Uusi tuttavuus: kohupiim (ja mainio rukiinen sienipizza)

Aloitin vuoden alusta Uusi tuttavuus -projektin jossa tarkoitus on tutustua kuukausittain raaka-aineisiin joita ei ole aiemmin tässä keittiössä näkynyt. Handepande haastoi mut testaamaan kohupiimää ruoanlaitossa. Hänen hyppysissä tämä virolainen maitorahka on päässyt mahtaviin kaakkuihin, nyt toiveissa oli jotain suolaista. Noh, leivonnaksi meni täälläkin.

Olin viikonloppuna Tallinnassa jossa ihastelin rahkan kekseliästä käyttöä kaikenlaisissa leivonnaisissa. Reissusta käteen jäi paikallinen OmaMaitse -ruokalehti josta löysin mielenkiintoisen pizzapohjan reseptin (käännösapua sain kaverilta vaikka aika hyvin vironkielistä ohjetta pystyikin lukemaan). Kohupiimän ostin Suomesta, mainiosta Eesti Marketista. Ja siis kohupiim on maitorahkaa, ei kuitenkaan niin hapanta kuin suomalainen kaverinsa ja sitä on saatavilla eri rasvaprosenteilla ja makeina versioina maustettuina esim vaniljalla tai rusinoilla. Nyt ymmärrän Handepanden ylistyksen, toden totta mahtavan monipuolinen tuote ja tuli ihan älyttömän hyvä pizza!

Rukiinen sieni-kaalipizza (pohjan ohje "Rukkipitsa" OmaMaitse -lehdestä, täyte oma kehitelmä)

250g ruisjauhoja (eli noin 4,5dl)
1 tl leivinjauhetta
150g voita
200 kohupiimää (käytin 5%)
(ripaus suolaa)

1 tlk sienikuutioita (315g/160g)
1 sipuli
iso lohko kaalia
oliiviöljyä
persiljaa
valkosipulia
suolaa, mustapippuria
paseerattua tomaattia
juustoa raastettuna (käytin vanhaa goudaa, sopi todella hyvin)

Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Lisää kuutioitu, huoneenlämpöinen voi ja puristele ainekset sekaisin. Lisää kohupiimä ja sekoita tasaiseksi. Kaulitse pizzapohja. Itse tein pikkupizzoja, taikinasta tuli 13 sellaista leipälautasen kokoista pizzaa. Ja koska olen laiska, tein siis 13 palleroa jotka vaan litistin kämmenellä. Laita jääkaappiin odottamaan. Voit myös esipaistaa pohjia 10 minuuttia 200-asteisessa uunissa.

Kuullota silputtu sipuli ja kaali oliiviöljyssä pannulla kunnes pehmenevät ja saavat hieman väriä. Sekoita valutetut sienikuutiot mukaan ja mausta valkosipulilla, persiljalla, suolalla ja mustapippurilla. Levitä pizzapohjien päälle paseerattua tomaattia, sitten juustoraaste. Kyllä, olen sitä koulukuntaa joka laittaa juuston tässä välissä niin täytteet ihanasti uppoavat siihen. Ja sitten täyte. Leivittele pohjan päälle, täytettä ei tarvitse olla mitenkään överisti, pohja ja maukas juusto kyllä tuovat makua. No okei, voi päälle laittaa vielä ihan vähän juustoa..

Ja uuniin, jos on esipaistanut niin 20-25 minuuttia pitäisi riittää, asteita 200. Mä vähän unohdin sen niin pizzat olivat uunissa 40 min jotta pohjat kypsyivät. Pelkäsin jo että palavat mutta ei.  Niin hyvää!

Tässä vielä uusi tuttavuuteni. Tuo pienempi kaveri on samaa tavaraa mutta makeana, vaniljalla maustettuna. Suosittelen tutustumaan!

Soba-soppaa

Hain lauantaina Tokyokanista sushi-tarvikkeita, ja samalla mukaan tarttui paketti soba-nuudeleita, eli tattarista ja vehnästä valmistettuja nuudeleita. Visioin niistä jonkinlaista keittoa, ja päädyin tutkailemaan Chef in You -blogin reseptiä. Se toimi lähtökohtana, mutta lisäilin mukaan mm. seesamöljyä, chiliä ja abura-agea (eli sitä inari-sushina tunnettua uppopaistettua tofua).

