Terveiset Vietnamista!

Tuolta kevätkääryleiden luvatusta maasta. Päädyin myös kokkauskurssille, jossa opettelin kevätkääryleiden saloja, mutta siitä lisää myöhemmin.

En ole ensimmäinen Herkun ja Koukun tyttäristä, joka tuonne päin maailmaa päätyy, kolme vuotta sitten Heta ja Eki tutustuivat vietnamilaiseen keittiöön pohjoisessa, Hanoissa. Minä puolestani suuntasin etelään, Saigoniin eli Ho Chi Minh Cityyn.

Kaupungissa asuu saman verran porukkaa kuin koko Suomessa. Puheet skoottereiden määrästä eivät olleet liioiteltuja. Jotkut toimivat myös myyntikojuina, kuten tää hattarapyörä.

Matka kesti hieman reilut kaksi viikkoa, ja sinä aikana en nälkää nähnyt. Pieniä katukeittiöitä oli joka kulmassa ja kadulla. Yksinkertaisimmillaan se oli tällainen viritelmä. Toi nainen muuten aivasti noihin ruokiin kaksi sekuntia kuvan oton jälkeen.

 Vaikka hygieniapassia ei varmaan ihan jokaiselta löytynytkään, söin kaikissa mahdollisissa paikoissa. Parhaita olivat sellaiset, joissa sai itse valita merenelävänsä ja siinä ne sitten grillattiin. Vedin erilaisia simpukoita ja rapuja ihan tosi paljon.

  Ja sit oli näitä riisijauhoon tehtyjä lettuja, joissa oli suolaisia täytteitä (tuolla piileksii sieniä), makeissa versioissa oli käytetty kookosjauhoja.

Nää on puolestaan maissilettuja, mukana ituja ja rapuja. Soosi on kookoskermaa.

Vaikka Saigonissa riitti syötävää, päädyin Vietnamin ja Kambodzan välissä olevalle saarelle, Phu Quocille. Joo, se oli just sellainen paratiisisaari. Ei ketään missään.

Siellä päädyin elämäni ekaa kertaa snorklaamaan. Ja samalla reissulla tuli eteen tilaisuus maistaa merisiiliä. Tuo setä ne perkasi.

Ja tässä se sitten matkaa mun suuhun. Maistui mereltä ja joltain kiinteältä asialta. Chilikastike, soija ja paahdetut maapähkinät (yleinen lisukeyhdistelmä mereneläville Vietnamissa) helpottivat.

Saaren jälkeen seuraava etappi oli Mekong-joen suistossa sijaitseva kaupunki Can Tho. Iso kaupunki, mutta huikeinta siellä oli se joki.

Ja joen varressa oleva asumukset.

Ja keskellä jokea oleva kelluva tori.

Suiston jälkeen palasin taas Saigonin vilinään. Näitä kuvia on miljoona mutta yksi vinkki vielä loppuun.

Mondossa oli juttu Ho Chi Minhin parhaista ravintoloista ja paikkaa nimeltä Cuc Gach Quan kehuttiin eniten. Ei turhaan. Huikean hieno paikka, jänniä sisustusturatkaisuja koko sokkeloinen talo täynnä. Kuvat ei tee niille oikeutta. Mutta sen sanon että tuollaista tofua en ole koskaan saanut, päältä rapea, sisältä valuva. Huh uh.

Ja muutenkin huh uh. Teki ison vaikutuksen Vietnam. Ruoka, ihmiset, ilmasto ja hinnat. Kaikki hyvää. Just ja just malttoi tulla takaisin.