sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Jokin tässä ei nyt täsmää

Tänään on ystävien luona voileipäkakkubileet, jonne minä lupasin tehdä jälkiruokaa. Ajattelin muunnella vakioreseptiäni hieman ja tehdä piirakan sijaan muffinsseja.


Näin siinä kävi. En tiennyt, itkeäkö vai nauraa, kun asian laita paljastui. En ole ehkä koskaan (?) tehnyt muffinsseja, joten en todellakaan ole mikään pro. Luulin kuitenkin, etteivät kyseessä olisi maailman vaikeimmat leivonnaiset. Hah!

Ihan oikeaoppisesti täytin vuoista 2/3, mutta silti ne valuivat ja kohosivat yli äyräiden. Olisikohan syynä se, että taikinaan tulee sekä ruokasoodaa että leivinjauhetta? Jos se oli noiden vuokien kestävyydelle yksinkertaisesti liikaa?

Että juu-u, ei mennyt ihan niinku Strömsössä. Onneksi myös joillakin muilla on käynyt samalla tavalla. Ja toisaalta taas onneksi jollakulla muulla on sitten käynyt ihan toisin.

Taidanpa ryhtyä tässä miettimään suunnitelma B:tä. (Maussa ei ole kuulemma vikaa, kuului juuri keittiöstä.)

13 kommenttia:

  1. Otan osaa! Mä tein hiljattain papupyöryköitä, jotka uunissa levisi sellaiseksi sentinpaksuiseksi papumatoksi... Maku onneksi oli kelpo silti.:)

    VastaaPoista
  2. Oi, tuttu tunne :D Mun muinaisista valkosipulimuffinsseista vaan tuli pikemminkin jotain golfpalloa muistuttavaa...

    Käytitkö sellaista muffinssipeltiä, jossa on noille vuoille kolot? Uskoakseni ilman sellaista lässähtäminen on todennäköisempää.

    VastaaPoista
  3. ... Äh, se peltihän on tuossa kuvassa. :) Sitten en kyllä ymmärrä.

    VastaaPoista
  4. hei älä sure. mullekin on käynyt noin. uunista tuli muffinssimassa jossa oli seassa vuokapaperia.

    rakas aviomieheni on itse asiassa vienosti pyytänyt, että "jospa et enää edes yrittäisi niitä muffinsseja". ihanaa. (siihen oli kyllä muitakin muffinssisyitä.)

    VastaaPoista
  5. Kiitos osanotosta! Itsetehdyt muffinssit vaihtuivat kaupan Jaffa-kekseihin, mutta hyvin nekin maistuivat. Ja se voileipäkakku vasta olikin hyvää

    Maija: Ei näidenkään maussa varsinaisesti vikaa ollut, mut en kyllä kehdannut viedä niitä tarjolle minnekään.

    Tiia: Ei ollut muffinssipelti, vaan ihan tavallinen. Jotenkin ne vuoatkin tuntuivat ihan heppoisilta, mutta ei kai niitäkään voi silti syyttää...

    Liina: Luulenpa, et tähän jää meikäläisenkin muffinssikokeilut. Heh.

    VastaaPoista
  6. Yks syy tolle leviämiselle on noi paperivuoat, ei ne kestä.
    Muffinssipellin (ikeasta naurettavan halvalla) kanssa olen onnistunut saamaan nättejä ja hyviä leivonnaisia aikaan, vaan parhaat tuli Chococholi blogin vegaanisista versioista. Ikinä en ole yhtä kosteita ja kimmoisia saanut millään muilla ohjeilla. Eli sinne siis ;)

    VastaaPoista
  7. Kyllä se syy varmaan on noissa vuoissa. Mä en ainakaan oo saanut yhtäkään onnistunutta muffinsia niiden avulla. Silikoniset muffinsivuoat on takuuvarmoja, samoin semmonen kolopelti. Semmoset amerikkalaiset paperimuffinssivuoat kestää taikinan painon paremmin, niillä oon myös onnistunut.

    Söpöjä silti!

    VastaaPoista
  8. Joo, paperiset vuuat ei vaan kestä. Semmoinen kolopelti on hyvä, sillä voi tehdä vaikka timbaaleitakin myöhemmin. Ei ole hukkahankinta!

    VastaaPoista
  9. Eli siis ihan syyttä suotta tässä itseään soimaa: muffinssivuokien vika, hih!

    Harmi vaan, kun noi polka dots -henkiset vuoat tuli raahattua aikoinaan oikein Tukholman Åhlensilta asti. Niille täytyy siis kehittää muuta käyttöä.

    Ehkä mä annan muffinsseille vielä toisen mahdollisuuden, mutta silloin välineiden täytyy olla enemmän pro. Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
  10. ei ku ne paperivuoat laitetaan sellasen muffinssipellin koloihin, ja siten saadaan tuloksena uljaita yksilöitä, eikä nätit vuoat jää käyttämättä. rohkeasti uuestaan yrittämään!

    jos ei muffinssipeltiä ehi hankkimaan, voi myös koittaa laittaa kaks paperivuokaa päällekäin, estää jonkin verran levähtämistä.

    VastaaPoista
  11. Hertta: joo, se muffripelti tosiaan kannattaa vuorata noilla vuuilla :)

    VastaaPoista
  12. Hahaa, näin ne muffinssisalat alkavat pikkuhiljaa paljastua!

    VastaaPoista
  13. Ja täältä vielä yksi vinkki... :) Itse asiassa vähän hämmästyinkin, ettei kommenteissa ollut sitä vinkkiä - että kun tehdään muffinsseja ilman muffinssipeltiä (jossa on kolot), pitää käyttää useampaa vuokapaperia kerralla. Tällöin muffinssiin kiinni jäävä paperi pitää paremmin muotonsa ja alemman voi käyttää uudelleen.

    VastaaPoista