By the way, järkytyin tuolla Tokyokanissa hieman, kun lueskelin ruokien tuoteselosteita. Säilötyssä inkiväärissä oli aspartaamia ja noissa tofutaskuissa natriumglutamaattia - kääk. Inkiväärit päätin ostaa muualta mutta tofut lähtivät mukaan, eipä se kertalaaki nyt missään tunnu. Mutta harmi sinänsä, että monet ainakin suomessa myytävät japanilaiset ruoat ovat täynnä lisäaineita. (Toki toivottakoon, että jatkossakin japanilaisen ruoan suurin ongelma ovat lisäaineet, eivätkä mitkään ydinpäästölaskeumat...)

Mutta siihen keittoon! Tässä resepti, hyvää oli. Kelpasi sienistä huolimatta myös nälkäiselle koemaistajalle.

Sobanuudelikeitto

neljälle nälkäiselle

nippu (n. 100 g) kevätsipulia
3 porkkanaa
100 g siitakesieniä
200 g sobanuudeleita
6 kpl abura-agea
2 rkl seesamöljyä
2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
2 cm pätkä inkivääriä
1/2 tl suolaa (tai maun mukaan)
1 kuivattu chili (tai maun mukaan)
1 litra kasvislientä

Keitä nuudeleita noin viisi minuuttia. Huuhdo kylmällä vedellä.

Pilko porkkanat ohuiksi tikuiksi, sienet viipaleiksi, kevätsipulit pätkiksi ja abura-aget palasiksi. Kuumenna seesamöljyä kattilassa ja lisää siihen inkivääri. Paista hetki. Lisää porkkanat ja sienet, kuullota. Lisää kasvisliemi, riisiviinietikka, soijakastike, chili ja suola ja keitä kymmenisen minuuttia tai kunnes porkkanat ovat pehmenneet sopivasti. Lisää kevätsipuli ja nuudelit, kuumenna uudestaan kiehuvaksi. Pistä tarjolle ja ryystä menemään. (Tuore korianteri olisi sopinut keiton päälle loistavasti, vaan eipä sattunut olemaan.)

Kosmoksessa

Päätettiin taannoin Herkun ja koukun pimujen kanssa testailla kerran kuussa erimoisia ravintoloita. Maaliskuussa valinta osui Kosmokseen, joka taisi olla kaikille ravintolan perinteikkyydestä huolimatta uusi tuttavuus.

Itse en oikein tiennyt mitä Kosmokselta odottaa, jotain suomalaisperinteikästä ruokaa ehkä lähinnä. Handepande tsekkasi ystävällisesti etukäteen vegaaniruoan saatavuuden, ja koko menu luvattiin toteuttaa ruokalistalta löytyvistä annoksista. (Googlatessa tuli vastaan Eläinoikeusfoorumin keskustelu josta kävi ilmi, että miltei samaa menua oli suositeltu vegaaneille jo vuonna 2003. Että perinteistä sikälikin.)

Aloitin sitten aterian vihrällä salaatilla. Ei mitään erikoista, paitsi että sekaan oli piilotettu kolme kalamata-oliivia.

Raisu ja Pau turvautuivat tomaattikeittoon jogurttipistoun kera. Yhdistelmä tuomittiin erittäin herkulliseksi, joskin suolaiseksi. Tarjoilijan kanssa keskusteltiin annosten suolaisuudesta pääruokien kohdalla, ja kuulemma ravintolan filosofiaan kuuluu käyttää suolaa "vanhan ajan malliin", eli runsaasti. (Varoitus: nautitun suolan määrän huomaa myös katsoessaan aamulla peiliin...)

Handepanden alkuruoka sisälsi salaattia ja katkarapuja, mutta ei kirvoittanut erityisiä ylistyssanoja.

Sen sijaan pääruoiksi valitut kalaruoat olivat erittäin kehuttuja ja siten myös ilmeisen suositeltavia. Seurueessa maisteltiin niin ikään muun muassa prässättyä vasikanposkea ja sienipihvejä, jotka olivat syöjien mukaan semmosta ihan ookoo -meininkiä.

