tiistai 3. heinäkuuta 2012

Tuhat (tähän huutomerkkejä!) blogipostausta eli arvonta

Töttöröö, tadaa ja kaikenlaiset muut juhlatöräykset! Tämä on Herkun ja Koukun tuhannes postaus! Aika hurjaa, ainakin meidän seitsemän mielestä. Juhlan kunniaksi järjestetään arvonta, mutta siitä lisää vähän myöhemmin.

Nyt on aika tehdä pieni yhteenveto tähän blogimatkaan eli tuhanteen postaukseen, joka ajallisesti tarkoittaa noin kahta kuukautta vaille neljää vuotta. Jos joku ei vielä tiedä, oli aivan ensimmäiseksi Herkku ja Koukku -kerho, ja vasta hieman myöhemmin päätettiin pistää myös blogi pystyyn. Alun perin ideana taisi olla perustaa blogi ihan vain meidän omaksi iloksemme, mutta sittemmin blogin lukijakunta on kasvanut. Kiitos kaikki ihanat lukijat kommenteista ja vinkeistä!
Tässä skoolataan kolmevuotiasta kerhoa, mutta kannattaa se juhlamalja nostaa nytkin!
Blogi on ollut pääasiallisesti herkku- ja koukkupostausten areena, emmekä ole juuri täällä omista elämistämme avautuneet. Juhlan kunniaksi luvassa kuitenkin hieman statistiikkaa. Kas näin:

Tuhannen postauksen aikana Herkku ja Koukkulaiset:

- ovat menneet neljä kertaa naimisiin (ei kuitenkaan keskenään)
- saaneet neljä lasta (kaikki tyttöjä!), eikä sitä viidettäkään tarvitse enää kauaa odotella
- remontoineet yhtä puutaloa ja sen ulkosaunaa, yhtä kesämökkiä, yhtä yksiötä ja kahta kylpyhuonetta kaupungissa
- reissanneet yhdessä ja erikseen ainakin seitsemässätoista maassa
- käyneet blogimatkalla Tallinnassa, Hämeenlinnassa ja Lahdessa
- kokoontuneet kerhoilemaan nelisenkymmentä kertaa
- tehneet 97 joulukalenterin luukkua blogiin
- ja ennen kaikkea kokanneet ja leiponneet ja neuloneet ja ommelleet AIVAN MIELETTÖMÄSTI!



Juhlan kunniaksi järjestämme siis arvonnan, jonka palkintona on usein tämänkin blogin postausten ja reseptien innoittajana toiminut klassikko: Ruokatorstai. Se voi olla sinun, jos huikkaat kommenttilaatikkoon terveisesi nimimerkin kera (anonyymejä vastauksia ei huomioida). Arvonta alkaa just nyt ja päättyy kolmen viikon kuluttua 24.7.2012 klo 23:59. Arvonta suoritetaan viimeistään seuraavana päivänä, ja kirja postitetaan voittajalle elokuun alkupuolella (kunhan Jytis palaa lomilta).

Ei muuta kuin onnea arvontaan!

150 kommenttia:

  1. Tuhat postausta on todellakin juhlimisen arvoinen suoritus. Toivottavasti lisää on tulossa!

    VastaaPoista
  2. Hirmuisesti onnea! On ihanaa, että ilahdutatte meitä muitakin, bloginne on ihana ja kerhonne - no, se nyt herättäisi silkkaa vihreänaamaista kateutta, paitsi, että olette niin sympaattinen posse, ettei teille voi edes olla kateellinen, iloinen vain puolestanne. Kiitos!

    (PS. En osallistu arvontaan, mulla on tuo kirja jo :)

    VastaaPoista
  3. Mahtavasti onnea Herkku & Koukku! Odottelen täällä jo innokkaasti seuraavaa tuhatta postaustanne! :D

    VastaaPoista
  4. Onnea paljolti tuhannesta postauksesta, aikasta huima määrä! Mutta määrä ei ole laskenut laatua, teidän blogi on mulla ykköskaartissa, jota aina pitää käydä kurkkaamassa, josko olis tullu jotain kivaa. Uskalsin pistää omankin blogin pystyyn teitä ja monia muita tarpeeksi kauan seurattuani! :)

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtavaa! Onnea tuhannesta postauksesta ja siitä, että teillä on tuo ihana kerho <3

    VastaaPoista
  6. Upea suoritus!
    Onnea.

    VastaaPoista
  7. Onneksi olkoon tuhannesta postauksesta ja onnea kerholle! Toivottavasti matka jatkuu yhtä onnekkaana.

    VastaaPoista
  8. 1000! Siinä on tavoitetta jokaiselle! Onnea teille!

