Päivä se on vapunpäivän jälkeenkin. Eikä ollenkaan hassumpi sellainen, kun voi viettää rääppiäisiä vapun ylijäämäherkkujen äärellä!
Herkku & Koukku kokoontui yhteen juhlimaan vappuaattoa ja juhlan kunniaksi mukaan otettiin myös miehet ja lapset. Siitä kertyikin ihan hyvä lössi: kymmenen aikuista ja kuusi alle 4-vuotiasta lasta. Eli säpinää riitti talossa. Niin paljon että kuvat juhlapöydän antimista unohtui ottaa vallan. Mutta yritän pelastaa tilanteen näillä rääppiäis-kuvilla.
Tarjolla oli pinaatti-ricotta-canelloneja, mausteista bataatti-paistosta, korianterisieniä, papu-perunasalaattia, retiisisalaattia, patonkia ja maustevoita sekä paprika-mantelitahnaa. Jälkkäriksi tarjottiin rommirusinakakkua, tummaa suklaata ja portviiniä (Raisun tuliainen
Tukholmasta).
Siinä se vappuaaton ilta meni mukavasti syödessä ja skumppaa juodessa. Vapunpäivän aamu aloitettiin mm. shamppanjalla ja munkeilla ja päälle mentiin aamusaunaan. Ei lainkaan pöllömpi vappu sanoisin, kiitos mieluisille vieraille!
Alla ohjeet vappuaaton pääruokiin, sekä jälkkäri-kakkuun. Kakussa maistui mukavasti kaneli, kakku voisikin sopia joulupöytään hyvin. Canellonit ovat ihan hauskoja, mutta aikas työläitä täyttää. Joten ensi kerralla aattelin kokeilla korvata pastaputket ihan tavallisilla lasagne-levyillä. Levyjen väliin tuota pinaattikastiketta ja muut kastikkeet lopuksi päälle. Bataattivuoka oli oma lempparini tällä kertaa, makea ja tulinen samanaikaisesti. Kiitokset reseptistä
Chocochilin Elinalle!
Ricotta-pinaatticanellonit
1 paketti canelloneja
900 g pakastepinaattia
4 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
500 g (2 purkkia) ricotta-juustoa
2 maustemittaa muskottipähkinää
2 dl raastettua parmesaania + vähän lisää gratinointiin
Suolaa ja mustapippuria
Tomaattikastike:
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
2 rkl tomaattipyrettä
500 g (1 purkki) tomaattimurskaa
2 tl timjamia
Suolaa ja mustapippuria
Vähän sokeria
Bechamel-kastike:
20 voita
1 dl vehnäjauhoa
1 l punaista maitoa
2 maustemittaa muskottipähkinää
Suolaa ja mustapippuria
1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
2. Tomaattikastike: Kuullota sipuli ja valkosipuli pannulla. Lisää tomaattipyree ja sekoittele hetki pannulla. Lisää tomaattimurska ja timjami ja anna porista noin 15 min. pannulla.
Mausta suolalla, pippurilla ja lopuksi sokerilla.
3. Bechamel-kastike: Sulata voi kattilassa ja sekoita jauhot joukkoon. Lisää maito ja anna lämmetä keskilämmöllä. Mausta muskotilla, suolalla ja pippurilla.
4. Kuullota valkosipulit pannulla ja lisää sultatetut & valutetut pinaatit joukkoon. Sekoittele hetki pannulla.
5. Sekoita pinattiseokseen ricotta, muskotti, parmesan, suola ja pippuri. Täytä canellonit seoksella. Asettele ne vuokaan yhteen kerrokseen. Kaada päälle tomaattikastike. Ja sen päälle bachamel-kastike. Ripottele päälle parmesan-raastetta.
