maanantai 26. marraskuuta 2012

Helpoista helpoin rieskaohje

Siis rieskahan on parasta leipää, eikö? Oikea rieska on myös sellaista ohutta ja sitä syödessä hampaat ovat koetuksella, eikö? Olen ymmärtänyt, että rieska jakaa mielipiteet varsinkin tuon koostumuksen suhteen. No mutta ainakin meillä Pohojanmaalla, ja nyttemmin myös Helsingissä, tykätään juuri tuollaisesta edellä mainitusta koostumuksesta.

Äitini leipoo myös sitä rieskaa. Tällä kertaa päätin tarttua toimeen itse. Ja nyt kyllä täytyy sanoa, että minulla on vähän huijattu olo: luulin, että se on oikeasti aika haastavaa tehdä tuota rieskaa. No juu, ei ole.



Ohje löytyi googlettemalla ja Myllyn Parhaan mukaan se menee näin:

Ohrarieskat (6 pientä tai 2 isoa, mulla tuli tällä ohjeella 5 pienehköä)

2 dl kylmää vettä
4 dl ohrajauhoja (mä laitoin desin vehnäjauhoja ja kolme ohraa)
1 tl suolaa

Sekoita ainekset nopeasti taikinaksi ja taputtele jauhotuin käsin pellille tai kauli 2-3 mm paksuisiksi rieskoiksi. Pistele haarukassa ja paista uunin keskitasolla 250 asteessa n. 10-15 minuuttia.

Rieskaan kuulemma syntyy paras mahdollinen rakenne, kun taikina on on tosi kylmä ja uuni kuuma. Kylmän ja kuuman äkillinen ero muodostaa vesihöyryä, mikä kohottaa rieskaa ja tekee siitä murean.

Näitä tarjosin Herkun ja Koukun likoille eilen kerhokokoontumisessa. Maistuivat! Parhaimmalta maistuvat tietysti uunikuumina ja voin kanssa. Nam!

Vaikka rieskat olikin helppoja tehdä ja kivoja syödä, niin äidille kunniaa taikinansa koosta: mä lähdin liikkeelle tällaisella pienemmällä määrällä. Ehkä ensi kerralla. Tai sitten kotona käydessä leivinuunissa paistaen.





7 kommenttia:

  1. Rieskat ovat tosi hyviä - pitääkin pistää tämä resepti korvan taakse, kun seuraavan kerran pitää saada pikaiseen pojille leipää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kyllä valmistuvat tuossa tuokiossa! Suosittelen!

      Poista
  2. Nam...ostin juuri ohrajauhoja ja taidankin tehdä näitä heti huomenna, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tein eilen illalla vielä satsin, kun nämä kerhossa tarjotut hävisivät niin nopsaan.

      Paistoajan kanssa kannattaa olla tarkkana. Itse pidin uunissa vartin, koska halusin hieman väriä leivän pintaan. Mies kommentoi, että josko ensi kerralla paistat vähän vähemmän, etteivät menisi niin korpuiksi... Et kannattaa olla tarkkana!

      Poista
  3. Rieska on parasata, joo.
    Minä teen oman mummini ohjeella (tai kenen lie alunperin) ja siihen tulee maitoa, vähän vehnäjauhoja ja loput ohrajauhoja, ja sitten leivinjauhetta. Ihanaa just uunista otettuna. Paljon voita ja ehkä juustoakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että myös äitini käyttää taikinassa maitoa. Pitääpä kokeilla silläkin. Leivinjauheesta tässä yhteydessä en olekaan kuullut, hmmm. Mun mielestä litteääkin litteämpi rieska on se ainoa oikea. Kohoaako se sitten leivinjauheella? Sitä en toivois. Suolaa on ihan hyvä ripsauttaa juu. Ja sit voita ja juustoa päälle!

      Poista