maanantai 24. elokuuta 2009

Baktus II

Piti saada toinen Baktus Norosta, joka on yksi lempilangoistani. Tänä syksynä silmää viehättävät erityisesti vihreän sävyt. Tää voiskin olla metsä-Baktus, joo. Kiva neuloa, kiva pitää, mutta hankala kuvata. Todistusaineistoa seuraa ohessa:





Neuloin myös Lacy Baktuksen juhlakäyttöön, mutta kuinkas kävikään. Novitan Bambu-lanka jotenkin venähti (en pingottanut enkä muutenkaan venyttänyt), ja nyt huivi yltää polviin saakka. Ei ihan sitä, mitä lähdettiin hakemaan. Neljät juhlat vedettiin sitten vanhalla huivilla, mutta ei se mitään.

Lankana tässä Noro Kureyon Sock, sävy 236. Puikot 3mm. Yritin käyttää huiviin yhden kerän, mutta laskut epäonnistuivat ja jouduin hakemaan kaupasta toisen kerästä. Lankaa meni arviolta 130 g.

Syksyä kohden mentäessä neulomisvimma yltyy ainakin minulla. Suunnitelmissa on isompia ja pienempiä juttuja - katsotaan kuinka moni päätyy puikoille. Syyhyääkö kenenkään muun sormet päästä neulomaan?

5 kommenttia:

  1. no arvaa vaan syyhyääkö sormet tikkuamaan! eilen illalla pelkäsin jo jännetuppitulehdusta kun oli aika tiivis tikkuuviikonloppu.
    alkaa tosin olla puutetta kivoista langoista kun ne jytiksen mummon perintölangat on kohta käytetty...

    mahtavan hieno on baktus taas!

    VastaaPoista
  2. Mahtava teos ja niin kauniin värinen. Alkava syksy ja huivit kulkevat kyllä käsikädessä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kehuista, tyttäret. Tykkään ihan tosi paljon noista langan väreistä. Vihreä on kivunnut suosikkivärien mustan ja harmaan rinnalle ihan yllättäen.

    Nyt tarvisin vielä myssyn ja ehkä syyslapaset. Ja sukat. Ja villatakin.

    VastaaPoista
  4. Kivat värit on huivissa! Mulla on ollut vähän epämääräistä neulomista, se on tää kesä, mutta ehkä sitä taas innostuu keskittymään, kun syksy koittaa.

    VastaaPoista
  5. Mutta sit ku syksy saa ja alkaa kynttilähämäryysaika ja muut syksyyn kuuluvat jutut, niin siihen kuvaan kutominen sopii ku nenä päähän.

    Blogauksia odotellessa!

    VastaaPoista