Listalla oleva vegaaninen pääruoka on tulinen kasvispata pähkinöiden kera. Annos meinasi kyllä ihmetyttää kovasti: oli tulista (ja suolaista!), mutta sekalaisista kasviksista, pavuista, cashew-pähkinöistä, aurinkokuivatuista tomaateista ja riisistä koostuva mössö ei oikein vastannut käsitystäni tasokkaasta ravintola-annoksesta. Noh, tuli siitä sentään maha täyteen.

Jälkiruoan kohdalla useampikin yritti vastustaa valkosuklaakakkua ja passionsorbettia, mutta eihän siitä mitään tullut. Lautaset tyhjenivät, vaikka maha taisi yhdellä jos toisella pingottaa tässä vaiheessa jo aika lailla.

Vegaaninen jälkiruokavaihtoehto oli tyrnikeittoa ja samppanjasorbettia. Erittäin raikasta ja tyrnikästä - harmillista vain, että tyrni peitti aika lailla sorbetin maun.

Kaiken kaikkiaan Kosmoksesta jäi hieman valju olo. Hyvässä seurassa on tietenkin mukava viettää iltaa missä tahansa, mutta Kosmos ei tainnut tarjota mitään semmoista, jonka takia tarvitsisi uudestaan mennä. Paitsi ehkä ne kalaruoat. Mukana olleet tai Kosmoksessa muuten käyneet: hihkaiskaa, mikäli olette eri mieltä!

Väriterapiaa

Ankea lumipyrykään ei tunnu missään, kun näitä silittelee.





Kusti polkaisi BFL-kehruukuidut woolgatheringsin Etsy-puljusta. I'm in love.

Vegaaniklassikko ja vähän muuta

Herkku ja Koukku kokoontui jälleen, tällä kertaa aika tynkänä mutta olipahan enemmän syötävää meille muille. Olin jo pitkään hypistellyt kädessäni Vivi Ann Sjögrenin Andalusian karkea suola kirjasta aikoinani monistamaa sivua jossa puhutaan kikhernejauhoista. Ai vitsi mä muuten tykkään romaaneista joissa puhutaan ruoasta.

Mutta niin, kirjassa herra nimeltä Fernando vinkkaa sekoittamaan kikhernejauhoja veteen suhteessa 1:2, hämmentämään padassa liedellä kunnes seos sakenee, sitten kaatamaan kulhoon. Maistuu kuulemma uppopaistettuina paloina sekä kuutioiksi leikattuna salaattina persiljan, sipulin, suolan öljyn ja viinietikan kera. Noh, tein kuten neuvottiin ja tuloksena oli paksu puuro jota en uskaltanut alkaa leikkaamaan paloiksi joten paistoin sitä uunissa persiljaöljyn kanssa.

Ja kun kerroin kerholaisille mitä olin tehnyt, Ellu tiesi kertoa että olin tietämättäni saanut aikaan vegaaniklassikon, vegaanisen munakkaan! Ja toden totta, paistos maistui munakkaalle! Tätä voisi muokkailla hyvin lisäämällä seokseen sieniä, paprikaa tms. Näin se syntyi.

Kikhernepaistos

8 dl kasvislientä
4 dl kikhernejauhoa
2 valkosipulinkynttä
paprikamaustetta
oliiviöljyä
puoli ruukkua tuoretta persiljaa

Pilko valkosipulinkynnet pieniksi ja lisää kasvisliemeen. Lisää liemeen myös hieman paprikamaustetta. Sekoita jauhot joukkoon ja keitä kunnes seos sakenee ja poreilee. Kaada öljyttyyn uunivuokaan. Ota puoli ruukkua tuoretta persiljaa ja lorauta oliiviöljyä päälle, hienonna seos sauvasekottimella tasaiseksi juoksevaksi tahnaksi. Levitä kikhernepaistoksen päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia.

Paistoksen lisäksi tarjolla oli salaattia jossa oli erilaisia salaatteja, rucolaa, oliiveja, paahdettuja kirsikkatomaatteja (200-asteisessa uunissa vartin verran kun paahtaa puolitettuina oliiviöljy- ja punaviinietikkalorauksen kanssa niin hyvä tulee!) ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Tarjolla salaattisuolan, oliiviöljyn ja omenasiiderietikan kanssa.

