Ei se näkö vaan se maku

Olen sokerilakossa. Menossa on nyt neljäs päivä, enkä ole varma, joko helpottaa. Tämä postaus ei ehkä lievennä tuntemuksia, mutta julkaistaan se nyt kuitenkin.

Pari viikonloppua sitten tuli todistettua, etten ole mikään Kinuskikissa tai Herkun ja Koukun Ellu. Päätin nimittäin leipoa kakun vuosien tauon jälkeen. Ei mennyt ihan niinku Strömsössä, juu ei.

Kinuskikissalta tosiaan löysin mainion kakkupohjaohjeen, jota pelottomasti lähdin testaamaan. Mutta vaikka kuinka tarkkaan ohjeita noudatin, jokin meni vikaan - ensin kakku pursusi vuoan reunojen yli uunin pohjalle ja lopulta lässähti. Onneksi Facebook-kaveri kuitenkin muistutti, että koristeluilla voi peittää pohjan virheet. 

Päällisen tein Ellun ohjeen mukaan, ja väliin laitoin banaania, kermavaahtoa ja lemoncurdia. 


Tässä lopputulos. Oli aivan hyvää, sopivan kirpsakkaa minun makuuni! Maistui vieraillekin! Kakkumestariuteen on kuitenkin vielä matkaa, huh huh.

Yritys hyvä kymmenen

... mutta tulos ei niinkään. Jämälankalapasista tuli kyllä ihan kivat ja pirteät...

... mutta tämä purkki ei kyllä ole yhtään tyhjempi.

Täytyis tikuta varmaan muutama pari lisää. Keltaisesta raidasta lähtien mennään eriparia, koska innostuin neulomaan keltaista niin paljon ensimmäiseen, että toinen jäi sit vähän tyngäksi. Piti kuroa kiinni muissa väreissä, mutta ei varmaan haitanne.

Mitään mallia ei näissä tietenkään ollut, 40 silmukkaa puikoilla, langat seiskaveikkaa ja Vuorelman Vetoa ym. Puikot 3 mm. Nopeasti valmista - sopii mulle.

Ystävä tarvitsee piristystä syksyynsä, joten nämä lähtevät hänelle postissa huomenna. Peukalon värit hän valitsi itse, eikä tiennyt näitä saavansa. Luotan siihen, ettei eksy blogiin ja siksi uskallan tämän jo julkaista.

Herkuttelua Berliinissä

Käväistiin tyttöporukalla viime viikolla Berliinissä (mukana menossa mm. hanna, jolle kiitos parista ekasta kuvasta). Olin aikaisemmin nähnyt kyseisestä kaupungista vain kaksi rautatieasemaa, joten odotin malttamattomana nähtävyyksiä ja ennen kaikkia niitä herkkuja, joita on tässäkin blogissa moneen kertaan ylistetty.

Ensimmäisenä aamuna päädyttiin aamiaiselle Cafe Fleuryyn. Tarjoilija pyöritteli päätään hieman epätoivoisena kun kysyin vegaanista aamiaista ("no keitossa ei oo maitoa... ei mutta ai nii, siinä onki lihaa"), mutta taikoi lopulta lautaselle vaikka mitä!

Hedelmiä, hilloja, avokadoa, kasviksia, tuoretta leipää, teetä soijamaidolla... ähky tuli. Eikä ruokalistalta löytynyt kasvisbrunssikaan tainnut jättää reissukavereita nälkäisiksi. Juustoja, hedelmiä, tahnoja ja niin paljon leipää kuin halusi.

Sunnuntaiaamuna suunnattiin Mauerparkin kirpparille uhkarohkeasti jo ennen aamiaisen nauttimista. Laskettiin sen varaan, että eiköhän sieltä jotain huikopalaa saa, ja ei tarvinnut pettyä. Vegaaninen harvinaisen terveellinen aamiaisvaihtoehto löytyi sisääntuloportin viereiseistä kojusta: jättiläispala banaanisuklaakakkua. Nam.