6. Grationoi uunissa noin 20 min (Sanoo ohje, itse paistoin noin 40 min.)
Lähde: Lantliv Mat & Vin -lehti
Mausteinen bataatti-kikhernevuoka
noin 4-6 annosta
Bataattisose:
800 g bataattia
1-2 rkl margariinia
kookosmaitoa
suolaa
Kikherneseos:
2 tlk kikherneitä (á 230g)
10 cm pätkä purjoa
1 valkosipulinkynsi
1 pieni porkkana
öljyä
1 tl garam masalaa
2 tl intialaista currytahnaa
1 rkl tomaattipyrettä
1 dl kookoskermaa
suolaa
korppujauhoja vuoan pinnalle
1. Kuori bataatit ja keitä ne pehmeiksi suolalla maustetussa vedessä. Soseuta bataatti perunasurvimella yhdessä kookosmaidon ja margariinin kanssa. Mausta suolalla.
2. Huuhtele ja valuta kikherneet. Silppua purjo ja valkosipuli ja paloittele porkkana ohuehkoiksi paloiksi.
3. Kuumenna öljy pannulla ja lisää garam masala sekä currytahna. Kuullota, kunnes mausteinen tuoksu alkaa irrota. Lisää pannulle porkkananpalat sekä tilkka vettä. Hauduta, kunnes porkkanat ovat pehmenneet ja vesi haihtunut.
4. Lisää pannulle kikherneet, purjo, kookoskerma ja tomaattipyre sekä tilkka vettä. Hauduttele miedolla lämmöllä, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Mausta suolalla.
5. Kaada kikherneseos uunivuoan pohjalle ja levitä bataattisose päälle. Tasoita pinta ja ripottele päälle vielä 1-2 rkl korppujauhoja. Paista vuokaa 200 asteisen uunin keskitasolla kunnes pinta on saanut hiukan väriä.
Bataatti-kikhernevuoan kannattaa antaa vetäytyä tovin ennen syömistä – ja kuten useimmat muutkin uuniruoat, tämäkin vain paranee uudelleenlämmityksen myötä.
Lähde: Chocochili.net
Rommirusinakakku
1 dl rusinoita
0,5 dl tummaa rommia
150 g margariinia
2 dl sokeria
2 dl maustamatonta soijajogurttia
2 tl vaniljauutetta
4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
2 rkl kaakaojauhetta
2 dl (makeutettua) soijamaitoa
margariinia ja korppujauhoja vuoan voiteluun
Kuorrute:
1 dl kaurakermaa (Keiju)
1 dl muscovadoruokosokeria
1 rkl rommia
4 palaa tummaa suklaata
1. Laita rusinat ja rommi kannelliseen rasiaan ja anna maustua, kunnes rusinat ovat pullistuneet pehmeiksi.
2. Vaahdota kulhossa sokeri ja margariini. Lisää soijajogurtti ja vanilja-aromi.
3. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaneli. Sihtaa kaakaojauhe joukkoon.
4. Kääntele kuivat aineet muutamassa erässä margariinivaahtoon yhdessä soijamaidon kanssa. Lusikoi rusinat pois rommista ja kääntele ne lopuksi taikinan joukkoon. Säästä rusinoista yli jäänyt rommi kuorrutteen tekemiseen!
5. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka (24cm) ja kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa noin puoli tuntia, tai kunnes kokeilutikkuun ei enää tartu taikinaa.
6. Valmista kuorrute mittaamalla kattilaan kaurakerma ja muscovadoruokosokeri. Anna kiehua noin 3-5 minuuttia, tai kunnes seos on siirappimaisen sakeaa. Nosta kattila pois levyltä ja lisää joukkoon rommi sekä suklaa ja sekoita tasaiseksi. Kaada kuorrute kakun päälle.
Lähde: Chocochili.net
Lopuksi on pakko vielä kehua huomaavaisia vieraita. Meillä kun ei ole astianpesukonetta, niin tiskiä säästääkseen kaikki perustivat ympäri taloa omia "lasijemmoja". Eli paikkoja mistä oman juomalasin sitten löytää kun jano yllättää. Juhlien jälkeen luulin siivonneeni kaikki jemmat, mutta katos, en älynnyt katsoa korkealle, yläkaapin päällä onkin vielä pari!