perjantai 29. tammikuuta 2010

Marinoitua munakoisoa


Aah, vihdoin sain aikaiseksi testattua tätä Appelsiineja ja hunajaa -blogin Yaelianin marinoitujen munakoisojen reseptiä josta olen haaveillut jo pitkään. Ja kyllä kannatti, mahtavaa herkkua! Itse lisäsin näitä salaattiin, sopisivat sellaisenaan tapas-pöytään ja mietin että olisi myös oiva lisäke tomaattikeiton päälle! Muutin ohjetta vaan sen verran että leikkasin munakoison paloiksi pitkien siivujen sijaan.

Marinoitua munakoisoa

2 keskikokoista munakoisoa
oliiviöljyä (myös rypsiöljy sopii)
3 valkosipulinkynttä murskattuna
6 rkl valkoviinietikkaa
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl vettä
chilihiutaleita (käytin jauhetta)
persiljaa koristeeksi

Leikkaa munakoisot suupalan kokoisiksi kuutioiksi (tai pitkittäin ohuiksi viipaleiksi). Levitä pellille ja lorauta oliiviöljyä päälle ja sekoita. Paahda 180-asteisessa uunissa reilut puoli tuntia, varo ettei kärvähdä mutta väriä saa tulla.
Sekoita marinadi-ainekset keskenään kannellisessa kulhossa ja lisää paahdetut munakoisokuutiot joukkoon. Sekoittele niin että kaikki palaset saavat osansa marinadista, laita kansi päälle ja anna mausteiden imeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Ja sellainen vielä kerrottakoon että tein puolikkaan annoksen ja se riitti hyvin kahteen salaattiin jossa muina ainesosina oli salaattia, keitettyä ohraa, kirsikkatomaatteja ja persiljaa. Samassa hengessä kuin alkuperäisessä reseptissä. Nam mmm.

9 kommenttia:

  1. Munakoiso on aivan liian aliarvosttu suomessa.. Kauden aikana äärimmäisen halpaa ja joka väittää että mautonta, hän ei vaan yksinkertaisesti osaa munakoisoa valmistaa! Oikeaan, perinteiseen ratatouilleenhan tulee myös munakoisoa, ja mietinkin suomalaisten ruokablogien sijastaseuraajana että noinkohan olisi mahdollista saada suomalaiset kotikokit valmistamaan ratatouillea! Alunperin pääruoaksi tarkoitettu ruoka sopisi mainiosti lisukkeeksi ainakin suomalaiseen pöytään ainaisen (joskin ah niin ihanan) perunan sijaan. Suosittelen kokeilemaan kansalaiset (:

    VastaaPoista
  2. KIva kun pidit:-) Munakoiso on vaan niin hyvää ja monipuolista!

    VastaaPoista
  3. Minullekin on munakoiso vasta n. 2-3 vuoden aikuinen tuttavuus - ja kyllä on kannattanut! Tässä ohjeessa ei ole muuta vikaa, kuin että se vaatii pitkäjänteisyyttä, kun pitää panna marinadiin jo edellisenä päivänä. No ehkä se opettaa lyhytjännitteiselle ihmiselle suunnitelmallisuutta ;] Lupaan kokeilla ja uskon, että kannattaa!

    VastaaPoista
  4. Munakoiso rokkaa ja niin rokkaatte tekin: onnea tammikuun ruokahaasteen voittajille!

    VastaaPoista
  5. Uujee!!! Kommentoinkin jo tuonne Murulan puolelle mutta siis mahtavaa jos tyypit ovat tykänneet burgerista, mä olin siihen itsekkin toosi tyytyväinen. Ja nyt sitte aivot raksuttamaan uuden haasteen virittelemiseksi, kiitos!

    VastaaPoista
  6. Tulin tänne onnitellakseni, mutta jäinkin haikailemaan munakoisoherkkujenne perään...Lämpimät onnittelut äyriäishaasteen voittajille!

    VastaaPoista
  7. Paljon paljon onnea voiton johdosta! Näin että olet matkaamassa Dubaihin,aiotko tsekata maailman pisimmän rakennuksen?

    VastaaPoista
  8. Kiitos! Joo Dubai kutsuu, en kyllä tiedä yhtään mitä odottaa. Ja en tiedä uskallanko lähteä sinne korkeuksiin! Mutta maantasalla mua houkuttelee ainakin basaarit ja ruokakojut joita kuulemma löytyy kun vähän lähtee ostoskeskusmyllerryksestä pois.

    VastaaPoista