Kirppis oli kaikkien mieleen ja löytöjä tehtiin. Kotiinviemisiksi laukkuihin pakattiin ainakin kenkiä, vaatteita, koruja ja sisustusjuttuja. Kuvan joulukuusi jäi tällä kertaa ostamatta, vaikka toki harvinaisen hieno olikin.

Kirpputorikierroksen jälkeen yritettiin ensin mennä brunssille Cafe Morgenrotiin, mutta paikka oli niin täynnä, että ei mahduttu sekaan. Urheasti käveltiin Lucky Leekiin, mutta se oli kiinni! Siinä vaiheessa alkoi jo nälkäkiukuttamaan siihen malliin, että marssittiin lähimpään brunssia mainostavaan kahvilaan. Ja jälleen kerran mahat saatiin täyteen: tarjolla oli ihania marinoituja sieniä, munakoisoja ja kesäkurpitsoja, hummusta, salaatteja, leipiä ja mitä vielä. Paikan nimi ei jäänyt mieleen, mutta reissukaverit huutakoon hep, jos ovat parempimuistisia.

Koska hotellidiiliimme ei kuulunut aamiaista, pääsimme maistelemaan niitä ravintoloihin oikein urakalla. Yksi kivoimpia aamiaispaikkoja oli vegaaniravintola Kopps. Ennen kymmentä tiistaiaamuna olimme ainoat asiakkaat, mutta sehän ei haitannut menoa. Pystyipähän kuvaamaan hienoa sisustusta!

Listalta tilattiin tofukokkeli-perunapaistosta ja omenapannukakkuja vaahterasiirapilla...

...sekä jukurttiaamiainen, joka sisälsi soijajukurttia, hedelmiä, mysliä, pähkinöitä ja mitäs vielä.

Olisin ehdottomasti halunnut palata testaamaan myös Koppsin lounasta tai illallista, mutta se jäi seuraavaan kertaan.

Viimeisenä päivänä tehtiin vielä retki Friedrichshainiin vegaanileivonnaisten toivossa. Ensimmäiseksi päädyttiin Ohlala Tartes Shoppiin, joka oli oikein viehättävä vaaleanpunahenkinen pikku kahvila. Tarjolla oli suolaisia ja makeita leivonnaisia, ja me valittiin vitriinistä vegaanista suklaa-banaanipiirasta ja marja-vaniljapiirasta. Ihania olivat, eivät edes liian makeita.

Muutaman korttelin päässä oli Cupcake-niminen kahvila, joka oli niin ikään keskittynyt sisustuksessa söpöilyyn. Herkkujen lisäksi myynnissä oli muffinssi-aiheisia postikortteja, pinssejä, kasseja ja t-paitoja.

Koska mahassa ei sattuneesta syystä ollut tilaa muffinsseille, otimme muutaman näytekappaleen mukaan myöhemmin maisteltaviksi. Vasemmanpuoleinen muffinssi oli vegaaninen suklaa-kookosyksilö, oikean puoleisen (ei-vegaaninen) makuna taisi olla suklaa-maapähkinävoi ja nimenä The King.

Jossain välissä palasimme vielä sinne Morgenrotiin, kun jäi harmittamaan brunssin missaaminen. Lounasaikaan tarjolla oli keittoa ja kasvispiirasta. Hinta oli halpa, maku hyvä!

Seuraavaan kertaan jäi Morgenrotin vegaanisen kakun maistaminen. Näytti kyllä mahottoman hyvältä, mutta kun laukussa oli jo ne muffinssit, ja maha ennestäänkin täynnä kasvispiirakkaa...