Ja sitten oli rieskaa ja Alpron kasvimargariinista ja persiljasta tehtyä levitettä.

Ja Portugalin tuliaisina paahdettuja ja suolattuja fava-papuja.

Ja kuivattuja ja sokeroituja appelsiininkuoria.

-"Voiko näitä syödä?"
-"No syödäänhän perunankin kuoria."

 Ja tietty portviiniä!

 

Ja puhuttiinpa ruokapöydässä myös eräästä toisesta vegaaniklassikosta, nimittäin hernekeittoranskalaisista. Kyllä, luitte oikein. Aiheesta on keskusteltu Eläinoikeusfoorumilla jo vuodesta 2003 lähtien ja keskustellaan edelleen. Väittävät siis että se on mahtavaa herkkua, kuulostaa jo niiiiin omituiselta että tää menee testilistalle ehdottomasti.

Ja kyllä me vähän kudottiinkin. 

Kiitos taas kerholaisille, jee!

Kämmekkäät/kynsikkäät/rannekkeet

Tehtailin alkuvuodesta vähän kynsikkäitä. (Tai kämmekkäitä tai ranteenlämmikkeitä, mikä se poliittisesti korrekti kutsumanimi näille onkaan.)

Keltaiset palmikkoyksilöt tulivat ystävälle synttärilahjaksi. Lanka oli Handepandelta joululahjaksi saatua Jitterbugia. Ihana lanka!

Mustavalkoiset pakattiin niin ikään synttärilahjapakettiin ja postitettiin Ouluun. Langat jämiä, malli yksinkertaisista yksinkertaisin. Toivottavasti se kevät tulee näiden myötä pian Ouluunkin!

Turkoosit pikkupalmikkopötkylät lahjoitettiin kaverille Facebookissa kiertäneen käsityöhaasteen myötä. Lupasin tehdä jotain viidelle  ilmoittautuneelle, ja nämä olivat ensimmäinen tekele. Lanka kirpparilöytö parin vuoden takaa.

Näitä kämmekkäitä on ollut mukavan helppo ja nopea tehdä silloin, kun ei jaksa keskittyä minkään ohjeen seuraamiseen. Eli aika usein. Terveisin nimim. olen neulonut viime aikoina myös aika paljon tiskirättejä...

Pikku-Kerrera

Olen koko talven miettinyt, että pitäisi neuloa villatakki. Siis kun kerran neulon aika paljon, ja talvi on ollut kylmä, niin kai nämä kaksi asiaa huomioon ottaen kannattaisi laittaa takkia tulemaan. Mutta huomaan aina joutuvani jotenkin epämukavuusalueelle aloittamista ajatellessani: Siinähän kestää vaikka kuinka kauan. Ranne tulee kipeäksi nurjatessa, jos joutuu kovasti neulomaan tasona. Ja mitä jos takista tuleekin huono, ja koko homma menee aivan hukkaan. Kaikenkaikkiaan ajatus on tuntunut jotenkin vastenmieliseltä.

Kompromissina ja kevyenä siirtymänä takkimaailmaan ajattelin sitten neuloa vauvantakin, uhrina Hertan bebe. Kyllä se siitä sitten lähti sujumaan, vaikka alussa katse harhautuikin aina välillä keskeneräisiin sukkiin.



Malli: Ihanan Gudrun Johnstonin ihana Kerrera For Kids
Lanka: Cascade 220, väri Granny Smith, vajaa 200 g
Puikot: 5.0 mm
Napit: Stockmann

Supersuosittua Cascadea neuloin ekaa kertaa. Ei ole mun lempilankaa, tykkään rouheammista. Mutta pehmeää on, ja helppoa neuloa.

Takki on täynnä kivoja yksityiskohtia, niinkuin tuo reunuksen neule.



Ja huppu on jotenkin supersöpö. Ihan niinkuin takin uusi omistajakin :)



Kyllä tämä takki asiansa ajoi siinä, että pääsin irti sukkakierteestä, ja jopa harkitsen vakavissani oman villatakin aloittamista. Ehkä tässä jonain iltana rohkaistun ja laitan silmukat puikolle.

