tiistai 24. toukokuuta 2011

Uusintapostaus: Raparperimuffinssit

(Tämä on julkaistu blogissa aikaisemminkin, mutta Bloggerin säätöjen vuoksi postaus katosi eetteriin. Onneksi se löytyi kuitenkin postauslistalta luonnostilasta(!), joten pannaanpa uudestaan tulemaan. Anteeksi  toisto. Kommentitkin ovat kadonneet, kiitos kuitenkin kaikille niistä näin jälkikäteen! ;)



Se on kevät kasvimaallakin. Raparperi pukkaa taas vartta innosta piukkana, ja malttamattomat viljelijät ovat suorittaneet ensimmäisen sadonkorjuun. Pinkit minivarret keitettiin makeaksi kompotiksi, maustamattoman jugurtin kanssa maistuivat ihan kesältä.

Viimevuotistakin raparperia oli kuitenkin vielä jäljellä pakastimessa. Säästän aina kaikkea pakastimessa viime tippaan, kesämaut ovat mielestäni niin kallisarvoisia etten malta muka tuhlata niitä talvella. Sitten aina keittelen mehuja ja leivon piirakoita uuden satokauden kynnyksellä.

IMG_4095

Raparperimuffinsseista tuli vegaanisia ikäänkuin vahingossa, koska kaapissa ei ollutkaan kananmunia eikä voita. Ohje on mukaelma tästä kakkuohjeesta - rakenteen puolesta taikina toimisikin varmasti loistavasti myös mehevänä kakkuna.

En oikein ehtinyt miettimään leipomistohinassa että onko tuo valitsemani makuyhdistelmä kookos-raparperi-kaakao paras mahdollinen, mutta lopputuloksessa maistuu oikeastaan vain kookos ja vähän suklaa, ja hyvin toimii. Makujen kannattaa antaa kuitenkin tasaantua seuraavaan päivään, jotta kookos pääsee oikeuksiinsa.

Kookosmuffinssit (10-12 kpl)

1 dl kookosmaitoa
3 dl pakastettua raparperia
2 dl (fariini)sokeria
1 dl öljyä
1 tl vaniljajauhetta
1 tl ruokasoodaa
3 rkl kaakaojauhetta
4 dl jauhoja

Kuumenna kookosmaito ja lisää raparperit. Keitä hetki, kunnes raparperit pehmenevät. Anna jäähtyä hetken verran.

Lisää raparperiseokseen öljy ja sokeri, vatkaa sekaisin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita nopeasti, lisää kookosmaitoa jos taikina tuntuu liian jämäkältä.

Annostele muffinssivuokaan ja paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

IMG_4075

4 kommenttia:

  1. Tätä odottelinkin :). Ehdin lukea postauksen ennen sen katoamista, mutta reseptiä en ottanut talteen. Ehkä jo tänä iltana pakastimesta löytyvät raparperit pääsevät käyttöön.

    VastaaPoista
  2. mää ehin näitä muffinsseja kokeilemaan sillon jo alkuperäisen postauksen innoittamana, ja hyviä oli! tässä kun ehdin, niin taidan käydä nyysimässä vähän raparperia teidän palstalta...

    VastaaPoista
  3. Nyt täytyy kyllä lähteä torille! Ei mitään jääkiekkoa juhlimaan, vaan hankkimaan raparperia.

    VastaaPoista
  4. Leivoin näitä toissapäivänä ja tulipa muuten tosi hyviä! Semmoisia meheviä. Ja olivat käteviä tehdä, kun ei tarvinnut vispailla niitä iänikuisia kananmunia.

    VastaaPoista