    VastaaPoista
  9. Komea on lukumäärä, onnea !

    VastaaPoista
  10. Upea suoritus, onnea teille!

    VastaaPoista
  11. Melkoinen postausmäärä, tosiaan. Onnittelut! Mielelläni osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  12. Onneks olkoon! Onni on tuommonen bloggaajakerho, niin lukijoille kun mitä ilmeisimmin kirjottajillekin :).

    VastaaPoista
  13. Onnea tuhannesta postauksesta. :)

    VastaaPoista
  14. Onnea pyöreän postausluvun johdosta! Osallistun arvontaan

    VastaaPoista
  15. Onnea ja kiitos kaikista kivoista hetkistä parissanne!

    VastaaPoista
  16. Hiljainen lukija onnittelee ihanan inspiroivaa ja kaunista blogia!

    VastaaPoista
  17. Kiitos erityisesti ihanista resepteistä ja viihdyttävistä lukuhetkistä :) Onnea Tuhannesti :D

    VastaaPoista
  18. Onnittelut blogille!

    VastaaPoista
  19. Onnea! Mukana arvonnassa.

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Onnea! Huikean paljon onkin ehtinyt kaikenlaista tapahtua. Olen myös mukana arvonnassa...
    ennipisteahlforsatelisanetpistefi

    VastaaPoista
  21. Kiitokset tähänastisesta ja samansuuntaista jatkoa toivoessa :) Täällä myös vähän kommentoinut sivustaseuraaja, joka on kuitenkin roikkunu mukana jo useamman vuoden... Ja paljon onnea!

    VastaaPoista
  22. Onnea! Jatkakaa samaa linjaa :D

    VastaaPoista
  23. Paljon onnea koko porukalle monen ihanan postauksen johdosta ja tuon merkkipaalun johdosta:) Mukana arvonnassa,tietysti...

    VastaaPoista
  24. Onnea, onnea ja jatkoa toivotaan:)

    VastaaPoista
  25. Onneksi olkoon! Mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  26. Onnea. Oikein kiva blogi, kun on juuri niin erilaisiakin postauksia ja eri ihmisiltä.

    VastaaPoista
  27. Valtaisasti onnea ihanalle blogille ja mainioille bloggaajille! Ja tietty mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  28. Onnea, onnea!! Ja mukaan arvontaan!! =)

    VastaaPoista
  29. Onnea teille...=) Juttujanne on ollut nautinnollinen lukea koko tuon tuhannen postaustausta.

    VastaaPoista
  30. Onnittelut leppoisimmalle ruokablogille!

    VastaaPoista
  31. Oman kerhon puutteeseen auttaa kun saa lukea toisten kerhokuulumisia, kiitos niistä. :) Eikäpä tuo kirja huokkaan menisi jos arpaonni suosisi...

    VastaaPoista
  32. Onnea tuhannesti :) Ja kiitos kaikista resepteista ja muista ohjeista joita olette postailleet. Erityisesti herkullinen eestiläinen uunirahka on ihan koukuttanut minut.

    t. Mari M.

    VastaaPoista
  33. Onnea! Harvoin kommentoin mutta bloginne on yksi lemppareistani :)

    VastaaPoista
  34. Onnittelut tuhannesta postauksesta!

    VastaaPoista
  35. Onnea tuhannesta postauksesta! Seuraavia tuhansia odotellaan. :) Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  36. Onnea onnea! On ollut ilo seurata blogia ja pakko myöntää, että koukkuun on jääty! :)
    Odottelen innolla seuraavaa tuhatta postausta..

    VastaaPoista
  37. Onnittelut ja kiitos tästä blogista :)

    VastaaPoista
  38. Oi, mahtavat onnittelut! Ilman muuta mukana arvonnassa,kiitos! Tervetuloa vierailemaan Boogie Woogie Designissa (www.boogiewdesign.blogspot.com). Suosittelen sivuillani Herkkua ja Koukkua!
    Terv. BoogieW

    VastaaPoista
  39. onnea tuhannen pohtauksen johdosta, ja jatkakaa samaan malliin!

    -juuliskainen

    VastaaPoista
  40. äitiliini Loviisasta3. heinäkuuta 2012 klo 19.57

    Ihanaa ja onnea koko ihanalle poppoolle <3<3<3!!

    VastaaPoista
  41. Herkku & Koukku on yks parhaista. Vaikka minäkin olen tässä viime aikoina miljoonaan kertaan luonut uusia blogitilejä, niin Herkku&Koukku ei tipu lukemieni blogien listalta ikinä :)
    T: entinen Kermaperse
    http://kermapersekokkaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  42. Vautsi! Paljon onnea!

