maanantai 27. kesäkuuta 2011

Brunssi


On vain yksi hyvä tapa välttää sunnuntainen ahdistus joka kumpuaa lähenevästä työviikosta, brunssi. (Kuvat hieman puhki palaneita, pahoittelut). Alkumaljana oli kuoharista ja raparperimehusta tehty sekoitus, todella toimiva. Ruokapuoli koostui vanhoista hyviksi havaituista resepteistä. Itsetehtyä näkkileipää (luottoresepti Kotiliedestä) ja tonnikalatahnaa johon tulee maustamatonta tuorejuustoa purkki, tonnikalaa purkki, yksi suolakurkku, pari lusikallista creme fraichea sekä tilliä.


Munakkaaseen meni munien kaveriksi loraus vichyä, murennettua fetaa, oliiveja ja päälle persiljaa.


Pilkotut hedelmät, turkkilainen jugurtti ja hunaja mahtavan raikas yhdistelmä. Ja kaffen kanssa tarjolla oli myös mustikka-kookosmuffinsseja, viimekesäisten raparperi-kookosmuffinssien ohjeella. En vaan ollut ehtinyt käydä äidin raparperipuskissa, hyvin sopi pussi pakastemustikoita niitä korvaamaan.


Ja niin sitä taas vaan selvittiin yhdestä maanantaista. Mukavaa viikkoa kaikille!

3 kommenttia:

  1. hmm, kuulostaa hyvälle. näkkileipiä on pakko kokeilla joskus itsekkin. meillä oli lauantaina myös brunssi. lopputulos oli että pystyimme syömään seuraavan kerran vasta illalla. :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos!

    Ja may-aa, ne näkkärit on kyllä ihan huippuja, joka kerta kun teen, mietin miksen tee niitä aina. Ainoa ongelma on että ne ovat hyvin hyvin koukuttavia.

    VastaaPoista