tiistai 1. kesäkuuta 2010

Pähkinäpyörykät for dummies

Keittiökameleontti-blogissa on kyllä maailman parhaita raakaherkkuja. Joskus vain raaka-aineita ja valmistusvaiheita on niin paljon, että ihan suunnittelematta aterioita ei loihdita. Tämä on toki tavallista raakaravintoa kokkaillessa - liotukset, kuivailut ja idätykset vievät aikaa.

Mielessäni on ollut jo pitkään pähkinäpyöryköiden valmistus. Se ei tietenkään tarkoita, että olisin ryhtynyt valmistuspuuhiin jotenkin hyvissä ajoin, vaan ruokaa piti saada saman tien jääkaapista löytyneistä tarvikkeista. Näin syntyivät esikuviaan huomattavasti yksinkertaisemmat pyörykät, joiden maussa ei kyllä ollut mitään vikaa. Päinvastoin! Jopa raakapizzalle viime viikolla nyrpistellyt koemaistaja joutui näiden kohdalla myöntymään. Nam.

Tarjoilin pyörykät kesäkurpitsaraasteen ja tomaattikastikkeen kera. Tuo kesäkurpitsa ei ole "spagettina" ihan oma suosikkini, joten seuraavalla kerralla pyörykät ja kastike saavat seurakseen salaattipedin.

Pähkinäpyörykät

2 dl pähkinöitä (käytin pähkinäsekoitusta)
1 dl kurpitsansiemeniä
1 iso porkkana
1/2 valkosipulinkynttä
1/2 punasipulia
7 aurinkokuivattua tomaattia
1 tl soijakastiketta
1 tl sitruunamehua
mustapippuria
suolaa
persiljaa (tai muita tuoreita yrttejä, käytin persiljan lisäksi salviaa)

(Liota ja kuivaa pähkinöitä ja siemeniä jos ehdit). Mikäli omistat monitoimikoneen, jauha sillä kaikki ainekset massaksi. Minulla käytössäni on vain blenderi, joten jauhoin ensin pähkinät jauheeksi, sitten loput ainekset keskenään massaksi. Lopuksi sekoitin nämä yhteen ja survoin vielä vähän sauvasekottimella.

Pyöritä taikinasta pieniä pullia. Kuivata uunissa 40 asteessa noin 2 tuntia. Kääntele välillä, että kuivuvat tasaisesti.

Tomaattikastike

3 tomaattia
1/2 paprikaa
1/2 punasipulia
1/2 valkosipulinkynttä
1/2 avokadoa
suolaa
mustapippuria
sitruunamehua
tuoreita yrttejä (käytin basilikaa)

Soseuta kaikki ainekset tasaiseksi kastikkeeksi.

7 kommenttia:

  1. On noi pyörykät vaan hyviä! Todellisuudessa monista raakiksista voi tehdä tällaisia fast food -versioita, jolloin sapuska valmistuu nopeammin kuin ennättäisi kipaista kotipizzaan hakemaan evästä..

    VastaaPoista
  2. Ommjomjom. Mukavaa kun ei tarvitse mitään "erikoisaineita" ja tosiaan liotuksia, kuivatuksia jne. Testiin menee!

    VastaaPoista
  3. Eikun uups, pitihän noita kuivattaa uunissa. Muuttuuko maku/koostumus suuresti jos jättää uuni-osuuden pois?

    VastaaPoista
  4. okriina, hyviä ovat, kiitos vielä alkuperäisreseptistä! täytyy vaan ensi kerralla seurata reseptiä hieman tarkemmin. voin kuvitella, että ne sienet sopivat näihin todella hyvin.

    jytis, kyllä se kuivattelu on aika välttämätöntä, muuten ovat kovin pehmoista mössöä eivätkä pysy koossa. hyvänmakuista se mössö on kyllä sellaisenaankin!

    VastaaPoista
  5. Oukei. Hmm, mutta mössöllähän voisi täyttää jotain, esim tomaatin tai kesäkurpitsapaatin tai salaattikääryleen tai..

    VastaaPoista
  6. Nam nam,katselin niitä aiemmin Okriinan blogissa ja nyt tässä.Tosi kiva ohje tosiaankin!

    VastaaPoista
  7. Oi, näitä pitää kokeilla! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista