perjantai 5. kesäkuuta 2009

Huippuhyvä pinaattirisotto!


Aiemmasta ruuasta ylijäänyt, puolikas fetapaketti piti käyttää johonkin ja löysin Arlan sivuilta ihan mahtavan pinaattirisoton ohjeen, huippuhyvää! Alla resepti muutamin omin muutoksin.

Pinaattirisotto (4-5 annosta)

3,5 dl risottoriisiä
9 dl kasvislientä
1 pss pakastepinaattia
100g fetajuustoa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
3 rkl pinjan siemeniä
3 rkl oliiviöljyä
kourallinen tuoretta basilikaa
suolaa ja mustapippuria

Kuori ja silppua sipulit ja kuullota ne öljyssä pannulla. Lisää riisi pannulle ja sekoita hyvin, paista vielä hetki. Lisää kasvislientä 1 dl kerrallaan. Anna liemen imeytyä riiseihin ennen kuin lisäät uutta. Sekoittele välillä ja anna kiehua miedolla lämmöllä. Kun nestettä on enää noin desi jäljellä, lisää pakastepinaatti ja loppu liemi.
Kun loppu neste on imeytynyt, maista että risotto on kypsää ja mausta tarvittaessa. Lopuksi murusta feta, pilko basilika ja lisää ne risottoon pinjan siementen kanssa. Sekoita ja valmis!

5 kommenttia:

  1. Herkulliselta kuulostaa, täytyykin testata jo ehkä viikonloppuna!

    Jytis, on mahtavaa, kun sä oot aina niin innostunut näistä ruuista. Se innostaa muakin, tack!

    VastaaPoista
  2. Suosittelen!

    Heh, totta. Välillä vähän liikaakin, tai siis voisin viettää ruokakaupassa (varsinkin ulkomailla)/keittiötarvikeliikkeissä/keittokirja-osastoilla tosi pitkiä aikoja ja se ei oo aina hyvä, ainakaan jos on seuraa.

    Kokkailu on parasta terapiaa!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa huippuhyvälle, pitääkin laittaa kirjanmerkiksi ja herkutella joku päivä :)

    VastaaPoista
  4. oikein maukasta oli! yksinkertainen ja toimiva resepti, kiitos vaan.

    VastaaPoista
  5. Elina, kiva kun maistui! Mitä enemmän on vuosien varrella tullut kokkailtua sitä useammin olen päätynyt lopputulokseen että yksinkertaiset jutut ovat yleensä aina parhaita. Ja niitä harvemmin pystyy mokaamaan :)

    VastaaPoista