sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Linssi-pinaatti-kookoskeitto

Kun reseptissä on mainittu kaneli tai kookos, mun kiinnostus herää heti. Tämä resepti on bongattu Pippurimylly -blogista josta löytyy paljon maistuvia ohjeita ja erityisesti ilahduttaa se että monet resepteistä ovat simppeleitä ja nopeita toteuttaa, ihanne-arkiruokaa siis. Ja kookoksesta taidetaan tykätä myös siellä köökissä. Oli hyvää!

Linssi-pinaatti-kookoskeitto (4 annosta)

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 iso porkkanaa
3 perunaa
2 dl punaisia linssejä
6 dl kasvislientä
4 dl kookosmaitoa
100 g tuoretta pinaattia
juustokuminaa, kurkumaa, ripaus chilijauhetta
mustapippuria ja suolaa maun mukaan
(lisäsin myös 1/2 ruukkua tuoretta korianteria)

Silppua sipuli ja murskaa valkosipulinkynnet, paloittele porkkanat ja perunat pieniksi paloiksi. Kuumenna loraus öljyä kattilassa ja kuullota siinä sipulit. Lisää kattilaan porkkana- ja perunakuutiot, pehmennä niitä hetki. Kaada joukkoon kasvisliemi ja kookosmaito, anna kiehahtaa. Lisää linssit. Keitä n. 10 minuuttia, kunnes linssit ja juurekset ovat kypsiä. Mausta. Lisää loppuvaiheessa joukkoon suikaloitu tuore pinaatti. Keitä, kunnes pinaatti on painunut vähän kasaan.

1 kommentti:

  1. Kiva jotta on maittanut :) Kookos on kieltämättä ystävä, siitä ei pääse mihinkään!

    VastaaPoista