maanantai 29. maaliskuuta 2010

Keikauskaakku

Meillä on pääsiäistraditioihin kuulunut trullien ja kokkotulien lisäksi hyvin kiinteästi keikauskaakku, jota äiti leipoo yleensä kokonaisen pellillisen pääsiäispyhien herkuksi. Todennäköisesti kaakku odottelee kahvipöydässä tänäkin pääsiäisenä kun vierailulle mennään, mutta varmuuden vuoksi tein oman version jo etukäteen virpojille maisteltavaksi. Lopputulos oli varsin makea ja mehevä.


Keikauskaakku

Pohja
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 fl soodaa
0,5 tl vaniljaa
2,5 dl sokeria
2 dl ananasmehua (tölkkiliemi käy hyvin)
1 dl maustamatonta soijajukurttia
150 g margariinia

Päälle
1 iso prk ananasrenkaita
0,75 dl fariinisokeria
cocktailkirsikoita

Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda, sokeri ja vanilja keskenään. Sulata margariini, lisää siihen ananasmehu ja jukurtti. Lisää nesteet kuiviin aineisiin ja sekoita kevyesti tasaiseksi (älä vaivaa).

Voitele vuoka (lasagnevuoka on hyvän kokoinen) margariinilla ja jauhota se reunoilta. Ripottele pohjalle fariinisokeria, asettele sen päälle ananasrenkaat ja kirsikat. Lusikoi taikina ananasten päälle ja paista 185 asteessa noin 35 minuuttia tai kunnes kaakku on kypsä (kokeillessa tulitikkuun ei enää tartu taikinaa).

Anna kaakun jäähtyä ja kumoa jäähtyneenä leivinpaperin päälle. Iske kiinni!

5 kommenttia:

  1. Hauska kaakku!Olen tullut siihen tulokseen, että ananas sopii mainiosti myös kakkuihin - ja tämä resepti tuntuu tätä vain vahvistavan.

    Mitä muuten virpojat tykkäs? Olen kuullut sanottavan, että "nykyajan trulleille ei kelpaa muu kuin raha ja jättiläissuklaamunat". Tiedä sitten, kun en yhtään eilen tavannut.

    Ja sitä paitsi en muutenkaan ymmärrä tuota palmusunnuntaina virpomista, kun Pohojanmaalla virvotaan aina lankalauantaina. Eli vasta viikon päästä.

    VastaaPoista
  2. tää on niin klassikko;) ... Ja myös mun suosikki.

    Mun virpomiskarkeille kanssa nyrpistettiin. Mutta ei voi mitään, ehkä menevät sitten sinne, missä saa paremman laadun virpomalahjoille. Mulla oli vaan omareita, m&m's:jä ja lakuja. Oli sentään, vaikka minustakin se virpomispäivä on lankalauantai:) Mutta niinkuin joku julkisuuden henkilö taisi sanoa, maassa maan tavalla - joten olin varautunut jo tähän etelän aikaiseen virpomiseen. :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä meidän trulleille kelpasi ihan mikä tahansa, mikä vaan makealle maistui :) En olekaan ennen tullut ajatelleeksi, että aika pääsiäismäinenhän toi ananaskeikauskin on. Kiva ohje!

    VastaaPoista
  4. Tätä kaakkua maistelivat lähinnä virpojien vanhemmat, joille kyllä kelpasi! Trulleillekin kelpasivat niin lakut kuin suklaamunatkin. Aikamoisia saaliita näyttivät kantavan korissaan, huh! Mutta minä olin iloinen koristelluista oksista, jotka saatiin maljakkoon.

    Ja siis palmusunnuntaina trullailuhan nyt on vaan semmosta esilämmittelyä siihen VARSINAISEEN viikon päästä koittavaan trulli- ja kokkopäivään...

    VastaaPoista
  5. Ai niin, kokkobileethän meinas unohtuakin!

    VastaaPoista