maanantai 23. tammikuuta 2012

Laku on kiva kuorrute

Kävi tässä taannoin niin, että marssittiin asuintoverin kanssa maistraattiin ja rengastettiin toisemme. Kahta todistajaa lukuun ottamatta tästä pikkuprojektista ei kerrottu kenellekään: vanhemmille soitimme jälkikäteen ja kaverit kutsuttiin kahville pari päivää myöhemmin.

"Häät" olivat varsin kaukana mistään viimeisen päälle suunnitellusta (itse tapahtumaa oltiin kyllä ehditty miettiä, kun sormuksetkin oli hankittu kaksi vuotta sitten), ja sen näkee muun muassa näistä tarjottavista:

Yläkerrassa lukee vielä "just", mutta se rajattiin pois, koska morsian ei ollut tyytyväinen siippansa tekemään S-kirjaimeen!
Aika kotikutoisia, mutta oikein maukkaita. Chocochilin suklaaruudut muuntuivat muffinsseiksi ja ne kuorrutettiin Kinuskikissan ohjeen mukaan tehdyllä sokerikreemillä (itse sanoisin kyllä kräämi). Kirjaimet tehtiin lakumatosta. Sain tällaisia syödäkseni kerran jalkapallojoukkueemme kauden päättäjäisissä, ja päätin napata idean tännekin.

Hyvin simppelillä kahvittelulinjalla mentiin muutenkin. Kaikki tarjottavat löytyvät itse asiassa täältä blogistakin: oli pasteijaa, fetarullaa ja porkkanakakkua.

Nyt tarvinnee opetella käyttämään asuintoverista nimitystä mies tai siis aviomies, hui. Tästä asiasta on blogiin muuten tullut palautettakin! No mutta naimisissa on kivaa, ja se lienee pääasia!

11 kommenttia:

  1. onneksi olkoon! nyt voitte hankkia sellaiset isäntä- ja emäntä-pipot, joilla ainakin mun mies jatkuvasti mua uhkailee :D

    VastaaPoista
  2. nää oli kyllä parhaan yllärijuhlat ikinä! kutsussa luki että tulkaa kahtomaan, ku meidän kirjahylly on värijärjestyksessä... no hieno oli hylly, mutta sormukset ja herkkutarjoomukset vielä kovasti hienommat!

    liina, kiitos vinkistä, loistava häälahjaidea tälle tuoreelle avioparille :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut! ja kivat lakukoristeet!

    VastaaPoista
  4. Kiitos vaan onnitteluista! Ja Liina (ja Ellukin): jos nyt ei kuitenkaan!

    Yaelian: minustakin!

    VastaaPoista
  5. Lämpöiset onnittelut vielä tätäkin kautta! Ja noi Laurasen sormukset on ihan parhaita.

    VastaaPoista
  6. Kiitos vielä kaikille onnitteluista!

    Sannis: haarukka sormessa on hyvä olla ;)

    VastaaPoista
  7. Isot onnittelut. Teimme ukkokullan kansa samanlailla 16 vuotta sitten =o)

    VastaaPoista