    Petra

    VastaaPoista
  43. Aika monta niistä tuhannesta on tullut luettua ;) Onnea myös jatkossa!

    VastaaPoista
  44. Onneksi olkoon ja kiitokset hyvästä blogista, toivon saavani lukea vielä monta tuhatta postausta tulevaisuudessakin :)

    VastaaPoista
  45. Oikein paljon onnea koko kerholle! Juttujanne on tosi kiva lukea ja katsella. Erityisonnea sille tutuimmalle tiarapäälle!

    VastaaPoista
  46. Hei, löysin tänään bloginne ja tykkään kovasti. Onneksi on vielä satoja postauksia lukematta ja luulenpa että niitä yömyöhään lueskelen.

    VastaaPoista
  47. coucou! onnea ja iloa hyvästä blogista mikä on kulkenut monenlaisessa matkassa mukana.

    VastaaPoista
  48. Wuhuu! Onnea ja menestystä tuleville vuosille!

    VastaaPoista
  49. Terveiseni nimimerkkini kera ;) Ja onnea teille, kuin myös itselleni arvontaan!

    VastaaPoista
  50. Onnea onnea teille kaikille! Ja kiitos, että kirjoitatte tätä hauskaa blogia. Odotan innolla seuraavaa tuhatta postausta :)

    VastaaPoista
  51. Onnea, tulen noin 650 postausta jäljessä :)

    VastaaPoista
  52. Onnea onnea vaan! Hyvä on palkintokin, kelpaisi :)

    VastaaPoista
  53. Onnea ja kiitos kivasta blogista ! :)

    VastaaPoista
  54. Onneksi olkoon! löysin blogin jokin aika sitten ja olen kauheasti tykännyt lueskella postauksianne :)

    annemi

    52weeksofdeliciousness AT gmail.com

    VastaaPoista
  55. Ooh, klassikko arvonnassa. Olen niin mukana!

    VastaaPoista
  56. Huh, tuhat postausta on jo aika paljon! Onneksi olkoon tästä upeasta suorituksesta :D

    VastaaPoista
  57. Jei! Keep on the good work!!

    VastaaPoista
  58. Onnea! Tuhat postausta on hyvin, hyvin paljon. Toivottavasti jatkoa seuraa vielä moninkertaisesti.

    VastaaPoista
  59. mahtia! onnea tuhannesti!jatkakaa vaan samaan malliin!

    VastaaPoista
  60. Onnea postauksista! Toista tuhatta postausta odotellessa... :D Huippuja olette.

    VastaaPoista
  61. Onnea ja tottakai mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  62. Wau, tuhat! Itsekkäästi toivon monenkertaisesti lisää :)

    VastaaPoista
  63. Onnea tuhannesta postauksesta, perästä tullaan! Ja arpaonnea itselleni, kovin mieluisa palkinto :-)

    T. Meri, Monkeyfood.net

    VastaaPoista
  64. Onnea blogille! Hyvää kesää.

    -maija.helin@luukku.com-

    VastaaPoista
  65. onnea! tuossapa on tavoiteltavaa jokaiselle blogaajalle!

    VastaaPoista
  66. Onnittelut!!!
    Bongasin juuri kivan (kukkakaalisen) Coleslawin edellisestä postauksestanne - siinäpä tervetullut piristys lauantain lounaalle ;-)

    VastaaPoista
  67. Ooh, onnea herkkukoukkulaisille! Kivaa on ollut myös lukiessa.
    - Marika

    VastaaPoista
  68. Onnea, teillä on ihana blogi!: )

    VastaaPoista
  69. :) Onnea koko kööri! Ihana blogi teillä!

    VastaaPoista
  70. Uskomatonta, 1000 postausta! Todellinen saavutus, onnea! :)

    VastaaPoista
  71. aivan mahtava ja kohti seuravaa tuhatta!

    VastaaPoista
  72. onnea miljoonasti!

    seisvain(at)luukku.com

    VastaaPoista
  73. Onnea hurjasti. Mukana arvonnassa =o)

    VastaaPoista
  74. Onnea saavutuksesta, jatkakaa samaan malliin. :)
    (norppa_1(at)hotmail.com)

    VastaaPoista
  75. Onnea!

    *Kirsikka*
    k_ahonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Paljon onnea ihanan kuuloisesta yhteisestä matkastanne. Bloginne ihastuttaa toinen toistaan maittavimmilla resepteillä, valmistuneilla töillä ja matkakertomuksilla.

