torstai 21. huhtikuuta 2011

Värikästä pääsiäistä!


Loviisan Pullo & Puikko kokoontui maalailemaan pääsiäismunia vähän erilaisella tavalla.
Pullo & Puikosta pitänee alkuun kertoa sen verran että minä kun olen Herkku & Koukun jäsenistä ainoa ei-helsinkiläinen, niin perustimme vuosi sitten vastaavanlaisen ryhmän myös tänne kotikaupunkiini Loviisaan. Periaate kokoontumisille on sama kuin H&K:ssa, mutta herkkujen, koukkujen ja puikkojen lisäksi pöydästä tulee löytyä aina myös pullollinen kuohuviiniä!

Tällä kertaa kokoonnuimme ihanassa Villa Aaltosessa, jonka emäntä Sisko opasti meille jaloja munanmaalauksen saloja. Aluksi sulatettiin tuikun liekillä vahaa lusikassa.

Tämän jälkeen sulanutta vahaa leviteltiin hanhenmunien pintaan, ihan omien visioiden ja mieltymysten mukaan. Itse päädyin pointillistisille linjoille. Sisko oli ostanut meille hanhifarmilta valmiiksi tyhjennettyjä munia, kananmunat kun kuulemma ovat aikas hauraita ja niissä on aina se punainen leimakin. Muita tarvikkeita saa ainakin Turun Kansallisesta Kirjakaupasta.  

Ja kun ensimmäiset kuviot olivat valmiit, muna upotettiin väriin.

Ja sitten vaan lisää kuvioita pintaan.

Ja dippaus uuteen väriin.

Näin vahakerroksen alle jäi aina edellinen väri "turvaan" ja vahattomien alueiden päälle tuli uusi väri. Kerroksia saattoi tehdä ihan niin paljon kuin halusi. Ja kun kaikki kerrokset olivat valmiita, vahakuviot kuumennettiin tuikun liekillä ja pyyhittiin pois. Ja aavot – valmista tuli!

10 kommenttia:

  1. Onpas ihania!! En oo tollasesta tekniikasta ennen kuullutkaan, vaikuttaa hauskalta :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa kun nuo ovat vähän normi munia kookkaampia. Upiat kuviot. pitääköhän tässä lähtiä askartelemaan.. :) Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. oho, tulipas hienoja! vaikka vähän täytyy tietenkin paheksua, että herkkua ja koukkua noin vaan kopioidaan ympäri maakuntia :)

    VastaaPoista
  4. Upeita! Tuli kauniit ja tasaiset pilkut kuohuviinistä huolimatta. Tai ehkä juuri sen ansioista. : ) Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  5. Aivan mielettömän upeita! Saispa tuollaisia hanhenmunia jostain...

    VastaaPoista
  6. voiku kauniita ja täplikkäitä! ja hauska nimi loviisan kerholla :)

    VastaaPoista
  7. Mielettömän tyylikkäitä! Ja kiitos tekniikkavinkeistä!!!

    VastaaPoista
  8. Kiva että tykkäätte! Näitä oli kyllä tosi kiva tehdä, se kun oli aina ylläri että minkä värinen munasta loppujen lopuksi tulee kun monessa väriliemessä sen pyöritteli.
    Ja satojen täplien töpöttely oli tosi terapeuttista!

    VastaaPoista
  9. Olipa hauskan erilainen tekniikka :) Ja joku oli tehnyt upeita kukkiakin. Mulla voisi kans mennä pointilistiselle linjalle ;)

    VastaaPoista