torstai 19. heinäkuuta 2012

Kesäkäsitöitä

Kiitos kesäloman aikaisten innokkaiden lastenvahtien, olen jopa ehtinyt askartelemaan ja tikkuamaan. Mahtavaa!

Alkukesästä syntyi kummitytölle keltainen neulemekko. Olin joskus kauan sitten ostanut kirppikseltä Debbie Blissin kirjan Essential Kids sen kannessa olevan ihanan mekon takia. Kirja tuli mieleen, kun kummitytölle tilattiin 2-vuotislahjaksi hihaton mekko - jätin vain hihat pois. Langaksi tilasin Titityystä kirkkaan keltaista luomupuuvillaista Alba-lankaa (kummitytön äidin toive) ja hauskanpunaiset napit löytyivät Stockmannilta. Mekosta tuli ihan kiva, joskin malliltaan aika leveä. Kiittelin kuitenkin tehdessä itseäni siitä, että tajusin tikuta tuon mekon alaosan sileän osuuden pyöröneuleena. Siinä säästyi aika monelta nurjalta silmukalta!

Huono kuva. Minkäs teet.
Jälkimmäiselle kesälomareissulle en ottanut lainkaan lankaa ja puikkoja mukaan (!), mutta sen sijaan pakkasin laukkuun erilaisia kangastilkkuja ja kirjailulankoja. Tykkään ommella käsin pieniä pussukoita ja muita juttuja, jotenkin se on terapeuttisempaa kuin ompelukoneella huruuttamiseen.
Veljentyttö toivoi uuden opiskelupaikan kunniaksi uutta kynäkoteloa, ja semmoisen hän sai.

Hyvä kuva. Kiitos Hannan (kuvaaja) ja Maijan (malli).

Kynäkoteloon on kirjailtu ajatuksenvirran mukanaan tuomia viestejä ja vähän sisäpiirin huonoja vitsejä.

Samalla tekniikalla syntyi myös pari neuvolakorttikoteloa. Ensimmäinen omalle vauvalle...


...ja toinen Raisun ihanalle beibelle.

Vielä on kankaita paljon jäljellä, ja pieniä juttuja tuloillaan. Loma vaan alkaa uhkaavasti käydä vähiin. Täytyy pistää töpinäksi.

6 kommenttia:

  1. Ihana mekko tosiaan! Toi keltanen sopii siihen just! Ja noi pienet kirjailutyot on kanssa tosi kivoja! Ei muuta kuin pista topinaksi ihmeessa jos kerta loman loppu haamottaa. Nauti kuitenkin loppulomastasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! vähän jännitti tuo keltainen kun oli niin kirkas, mutta kyllä siihen sitten silmä tottui. vielä en oo pistänyt töpinäksi, mutta eiköhän sitten viimeistään pitkällä kotiinpaluuautomatkalla!

      Poista
  2. Ihanuuksia oot kyllä tehny! Keltainen mekko tuo aurinkoa kesäpäiviin, vaikka vähän sataisikin. Raisun korttikoteloa ihastelinkin jo livenä, hienoja molemmat!
    Ja jee, varmasti hyvin lähtöö alkuun Maijan opiskelut, kun kynät on järjestyksessä. Onnittelut opiskelupaikasta välittynee tätä kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vinkkaa toki jos on neuvolakorttikotelolle tarvetta :)

      Poista
  3. Kyllä nyt kelpaa neuvolassa korttia esitellä tai siis niitä kansia. Oon kyllä muuallakin esitelly, kun on niin hienot. Kiitos Ellu vielä kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no eipä kestä! oisin kirjaillu siihen muitakin etunimiä, mutta en uskaltanu lähteä arvailemaan :)

      Poista