    VastaaPoista
  77. Teidän ihanilla ohjeilla on monet herkkuruuat loihdittu! ;)

    VastaaPoista
  78. Kiitos ihanasta blogista! Tästä blogista jää hyvä mieli ihanista ruokaohjeista, hauskoista oivalluksista kädentöissä ja hauskasta ja armollisesta tyylistä kirjoittaa. Tulee sellainen olo että uskaltaa itsekin yrittää, kun blogissakaan ei kaikki yritykset ole täydellisesti onnistuneet, mutta silti ne kerrotaan:)

    VastaaPoista
  79. Olen melko uusi lukija, mutta vanhatkin postaukset on tullut käytyä läpi. Ihanan monipuolinen blogi, joka yhdistää sopivasti kaksi kiinnostavaa asiaa: ruoanlaiton ja käsityöt. :)

    T. Emmi

    (emmi_palomaki(at)hotmail.com)

    VastaaPoista
  80. Vasta vähän aikaa sitten löysin ihanan blogisi. Onnea tästä ja tulevia postailuja odotellessa! :)

    t. Pihlis
    wala.pihlaottilia@gmail.com

    VastaaPoista
  81. 1000 postausta on hieno saavutus, iloista blogianne on mukava seurailla, kiitos!

    VastaaPoista
  82. Minä ihailen ihmisiä joilla tuntuu olevan ehtymätön määrä ideoita.
    Onnea ja toinen tuhat perään.

    VastaaPoista
  83. Onnea!

    irmeliina(at)netikka.fi

    VastaaPoista
  84. Epäsäännöllinen lukija ilmoittautuu mukaan arvontaan! Ruokanne on hieman liian hienoja (ja vegaanisia) minun kokeilulistalle päädyttäväksi, mutta tekstit ja kuvat on niin hienoja, että täällä on pakko vierailla :)

    VastaaPoista
  85. Onnea herkkukoukulle! Viimeksi olen innostunut kanssanne coleslawsta, ja niin innostuivat ystävänikin juhannusnuotion ääressä kuumiakoiria paistaessamme. Pomppisin tasajalkaa jos ruokatorstai luukkuun kolahtaisi, niin usein olen sen kirjastosta kotiin kiikuttanut ja haikeana selannut.

    t. Ellivelli
    elly- AT luukku.com

    VastaaPoista
  86. Säännöllinen lukija ja epäsäännöllinen kommentoija toivottaa isosti onnea ja osallistuu toiveikkaana arvontaan!

    VastaaPoista
  87. Hieno suoritus! Teillä on loistava blogi, jota lueskelee aina mielenkiinnolla! :)

    T.Laura
    (laura.into(a)luukku.com)

    VastaaPoista
  88. Aikaajoin vierailen blogissanne etsimässä ruoka-inspiraatioita, kiitos vaan kovasti :) Ruokatorstai-kirjaa olen kirjakaupassa monta kertaa selaillut, mutten ole sitä raaskinut vielä ostaa, eli olisipa aikamoinen tuuri jos arpaonni suosisi :)

    Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  89. Onnea ja kippis hauskalle blogillenne sekä tuhennellenne postaukselle! Palaan tänne aina ilolla uudestaan.

    VastaaPoista
  90. Siinä on mulla sitten mieluinen urakka alkaa uutena lukijana käymään postaukset läpi :)

    VastaaPoista
  91. menestystä blogille!!

    VastaaPoista
  92. Ihanan inspiroiva blogisi oikein usuttaa itsekin kokeilemaan reseptejä. Käyttämäsi kirja kiinnostaisi kovasti. Jatka samaan malliin.

    VastaaPoista
  93. Kiitos huippukivasta blogista! Täältä olen löytänyt tosi monta reseptiä, joista on tulleet ihan vakiokamaa omassa keittiössäni. Jatkakaa samaan malliin, pliis!

    VastaaPoista
  94. Paljon onnea minunkin puolestani:) Kaikkea kivaa tapahtunut teille näiden vuosien aikana!

    VastaaPoista
  95. Onpas kivalla blogilla kiva palkinto. Mielenkiintoista on ollut seurata juttujanne. Toivottavasti jaksatte jatkaa.

    Sirkku Pirkanmaalta

    VastaaPoista
  96. Kiitos ihanasta blogista! Arvontaankin osallistuisin :)

    VastaaPoista
  97. Kiitokset hilpeästä blogistanne!

    VastaaPoista
  98. Huikkaus! Aivan mainio blogi, jonka löysin menneenä keväänä Islanti-postauksen ansiosta. Sen luettuani jumitin pariki tunniksi lukemaan muutakin kirjoittamaanne... Käsityöideat on pistetty korvan taakse!

