maanantai 5. maaliskuuta 2012

Ommellut nuket

Kotikodin vintti on oikea aarreaitta. Olen löytänyt sieltä itselleni vuosien mittaan vaikka mitä, ja nyt olen tehnyt löytöjä myös perheen pienimmälle. On mukavaa, että vanhat nukkeni kelpaavat myös omalle lapselleni.

Jelppiksen olenkin jo esitellyt, mutta tässä vielä kaksi muuta nukkea:

Äitini muistelee ommelleensa nämä aikoinaan "jostain kankaasta". Tarkempia tietoja alkuperästä ei ole. Ellu ompeli taannoin nuken, joka taitaa olla Tampellan vanhaa tuotantoa, nimeltään Veli ja sisko -kangas. Myös Kesällä kerran -blogissa kirjoitettiin noista nukeista juuri.

Samaisessa blogissa muisteltiin myös Tampellan kangasta, josta saattoi ommella Tammelantorin noutajan. Muistan kankaan, sillä serkullani taisi olla tuo koira. Mieluusti ompelisin tuollaisia nukkeja tai pehmoeläimiä itsekin, mutta ainakaan näitä näin kivoja kankaita ei taida enää saada mistään... Huuto.netissä oli pari Tammelantorin noutaja -palasta myytävänä, mutta hinta oli kyllä melko korkea.

Onneksi on nämä nuket. Vaaleatukkainen on tainnut saada uuden nimen Piippa (en muista, mikä nimi oli omassa lapsuudessani). Raitatyyppi täytyy vielä nukkesairaalaan ja pistää vähän uutta täytettä, että pää pysyisi paremmin pystyssä.

5 kommenttia:

  1. Mulla oli se koirapehmo pienenä. Nyt alkoi houkuttaa ja mietinkin, että jos sais jotenki painettua kankaalle ite jonkun kivan pehmon... Ehkei pöllöä kuitenkaan :D

    VastaaPoista
  2. Tuo ei mulla käynyt mielessäkään! Olispa mahtavaa! Tee sää, ku oot semmonen enemmän aikaansaava :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on ollut tuo punainen raitatukka myös lapsena, mutta harmikseni on tainnut päätyä kierrätykseen. Jos saat selville kankaan nimen niin oispa kiva saada tietää, voisi koittaa metsästellä vaikka jälkikasvulle takaisin. Oon syntynyt v.-79 ja mulla se oli kanssa äiskän ompelema, oiskohan tuolloin ollut joku kangaspaketti kaupan ompelutaitoisille tjtn?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlettaminen ei ole vielä tuottanut tulosta, harmillista. Mutta jos onnistaa, niin kerron!

      Poista
  4. nää on kyllä hienoista hienoimpia! tykkään ertyisesti raitatyypistä.

    VastaaPoista