torstai 22. joulukuuta 2011

Joulukalenterin luukku 22

Viime päivinä olen kiireellä tehnyt viimeisiä joulukäsitöitä ja -askarteluja. Tässä pari vinkkiä, jotka ovat niin nopeita tehdä, että vielä ehtii ennen jouluakin!

En ole koskaan ollut oikein innnoissani huovuttamisesta, mutta nyt ajattelin kokeilla pannulappujen tekoa hahtuvalangasta. Virkkasin isolla (ehkä kahdeksikon) koukulla langasta pyörylän, joka oli halkaisijaltaan noin 34 senttiä. Kastelin virkkuun, venytin muotoonsa ja heitin pesukoneeseen. Mukaan laitoin vähän muutakin pyykkiä, turauksen nestemäistä pesuainetta ja sitten vaan 40 asteen perusohjelma pyörimään. Tuloksena oli hyvin tiivistynyt ja sopivasti pienentynyt pyörylä.


Olin suunnitellut virkkaavani huopuneeseen pannulappuun reunuksen, mutta eihän siitä mikään virkkuukoukku mennyt enää läpi. Näin ollen ompelin käsin reunaan valkoisella langalla pykäpistoja ja virkkasin samalla ripustuslenkin.

Onnistuneesta kokeilusta innostuneena tein samanlaiset lappuset sinisestäkin hahtuvasta. 


Likainen parketti -blogissa oli tehty hienoja tähtösiä. Ja koska ohje vaikutti helpolta, piti niitä hetimiten kokeilla. Leikkelin tähdet kartongista, mutta paperikin kävisi hyvin. Aika hienoja tulisi varmasti, jos käyttäisi esimerkiksi samantyyppisiä värikkäitä origami-papereita kuin Ekin postaamassa tähdessä.

Ensimmäisen tähden tein ihan ohjeiden mukaan, ja hyvin onnistui (ainakin jos ei kiinnitä huomiota liimatahroihin).



Toisen tein muuten ihan samoin, mutta loppuvaiheessa liimasin tähdet päällekkäin, en vastakkain. Näyttää ehkä kivemmalta, mutta vain etupuolelta - alkuperäinen tähtönen näyttää hyvältä edestä ja takaa.


Oikein ryhdikkäästi ja jouluisasti ne tähdet ikkunassa kuitenkin pönöttävät!



4 kommenttia:

  1. vau, nämäkin tähtöset menevät kokeiluun, hienoja!

    VastaaPoista
  2. joo, jee, tee jostain hienosta paperista!

    VastaaPoista
  3. Tähdet on hienot, mutta niinpä on patalaputkin ihanat! Siis teitkö se hahtuvalangasta?

    VastaaPoista
  4. juu nimenomaan, halusin vähän testailla miten hahtuvalanka käyttäytyy pesukoneessa. hyvin huopui!

    VastaaPoista