sunnuntai 23. elokuuta 2009

Tomaattipiirakka

Tomaattipiirakoita on tullut viime aikoina vastaan blogeissa ja lehdissä joten päätin minäkin tehdä oman versioni. Ja en voi taas muuta kuin kiitellä soijajugurtin monipuolisuutta, toimii piirakoissa mainiosti uunissa hyytymisensä ansiosta ja helppo tapa korvata kermaviili-munaseos tms. Tässä piirakassa käytin myös asuintoverin äidin niksiä, sekoitin pohjan ainekset suoraan piirakkavuoassa ja näin säästyin yhden kulhon tiskaamiselta :) Suosittelen!

Tomaattipiirakka

Pohja:
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl vehnäleseitä
vajaa 1 tl leivinjauhetta
0,75 dl öljyä (puolet oliiviöljyä, puolet chili-paprika rypsiöljyä / oliiviöljyä ja paprika- sekä chilimaustetta)
0, 75 dl vettä

Mittaa kuivat ainekset voitelemattomaan vuokaan ja sekoita. Lisää vesi ja öljy, sekoita tasaiseksi. Painele taikina pohjalle ja reunoille. Aluksi tuntuu että ei se riitä mutta kyllä se riittää :) Esipaista pohjaa 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Täyte:
5 tomaattia
2,5 dl maustamatonta soijajugurttia
1 pieni ruukku basilikaa
suolaa, mustapippuria

Levitä esipaistetun pohjan päälle jugurtti ja silputtu basilika. Ripottele päälle suolaa ja mustapippuria. Lisää viipaloidut tomaatit kaiken päälle ja jatka paistamista noin 15 minuuttia.

5 kommenttia:

  1. vitsi mikä tiskinsäästövinkki. suurkiitos! (varsinkin sellaisten piiraiden kohdalla jossa voita on jo niin paljon ettei tarvitse voidella)

    VastaaPoista
  2. Merituuli, mustakin tää oli ihan huippu niksi! Tässäkin pohjassa on öljyä sen verran ettei jäänyt kiinni vuokaan yhtään. Vaikka kyseessä on vaan yhdeltä tiskattavalta kulholta säästyminen niin kummasti piristi!

    VastaaPoista
  3. Tätä taitavatkin mun vieraani saada viikonloppuna syödäkseen, näyttää sen verran herkulta:)!

    VastaaPoista
  4. Testattu! Suasittelen lämpimästi.

    VastaaPoista