lauantai 3. joulukuuta 2011

Joulukalenterin luukku 3

Oli taannoin jytiksen kanssa puhetta siitä, miten marsipaania voisi kyllä hyödyntää leivonnaisissa paljon enemmän. Siitä muistui mieleen aikaisemmin tekemäni punaviinimarjamuffinssit, jossa marjojen ja marsipaanin yhdistelmä toimi mahtavasti. Nyt halusin kuitenkin vähän jouluisemman makumaailman ja kun huomasin, että jääkaapissahan on puoli purkillista luumumarmeladia, niin ei sitten muuta kuin leipomaan! Muffinsseista tuli erittäin meheviä ja sekä luumu että marsipaani maistuivat mukavasti.

Luumu-marsipaanimuffinssit

4,5 dl jauhoja (joko vehnäjauhoja tai vehnää ja spelttiä)
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl vaniljaa
1,5 dl sokeria (käytin raakaruokosokeria)
1 dl öljyä (käytin rypsiöljyä)
1 dl luumumarmeladia
1,5 dl kauramaitoa
1,5 dl maustamatonta soijajukurttia
150 g mantelimassaa (yksi Mauste-Sallisen pötkö)

päälle: tummaa suklaata

Raasta marsipaani. Sekoita kuivat aineet keskenään ja öljy, marmeladi, kauramaito ja jukurtti keskenään. Lisää nesteet jauhoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää marsipaaniraaste ja sekoita. Lusikoi taikina muffinssivuokiin (suosittelen käyttämään paperivuokia silikoonisen tai metallisen muffinssipellin kanssa) ja paista 180 asteessa noin 20 minuuttia.

Mikäli haluat, sulata vesihauteessa hieman tummaa suklaata ja lusikoi sitä muffinssien päälle. Minä ripsuttelin päälle myös vähän kookoshiutaleita, kun en muutakaan koristetta keksinyt.


On sitä jotain tullut tikuttuakin, lähinnä palmikoita. Miten voikin jäädä niin koukkuun! Kaikki alkoi viattomasta junamatkasta, jolla oli mukana puikot ja lankaa, mutta ei ohjetta. Rupesin tekemään lapasia, ja resorin tehtyäni sain päähäni piristää peruslapasta palmikolla. No, huonolla eukäteissuunnittelulla ei lopputulos ollut mitenkään erityisen nätti, mutta kyllä ne lapaseksi tunnistaa. Langan nappasin mukaan kirppikseltä, taisi olla Seitsemää veljestä. Kiva siniharmaa sävy.


Samalla reissulla hukkasin omat pitkävartiset lapaseni jonnekin (taisivat jäädä kaupassa lehtihyllylle, jossa ne riisuin lehtiä selaillekseni). Kylmä tuli ilman, joten piti tehdä itselle uudet yksilöt, pitkällä palmikkovarrella tietenkin. Näistä tulikin sitten vähän nätimmät jo, kun aloitin tuon palmikon heti varren alusta. Ja kovasti on ollut käyttöä! Lanka niin ikään kirpparilta ja niin ikään Seitsemää veljestä.


Vielä yhdet palmikot päätyivät puikoille kämmekkäiden muodossa. Lanka jotain vanhaa ohutta metsänvihreää villalankaa. Vaikka ei se palmikkohuuma totta puhuen oikeastaan siihenkään loppunut. Yksi palmikkopipo valmistui eilen ja siihen mätsäävät lapaset on puikoilla. Mutta niistä enemmän joulupukin käynnin jälkeen!


Ja mikäköhän näissä palmikoissa sitten koukuttaa? Jostain syystä niiden tikkuaminen tuntuu ihan älyttömän nopealta. Ennen kuin huomaakaan, lapanen on valmis. Kai se kuvio jotenkin kannustaa tekemään joka kerta aina vähän enemmän (seuraavaan kuvion kohtaan asti... tai sitä seuraavaan...) kuin pelkän sileän tikkuaminen. Että suosittelen, jos vielä pitää keksiä jotain nopeasti ennen joulua valmistuvaa neulottavaa!

9 kommenttia:

  1. No kyllä mehukkailta näyttävät tosiaan nuo muffinssit! Ja minusta nuo ensmäiset ohjeettomat lapaset on kans nätit ja väri varsinkin kiva :)

    VastaaPoista
  2. Komeat on kämmekkäätkin,minä onneton tein nalle-langasta, eikä ne ollenkaan näytä noin hienoilta, mutta ehkä seuraavalla kerralla, oppia ikä kaikki....

    VastaaPoista
  3. Oijoijoi! Todella hyvältä kuulostaa tuo marsipaanin ja luumun yhdistelmä, ehdottamasti testaan. Ja joo, marsipaania, lisää marsipaania!

    VastaaPoista
  4. Marsipaani... maistuis kyllä mullekin!

    Enkä edelleenkään usko, että osaisin tehdä palmikkoa, vaikka sä niitä ootkin alkanut tehtailla. Hienot!

    VastaaPoista
  5. kiitos vaan, pau ja parla! jytis ja heta, marsipaania lisää, kyllä. ja heta, palmikkoa osaa tehä jos osaa tehä sileää, siinä vaan vaihetaan silmukan tai parin paikkaa. kokeile!

    VastaaPoista
  6. Hienot on lapaset. Minäkin olen viime aikoina koukuttunut palmikkoihin. Siinä on jotenkin sellainen tunne, että työ koko ajan etenee, vaikka olenkin vielä aika hidas palmikonkutoja.

    VastaaPoista
  7. suolaajahunajaa, nimenomaan. valmista tulee ihan huomaamatta!

    VastaaPoista
  8. Ihanaisia palmikkolapasia, erityisesti nuo pitkävartiset! Olisiko niihin mahdollista saada ohjetta? Tai edes suuntaa antavia silmukkamääriä :)

    VastaaPoista
  9. anonyymi, ohjetta ei tullut kirjattua ylös, mutta palmikko on tehty 16 silmukalla, ja palmikon reunoilla on kolme nurjaa - yhteensä lapasessa siis 44 silmukkaa. palmikon kuvion taisin tehdä joka 14. kerroksella. mutta ei se oo niin tarkkaa, sovellat fiiliksen mukaan :)

    VastaaPoista