maanantai 27. joulukuuta 2010

Vuosi 2010 kalan kanssa

Herkku ja Koukku -blogin tyttäret ovat valtaosin kasvissyöjiä, yksi vegaani joukossa. Itse syön myös kalaa, mutta vielä vuosi se tarkoitti sitä että joskus söin lohta kun sitä oli tarjolla. Ja kalapuikko sekä tonnikala olivat tuttuja tuotteita.

Vuosi sitten aloitin ystäväni kanssa projektin nimeltä Hei kala, ollaanko kavereita? Halusimme tutustua eri kaloihin, oppia valitsemaan eettisesti vähemmän epäilyttäviä kuin tunaa sekä oppia valmistamaan kalaa.

Ja heh, pitkälle on tultu vuoden aikana. Sen todistaa alla oleva lipeäkala-annos jonka söin hyvällä ruokahalulla ravintola Karljohanissa. Elämäni ensimmäinen lipeäkala.


Eikä ollut muuten ollenkaan hullumpaa! Tai siis aika mautonta, mutta ei yhtään pahaa ainakaan. Vuoden aikana tuli maistettua myös aika montaa muuta kalaa ensimmäistä kertaa. Eniten pelkäsin ehkä silliä mutta sekin meni alas ihan ilman irvistelyä. Ja olen sen jälkeen syönyt sitä kaksi kertaa uudestaan, vapaaehtoisesti!

Yritimme ystävän kanssa miettiä mikä oli vuoden aikana parasta. Monet oli. Kuha, hauki ja ahven. Tattipanerointi! Ja oli ne itse tekemät kalapuikotkin hemmetin hyviä :) Vähän harmittaa että kaikkea mitä oltaisiin haluttu testata ei aina löytynyt tiskistä vaikka yritettiin valita kuukauden kala aina sesongin mukaan. Se harmittaa myös ettei ehditty tekemään kalakeittoa, käymään silakkamarkkinoilla, eikä ongella. Tosin jälkimmäisen ajattelukin naurattaa niin paljon ettei siitä ehkä olisi tullut mitään.

Mutta ehdottomasti minusta ja kalasta tuli kaverit. Omia ruokatottumuksia ja valintoja voi ajatella monista eri näkökulmista. Itse olen huomannut että kalansyönnin lisääntyessä olen syönyt vähemmän soijarouhetta ja -paloja. Vaikka olenkin pääasiassa kasvissyöjä ja sitä kannatan, koen kuitenkin että läheltä pyydetty kala on ok jos vastassa on pitkältä tuotu soija. Mutta tässä "mikä ruoka oikeasti on eettistä/hyvää" -keskustelussa on niin monta näkökantaa ettei siitä sen enempää. Sen sijaan esittelen mitäs tuli vuoden aikana tehtyä!

Tammikuun kala: Sei
Parmesan kalapuikot



Helmikuun kala: Hauki
Itämaista kalaa


Maaliskuun kala: Siika
Siikarullat ja kasvissushit


Huhtikuun kala: Ahven
Seesamipaneroitu ahven, jugurttidippi ja peruna-bataattisalaatti



Toukokuun kala: Kuha
Välimeren kalaa, sitruunarisottoa ja raparperijäätelöä



Kesäkuun kala: Silli
Sillikaviaari


Heinäkuun kala: Ankerias
Savustettua ankeriasta salaatissa



Elokuun kala: Lohi


Syyskuun kala: Haimonni
Lokakuun kala: Kampasimpukka


Marraskuun kala: Silakka



Joulukuun kala: Lipeäkala
 (kuva alussa)

Ja Grande finalena menimme ystäväni kanssa kalaravintola Rivoliin syömään onnistuneen vuoden kunniaksi. Ystävä söi saaristolaiskuhaa, itse päädyin kulholliseen simpukoita, ensimmäistä kertaa elämässäni.


Suosittelen lämpimästi, haastakaa itsenne testaamaan uusia raaka-aineita ja kysykää tutuilta neuvoja miten niistä saa hyvää. Kummasti piristää kokkailla jotain ihan uutta. Okei, lopputulos aina vähän jännittää mutta sekin tekee välillä hyvää. 

Ja tavoitteita/ lupauksia ensi vuodelle: 
tehdä itse kotijuustoa, ruisleipäjuuren tekeminen on myös ollut pitkään mielessä. Käydä sienessä. Tehdä jotain palsternakasta. Kokeilla niitä kaikkia ihania raw-jälkkäreitä joita on pitänyt tehdä vaikka kuinka kauan. Käydä syömässä jossain tooosi hienossa ravintolassa. Katsoa Top Chefiä. Mitäs te lupaatte?

4 kommenttia:

  1. Onnittelut onnistuneesta projektista! Sillä ei jäänyt tutustuminen vain suunnitelmaksi. Vaikka en ole kalaa moniin vuosiin syönyt, niin pienempänä isän kanssa olen kyllä nostellut järvestä muikkuverkkoja sekä sitten selvitellyt niitä, myös onkinut ja istunut pilkillä. Niin ja minusta on kuva, kun pitelen mittaistani haukea ilmassa. Eikä ole mikään kalavale tämä!

    VastaaPoista
  2. Mainio tutustumisprojekti teillä!

    Täällä on aikomuksena syödä ensi vuonna vähemmän lihaa ja E-koodeja mitä tänä vuonna tuli syötyä.

    Ja lupaan käyttää jääkaappiin hommatut kasvikset ihmisravinnoksi enkä kompostin ruuaksi!

    Että tässähän tätä työsarkaa riittää :)

    VastaaPoista
  3. Pau, kiitos ja oih mitä nostalgiaa!

    Ja Elsi, erinomaisia lupauksia!

    VastaaPoista
  4. Hyvä vuosi, hyvät kalat!
    J-mies haikailee aina kalapuikkojen perään, mutta itse en niistä kaupan versioista innostu. Pitääkin kokeilla noita itse tehtyjä niin pysyy rauha talossa..

    VastaaPoista