tiistai 18. lokakuuta 2011

Uusi tuttavuus: viikuna


Jännä miten paljon ihminen voi syödä jotain raaka-ainetta kuivattuna, ilman että on maistanut sitä tuoretta versiota. Havahduin tähän vasta kesällä Italiassa, jossa eteeni kannettiin alla oleva kasa. Tuoreita viikunoita.


Syödään kuoret päällä, sanoi mamma. Ja minä tottelin. Maku hieman yllätti, tuli mieleen karviainen. Aiheutti muuten useammalle maistajalle allergisia reaktioita, jotain kiwimäistäkin siinä oli. Kaikki olimme kuitenkin yhtä mieltä siitä että hurjan näköinen se on.


Viikunoita on tullut vastaan viime aikoina kaupassa ja kauppahallissa joten päätin että testaan näitä pallukoita myös koti-oloissa, Uusi tuttavuus -haasteen hengessä. Muistelin että olin nähnyt Ruokahommia -blogissa viikunoita salaatissa ja sieltä sitten otin oppia.


Vuohenjuusto-viikunasalaatti

köntti hyvää chevreä
erilaisia salaatteja
rucolaa
kurkkua
oliiveja
lohkottua viikunaa
balsamicosiirappia

...woah. Todellakin toimii.

Tässä vielä Italian tyyliin brunssipöydässä.

9 kommenttia:

  1. Jännää että et ole aiemmin maistanut tuoreita viikunoita.Täällä on nyt just torit täynnä viikunoita ja minulla on olohuoneessa ruukussa miniviikunapuu! En kauhean paljon pidä viikunoista,mutta just vuohenjuuston kanssa ovatkin niistä tulee tosi hyviä:)

    VastaaPoista
  2. Sama juttu täällä. Monta kertaa on pitänyt kokeilla tuoreita, ehkä nyt saan aikaiseksi sun kokemuksen innoittamana. Mistähän tunnistaa kypsän avokadon? Vähän pehmeä?

    VastaaPoista
  3. Yaelian, no sanos muuta! Mutta ei niihin niin usein täällä törmää. Tai sitten ei ole vaan osunut silmiin.

    Maijanmaja, testaa ihmeessä ja tosiaan joku suolainen juusto on kyllä tälle hyvä kaveri. Tarkoitat varmaan kypsää viikunaa :)? Mä meinasin koko ajan kirjoittaa taateli.. Mutta siis luulisin että vähän pehmeä ja varmaan tuo väri paljastaa eli ei enää viherrä.

    VastaaPoista
  4. Jännä tuttavuus oli mullekin tuo viikuna! Tein vähän aikaan sitten mulle ja Kädenvääntäjä-Pitkälle brunssille Voisilmäpelin voissa paistettuja viikunaviipaleita turkkijogurtin kanssa... Oli hyvää. Paistaminen oli kyllä vähän hankalaa, ohuet siivut mössääntyivät pannulla.

    Kaveri vinkkas vasta että viikuna toimii lautasella erityisen hyvin aurajuuston kera. Mulla on yks vaivainen viikuna kaapissa, pitää testata! Ja toi vuohenjuusto myös, ooh!

    VastaaPoista
  5. Kypsä viikuna on sen näköinen, kun olisi räjähtämäisillään. :)

    VastaaPoista
  6. Tein toukokuussa Britatortun viikunoilla. Piirakasta tuli tosi kaunis ja hyvääkin se oli meidän aikuisten mielestä (pojat ei tykänny).
    Täällä juttu: http://hurja-hanna.blogspot.com/2011/05/viikunainen-britatorttu-hannan-tyliin.html

    VastaaPoista
  7. Janna, oo, kiitos vinkeistä, voissa paistaminen kuulostaa kyllä houkuttelevalta. Kuten myös aurajuustosidekick.

    Anonyymi, kiitos, räjähtäväisen näköisiä etsimään siis!

    Hanna, joo samaa mieltä, viikuna kyllä kaunistaa annoksen. Ja näemmä kaakunkin!

    VastaaPoista
  8. Viikunat on kovasti houkutelleet, koska ainakin niitä on nyt meidän vakiokaupassa ollut houkuttelevasti tarjolla. Ei ole vaan sopinut suunnitelmiin, kun en ole koskaan niistä varsinaisesti valmistanut. Lähinnä syönyt vain juustojen kanssa. Niin toimii toki, mutta pitänee kokeilla jotain vielä, kun on sesonki päällä.

    VastaaPoista
  9. Miam Miam...yummyyyy!!!
    Great photos, beautiful food, makes me so hungry!!!
    Nice to meet via BYW!

    VastaaPoista