Halloumi-tomaattikeitto

 

Multa revittiin hammas ja se jos mikä on hanurista. Vieläkään pureskeluhommat ei oikein onnistu niin ystävä päätti tehdä mulle lohdutukseksi tomaattikeittoa, minä päätin lisää siihen vielä kimpaleen halloumia. Yhteistyön lopputuloksena olikin todella hyvä keitto! Lempeä ja maukas.

Halloumi-tomaattikeitto (kahdelle)

2 valkosipulinkynttä
1 pieni sipuli
oliiviöljyä
1 tlk hyvää tomaattimurskaa 
2-3 rkl tomaattipyrettä
5 dl kasvislientä
ripaus chiliä
kuivattua oreganoa
kuivattua ja tuoretta basilikaa
ripaus suolaa ja sokeria
1 rkl balsamicoa
1 dl kermaa
1/2 pkt halloumia (eli noin 125g)

Pilko ja kuullota sipulit oliiviöljyssä. Lisää tomaattimurska ja -pyre sekä mausteet. Sekoittele ja lisää kasvisliemi. Anna hautua hiljaisella lämmöllä vajaa tunti. Lisää lopuksi balsamico, kermaloraus ja murusteltu halloumi. Maista ja mausta tarvittaessa. Pilko päälle tuoretta basilikaa ja tarjoile.

Ja hei, vielä ehtii äänestää!

Munkkeja!

Talvilomalla ehdin Lissabonin lisäksi reissata myös muihin vieraisiin maisemiin, nimittäin Tampereelle! Ja vihdoin ja viimein pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni eli nautiskelemaan munkkikahvit Pyynikin Näkötornissa.

Tai siis tornin kahvilassa. Munkkiperinne siellä on pitkä ja monien mielestä täältä löytyy ne Suomen parhaat. Ja vaikea siinä on väitettä vastustaa kun saa käteen ihanan lämpimän, juuri uunista tulleen ja kunnolla sokeroidun munkin jonka pinta on juuri sopivasti hieman rapea. Ah.  Ilahduin myös kun huomasin että tiskiltä löytyi vegaanista ja laktoositonta versiota rinkulasta.

Iso munkki 1,50e, pieni 0,90e.  Ei edes hinnalla pilattu.

Paketti, ja mitä siitä sitten seurasi

Pakettien saamisessa on jotain jännää. Ei haittaa, vaikka tietäisikin sisällön. Postimatka voi olla täynnä yllätyksiä, vasta postissa paljastuva paketin muoto ja pakkaus ovat osa hauskuutta. Ja ajatus siitä, että joku on pakannut juuri tämän minun pakettini jossain, kukakohan ja missä?



Tämän paketin osalta pakkaaja on tosin tiedossa, se on IST Craftin Ian Isle of Wight -saarelta. Paketista löytyi kaksi kauniinkaunista värttinää, Ianin huolella tekemiä.



Raskaampi pähkinäpuinen värttinä pääsi heti tositoimiin, kehräämään Jamieson and Smithin shetlanninvillaa. 125 grammaa kaksisäikeistä worsted-paksuista, eli sellaista nallen ja seiskaveikan välimaastoa.



Kehrätessä ehtii mietiskellä kaikenlaista. Sitäkin, että onko tässä mitään järkeä, lankaa kun on maailma täynnä. Mutta ei kaikessa tarvitse olla järkeä. Eikä maailma ole täynnä juuri minun itseni kehräämää, epätasaista ja virheellistä, mutta silti aika suloista shetlanninlammaslankaa.

Värttinäkehräämisestä voi lukea lisää vaikkapa Ullasta.

Oi ihana Lissabon

Tässä hän on, uusi ihastukseni, Ginja.

Tapasimme kadunkulmassa. Oli ilta, huomasin heti etten ollut ainut kiinnostunut. Kävelin lähemmäs ja hymyilin. 1,20e / lasi. Kyseessä on siis portugalilainen kirsikkalikööri jota myyviä kojuja löytyy vähän sieltä sun täältä. Kojut ovat auki myös päivisin ja ei ole ollenkaan tavatonta että mummeli tulee tiskille keskellä päivää, seisahtaa hetkeksi, nautiskelee juoman ja jatkaa matkaa. Siinä oli jotenkin hyvä fiilis.

