maanantai 18. huhtikuuta 2011

Suosikkini Surrur

Ihanin, innostavin ja inspiroivin kirja pitkään aikaan on Mari Savion ja Kati Rapian Surrur - tee oma marimekkosi. Olen tykännyt tekijäkaksikon edellisistäkin kirjoista: Jujusta ja Majasta, mutta tämä Surrur on kyllä ihan ehdoton ykkönen!

Kirjan ideana on, että Marimekon suunnittelijat ovat saaneet tehdä ihan Marimekon kankaista ihan mitä vain ovat halunneet, ja me lukijat sitten saamme niihin ohjeet. Kirjassa on toinen toistaan mainiompia ohjeita yhteensä 60. Osa monimutkaisempia, osaan tarvitsee vain sakset.


Kaiken sen ihanan väri-ilottelun lisäksi erityismukavaa on päästä kurkistamaan suunnittelijoiden koteihin. Peittoaa sisustuslehdet mennen tullen, sanon mä!


Vaikka en saisikaan aikaiseksi esimerkiksi näitä Pia Holmin Kaloja, niin olen saanut taatusti mojovan inspiraatioannoksen, josta riittää pitkäksi aikaa eteenpäin.



Suosittelen tutustumaan kirjaan! Aloittaa voi vaikka täältä.

6 kommenttia:

  1. Minustakin tuntuu, että tuosta kirjasta tulee yksi suosikeista. Selasin kirjan läpi Akateemisessa, mutta tilasin sen kuitenkin Adlibriksesta ja nyt odotan sitä saapuvaksi. Ehkäpä jo huomenna! Ihana kirja. :)

    VastaaPoista
  2. Häiritsipä nimi, kun Sur-rur on yksi omista suomalaisista lempibändeistä. www.vimeo.com/7776981

    VastaaPoista
  3. Emmanuelle: menin kirjakauppaan ihan vaan selailemaan kirjaa, mutta en sitten voinutkaan jättää sitä sinne. Toivottavasti posti kiikuttaa sullekin kirjan pian!

    Rillirousku: no kyllä! Tekisi mieleni hypistellä ja selata sitä koko ajan.

    rossi: Sur-rur on myös tuttu! Mulla on yks niiden ep, jossa bonuksena tuli mukana palanen jonkun bändin jäsenen boksereita, eheh.

    VastaaPoista
  4. selailin tätä marimekon liikkeessä, ja eiköhän se sieltä vielä joku kerta mukaan tartu! varsinkin näiden ylistyssanojen jälkeen.

    ja vähänkö se oli ennen kivaa, kun ep:n ostaessaan mukana sai aina jotain pinssejä ja tarroja! tai kalsareita. voihan tietenkin olla että näin on edelleenkin, täytyy tunnustaa, että edellisen ep:n hankinnasta on aikaa hieman vierähtänyt...

    VastaaPoista
  5. ellu: myönnän, et jos jostain innostun, niin innostun kyllä kunnolla. Mutta suosittelen ihan vilpittömästi tätä kirjaa!

    Ei oo hetkeen ep-levyjä tullut osteltua ei. Oi niitä vanhoja hyviä pinssi/tarra/kalsariaikoja!

    VastaaPoista