tiistai 9. marraskuuta 2010

Ihanaa, kun kävitte!


Kaksi edeltävää viikkoa sujahtivat ohitse nopeasti, kun oli seuraa parhaanlaista!

Sain niin paljon mahottomasti kaikenlaisia tuliaisia ja lahjoja, etten melkein kehtaa kertoa. Ei teijän nyt olis tarvinnu, mutta kiitoksia kuitenkin kovin kovasti!


Hieno kassi sekä tyyliin sopiva heijastin. Mie tykkään lapista ja lappilaisista!


Salmiakkiasioita! Namnam nam.


Maalaisromantiikkaa ja hyvää mahalle! Ruisleipä on pakastimessa.


Marjaisia herkkuja puuroon ja jugurttiin! Myös puolukkahillon muodossa.


Välillä purkkaa suuhun. Täällä on kuulemma jo vuosia pyörinyt telkussa purkkamainos, jonka ansiosta kaikki tapaamamme korealaiset ovat osanneet sanoa HYVÄ, HYVÄ! ja tienneet ksylitolin kotimaan. Mainoksessa kerrotaan myös, että suomalaiset syövät purukumia joka ilta ennen nukkumaanmenoa.


Suklaatia! Tuo toinen pakkaus on tyhjä... kolmannen kääret olivat ehtineet jo roskiin asti.


Makuja Filippiineiltä! Koukkulaisten seuraan saavuttiin samoihin aikoihin myös hieman lähempää.


Piparipakettikin oli mahtunut mukaan! Suunnitelmissa oli juhlia yhdessä myös pikkujoulua, mutta ei siinä sitten ehditty. Missä lie viiletettiin pullakahveella ja marketeissa.


Glögiä ja hilloa unohtamatta! Torttuhillo taitaa päästä puuron kaveriksi, koska uunia ei ole.


Kaikkea oli ajateltu, kattausta myöten!


Hih, joulun odottelukin oli huomioitu! Kohta pääsee availemaan kalenterin luukkuja. Myös perinteikkäästi täällä blogissa!

Toivottavasti loma tuntui lomalta ja nähdään taas kotona!

7 kommenttia:

  1. Hyvä hyvä!

    Ja kiitos isännälle ja emännälle sinnikkäästä opastamisesta, loma oli paraanlainen kaikin puolin. Paitsi että ihan liian lyhyt!

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että hyvä vaikkakin lyhykäinen!

    Hehee, mahtava tuo perinteikäs ksylitoliukko.

    VastaaPoista
  3. Kyllä oli mahottoman hyvä loma ja isäntäväki paraasta päästä! Blogaan omastanikin retkestä kunhan tässä joudan.

    VastaaPoista
  4. Hahaa, mahtava linkki ellu! Mahtavaa oli ja odottelen innolla raporttia miltä soju-glögi ja sovelletutu joulutortut maistuivat!

    VastaaPoista
  5. Voi hyvä hyvä!

    Oi jospa oisin saanut olla mukanaaa... No ens kerralla. Ja kohtahan sitä nähdään taas Suomen kamaralla.

    Nuo Miet on muuten aivan tosi kivoja. Mulla on sellainen vaaleanpunainen potkuripussukka.

    VastaaPoista
  6. Ihania Mie-juttuja! Mutta mikä parasta, niin mulla on juuri nyt suussa noita aivan samoja kuivatettuja mangoviipaleita. Melkein säikähdin kun näin kuvan edessäni.. Ne on aivan sairaaaan hyviä! Terveisiä Japanista :)

    VastaaPoista
  7. Aikas hassu sattumus Milla! Täytyypä oitis mennä avaamaan pussi, vaikka vähän oonkin yrittänyt hillitä itseäni näiden herkkujen kanssa :)

    VastaaPoista