Kannattaa kokeilla vielä!

    VastaaPoista
  5. Kiitos vinkeistä Neiti M! Kiva kuulla muidenkin kokemuksia aiheesta. Itseasiassa just eilen ostin uuden paketin riisipapereita (tällä kertaa niitä pienempiä), joten ehkä uskaltaudun testaamaan paistamista uudestaan. Voin kuvitella että rapsakkana ovat vielä parempia!

    VastaaPoista
  6. Uppopaistetut ovat kevätkääryleitä, paistamattomat kesäkääryleitä. Haluatko aitovietnamilaiset ohjeet?

    VastaaPoista