Ei sillä että juoma olisi tajunnanräjäyttävä makuelämys mutta se että ihmiset pysähtyy hetkeksi keskellä päivää nautiskelemaan, siinä on jotain hienoa. Osataan ottaa se hetki nautiskelulle.

 

Ja nautiskeleva, ihana tunnelma leijui Lissabonissa ylipäätään. Rento, keväinen ja ystävällinen. Asuttiin jossain tuolla.

Tässä kaupungissa osataan tehdä leivoksia. Alla se klassisisin, Belem-leivos eli Pastel de nata. Ohuen, rapean taikinareunan sisällä on lämmintä vaniljakiisseliä muistuttavaa pehmeää täytettä, päälle ripotellaan kanelia, ah. Kyytipoikana bica, eli Portugalin vastine espressolle.

Portugalilaiset tosiaan osaavat herkutella, leipomoita, konditorioita ja kahviloita oli hyvin hankala vältellä. Enkä vältellytkään, vähintään kaksi erilaista leivosta meni helposti päivässä. Mutta yllättävää oli se että toinen asia joka helli makuhermojani oli.....  turska!

Yllä turskaa kuivatussa muodossa, alla tarjoiltuna ihanan paistetun pinaatin sekä aivan sairaan hyvän kikhernemuusin kanssa. Maistui lämpimälle hummukselle johon oli lisätty voita. Tätä tulen varmasti testaamaan kotioloissa.

Ja alla turskaa paistoksena raastetun perunan, kerman ja suolan kanssa. Oli niin hyvää että piti vaan hokea miten hyvää se oli.

Kasvisruoasta pakko sanoa se että vaikka ravintoloissa tarjonta ei ollut huima, marketeista löytyi vaikka mitä, seitan- ja tofupihvejä, kaikenlaisia vegeleikkeitä, maitoja, levitteitä sekä valmispihvejä joihin en ollut ennen törmännyt.

Alkupalat ravintolassa tuotiin pöytään kysymättä, useimmiten leipää, voita, oliiveja ja juustoa. Hinta vaihteli 1,50-5e. Näissä varmaan turistipaikoissa vedätettiin ihan hyvin mutta toki alkupalat voi jättää syömättäkin. Harvemmin kuitenkaan halusi.

Ja viini oli naurettavan halpaa.

Oikeastaan ainoa ruoka joka ei maistunut ihan niin hyvin oli erään ravintolan suosittelema leipäkeitto katkaravuilla. Kaunis kuin mikä mutta märkä leipä muussattuna ei ehkä iskenyt ihan täysillä.

Toisin oli meriahvenen kanssa. Grillattu kala ei tosiaan tarvi seuraksi muuta kuin suolaa ja hieman sitruunaa. Ja ihan vähän voita. Oijoi.

Ravintoloista sanottakoon yleisesti että ne olivat tunnelmallisia. Tosin fado-paikoissa, niin symppistä kuin onkin että että vuorotellen kukin kokki ja tarjoilija tulee vetäisemään sydäntäsärkevän laulun, on aika hankalaa keskittyä syömiseen kun joku huutolaulaa edessäsi.

Huutolaulannasta ei löytynyt kuin hyvin hämäriä kuvia. Tässä vähän väriä.

Vanhat ratikat oli kätevä ja tunnelmallinen tapa liikkua aikamoisia korkeuseroja sisällään pitävässä kaupungissa. Käveltyä tuli paljon. Ja ihasteltua paikallista elämänmenoa.

Ja hoi te jotka hukutte nappeihin, aika hienon verhon bongasin eräästä kahvilasta.

Hämmentäviä asioita joita tuli vastaan:

Maailman ankein mäkki.

Pizza jossa on makkaroita ja kynttilöitä.

'

Master chef -niminen hyvin kulahtanut ruokakauppa.

Reissun kohokohta (ihanan ylensyönnin lisäksi) oli vierailu Estádio da Luz -stadionilla. Euro cuppia pelattiin ja kotijoukkue Benfica päihitti pariisilaiset. Kyllä siinä kun parikolmekymmentätuhatta ihmistä huutaa, laulaa ja huutaa lisää on aikamoinen tunnelma.

Oo lee o le o le o leeeeee!