    Maari, JNS (maarikki ät gmail.com)

    VastaaPoista
  99. Kiitos minunkin puolestani ja onnea!

    VastaaPoista
  100. Huh huh, pitkä ikä ja paljon saavutuksia. Onnea ja energistä jatkoa minultakin. Ihana arvonta, ruokatorstai on ihan klassikkojuttu. Osallistun siis..

    VastaaPoista
  101. Onnea herkkukoukkulaisille ja kiitokset kivasta, monipuolisesta blogista!

    VastaaPoista
  102. Onnea tuhannesta tuhannesti :). Täytyy sanoa, että oon kokeillut monia teidän tänne postaamia ruokaohjeita ja nappiin on mennyt. Kiitos siis mainiosta blogistanne ja osallistun mielelläni arvontaanne!

    VastaaPoista
  103. Onnea teille herkkukoukkulaiset, mukavaa on seurata teidän blogia,
    päivittäin..

    VastaaPoista
  104. Hehehei, mahtavaa! Kiitos kaikesta, ja nyt etenkin cookie pops -muistutuksesta. :)

    VastaaPoista
  105. Viides yövuoro menossa ja ihan pian luettu koko teidän blogi läpi:) Jään ehdottomasti lukijaksi!

    VastaaPoista
  106. Paljon paljon onnea! munkkis[at]yahoo.com

    VastaaPoista
  107. Onnea tuhannesta! Osallistun mieluusti klassikon arvontaan.

    VastaaPoista
  108. Onnea ja paljon lisää postauksia! Ruokatorstai puuttuukin keittokirjahyllystä, siispä ilmoittaudun mukaan.

    VastaaPoista
  109. Onnea maijultakin. Arvonnassa mukana Maiju Kesä Männiköllä-blogista!

    VastaaPoista
  110. Onnea kivalle blogille! Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  111. Onnea onnea onnea! Jatkakaa samaan malliin :) Mukana minäkin.

    VastaaPoista
  112. Oikein paljon onnea ja menestyksekkäitä bloggauksia jatkossakin! PS. on muuten mukava tuo Marimekon jätski-kuosi tuossa kirjan alla. Minulla on se keittiössä vahakankaassa! :-)

    VastaaPoista
  113. Mukana ollaan ja onneksi olkoon 1000sta!

    VastaaPoista
  114. Kiitos kivasta blogista jota luen usein :)

    VastaaPoista
  115. Minä myös kiitän kivasta blogista ja toivotan tervetulleeksi vastavierailulle omaani!

    VastaaPoista
  116. Onnea onnea!

    On ollut ilo lukea blogianne ja innolla odotetaan aina uusia juttuja :).

    VastaaPoista
  117. Onnea tuhannesta postauksesta! Tätä on syytä juhlia! Ja kiitos myös lukuisista ihanista maukkaista resepteistä, suklaakakku ja turkkilainen jugurttikakku ovat ihania!

    VastaaPoista
  118. Kääk, nyt pähkäilen loppuillan tuota joulukalenteriluukkujen määrää......:)
    Bloginne on mainio ja idearikas! Loisto-ohjeita, kiitos!

    VastaaPoista
  119. Onnea!
    Onhan tätä kirjaa minunkin yritettävä. Tyttärelle antaisin, hän kun on ahkera kokeilemaan uusia reseptejä :)

    VastaaPoista
  120. Onnittelut Herkulle ja Koukulle! Ihan superhyviä ohjeita olen täältä kalastellut ja herkutellut joten kiitos aivan mahtavasta blogista!

    VastaaPoista
  121. Minakin onnittelen kovasti tuhannesta postauksesta. Huima luku! Mina loysin bloginne vasta vuoden alussa kun blogimaailmaan tutustuin ja ihastuin ikihyvaksi. Ihania kasitoita ja herkkuja. Respepteja on kokeiltu ja paljon ideoita kasitoihin olen saanut. Toivottavasti Herkku ja Koukku jatkaa tapaamisiaan ja postailujaan jatkossakin meidan muiden iloksi. Tanne kay tie aina uuden tekstin ilmestyttya. Kiitos teille kaikille!

    VastaaPoista
  122. Toivottavasti postauksia tulee lisää tuhansittain! Onnea :)

    VastaaPoista
  123. RUOKAA JA KÄSITÖITÄ - VOIKO ENEMPÄÄ ENÄÄ TOIVOA! RAKASTAN

    VastaaPoista
  124. Tuhannesti onnea, hyvä kun innostusta riittää. Mielenkiintoinen blogi.

    VastaaPoista
  125. Mukana arvonnassa!!

    -Heidi K.
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  126. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista