keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Yrttijuusto, rieskat ja aamu jolloin ei ollut kiire


 En kyllästy ikinä ylistämään sitä kuinka paljon pidän aamuista jolloin ei tarvitse herätä herätyskelloon. Loppiaisena pääsi nautiskelemaan tällaisesta ihanuudesta keskellä viikkoa ja kun sellainen harvinaisuus oli käsillä, kaivoin jo edellisenä iltana esiin Sanna Miettusen Päivän paras hetki -aamiainen kirjan. Sieltä silmiin osui yrttijuuston resepti joka kuulosti varsin houkuttelevalta. Vähän tosin jännitti koska en omista sellaista harsoa jossa juustoa olisi voinut valuttaa mutta tiheä siivilä toimi kuin toimikin ja aamulla kaapissa odotti kaunis juusto, toisin kuin viime kerralla.

Maku oli oikein miellyttävä ja raikas. Testimaistajalle tuli mieleen tsatsiki. Tuumittiin että juusto sopisi hyvin myös wrapin tai gyrosin väliin, maistajan makuun olisi saanut olla jopa enemmän valkosipulia. Ja hei, tässähän tämä valkosipulin ja persiljan kultainen liitto taas todistaa voimansa!


Yrttijuusto

250g ricottajuustoa
200g raejuustoa
2 valkosipulinkynttä
persiljaa
basilikaa (unohdin, toimi ilmankin)

Laita ainekset kulhoon ja survo sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Laita massa tiheään pieneen siivilään (voi laittaa harson väliin) ja nosta siivilä kulhon päälle. Anna juuston tekeytyä yön yli. Kirjassa tosin sanotaan että jos ei ole aikaa, maistuu myös heti nautittuna.

Rieskat olivat näitä rukiisia rieskoja, olinkin unohtanut kuinka nopeita ja hyviä ne ovat! Leipien ja juuston kanssa tarjolla oli voita, salaattia, vihanneksia, teetä ja kahvia, mehua, mustikoita ja jugurttia kermavaahdolla kruunattuna. Täydellistä.

5 kommenttia:

  1. Rieskat näyttävät herkullisilta ja yrttijuuston kanssa varmaankin ihanan herkullista.Tuollaiset aamutkin on niin ihania!

    VastaaPoista
  2. ooh, ihanaa, tuommoset aamut on parhaita. ja nuo rieskat - eivät oo lainkaan painuneet unholaan meikkiksen keittiössä! pyöräyttelen niitä silloin tällöin kun tekee mieli tuoretta leipää, mutta ei ole aikaa kohotella taikinaa. nesteeksi laitan aika usein kookoskermaa ja hyvää tulee.

    VastaaPoista
  3. Tuollaisia aamuja pitäisi olla enemmän! Rieskojen ohje vaikuttaa mielenkiintoiselta. Pitääkin testata heti ensi tilassa!

    VastaaPoista
  4. Liisa ja Yaelian, suosittelen!

    Ja Ellu, mahtavaa ettei ole jäänyt sulla unholaan. Taisit aiemminkin vinkata tuosta kookosmaidostä, ensi kerralla testaan!

    Ja näissä on just hyvä puoli että pääsee nimenomaan nauttimaan siitä kiireettömästä aamusta kun molemmat valmistuvat niin helposti. Ah, onneksi kohta on viikonloppu.

    VastaaPoista