Kaiken kaikkiaan Berliinistä jäi oikein hyvä maku suuhun. Välimatkojen pituus kaupunginosien välillä yllätti (samoin kuin se, miten monimutkainen asia itä ja länsi ovatkaan kun niitä oikein rupeaa historian valossa pohtimaan...), ja ruokapaikkojen sijainteja olisi kannattanut selvittää vähän tarkemmin etukäteen. Siinä vaiheessa kun nälkä yllätti, olivat kaikki kivan kuuloiset ravintolat aina toisella puolen kaupunkia. Mutta ensi kerralla on kaikenmoinen hahmottaminen jo helpompaa, kun kaupunki on tuttu.

Kiitos vielä reissukavereille hyvästä seurasta. Mennäänpä pian uudestaan!

Once more with feeling: punajuuri-suklaakakku

Kokeilin kerran aikaisemmin tänä syksynä punajuuri-suklaakakkua, ja tuloksena oli täydellinen fiasko. Kakku oli ihmeellinen tiivis mötikkä, joka päätyi syömäkelvottomana roskakoriin. Muutamaa päivää myöhemmin Jytis tietysti bloggasi täydellisen kauniista ja onnistuneesta kakustaan samoista raaka-aineista, ja meitsiä rupesi harmittamaan epäonnistuminen entistä enemmän. Niinpä oli pakko tarttua haasteeseen uudestaan, ja pyöräyttää vielä uusi kakku. Tällä kertaa siitä tulikin oikein hyvä (jee!), mutta ei erityisen punajuurinen. Mikäli tahdot enemmän punajuuriefektiä, kannattanee punajuurisoseen osuutta lisätä.

Punajuuri-suklaakkakku

3,5 dl jauhoja

2 dl sokeria

0,5 dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

0,5 tl soodaa

1 tl vaniljasokeria

1 dl punajuurisosetta (2 pientä punajuurta)

1 dl öljyä

2 dl kauramaitoa

100 g tummaa suklaata (käytin 70%)

Keitä pari pientä punajuurta kuorineen kypsäksi ja soseuta sauvasekoittimella. Rouhi tai raasta suklaa.

Sekoita kuivat aineet ja suklaarouhe keskenään ja nesteet sekä punajuurisose keskenään. Lisää nesteet jauhoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin 35 minuuttia. Ripsuttele päälle tomusokeria ja tarjoa vaikkapa vaniljakastikkeen kanssa. Suklaakuorrutuskaan ei lienisi liioittelua.

Belgialainen vohveli

.. näyttää tältä. Ja on todella hyvää! Tuhtia tavaraa. Oikeaoppinen syöntitapa on kuulemma ilman lisukkeita ja mukaan napattuna, pystyy syömään myös pyörällä ajaessa.

Taustalla puolestaan on Bryssel. Reissuni oli niin pikainen että syvempää matkakertomusta ei ole luvassa mutta Belgia vaikutti huomattavasti sympaattisemmalta kuin olin ajatellut. Hienoa arkkitehtuuria, kivoja pieniä kuppiloita ja kahviloita, hurjan hyvää suklaata ja olutta, leppoisaa meininkiä.

Tässä ollaan torilla Antwerpenissä. Tuoksu juustotiskin ja sienitiskin välissä oli huikea!

Ja huikeaa oli myös se että torikojusta pystyi ottamaan annoksen etanoita tai ostereita ja kuohuviiniä. Halvalla. Tai graavilohileipiä valkoviinin kanssa. Tällaista suomalaisiin torikahviloihin.

Kahviloista pakko suositella ketjua Le Pain Quotidien, joka päiväinen leipämme. Leipomo, jonka kaikki tuotteet ovat luomua. Ja kahvilan puolella näistä pääsee sitten nauttimaan. Ketjun ideaan kuuluu että keskellä kahvilaa on iso puinen pöytä jonka ympärillä ruokaillaan. Ja jaetaan leipää.

Suosittu valinta on brunssilla myytävä leipäkori jossa on valikoima leipomon tuoretta leipiä ja erilaisia levitteitä ja hilloja sekä muuta aamupalaa, mehua, munia jne. Myöhästyimme brunssiajasta ja leipäkoria ei enää pystynyt tilaamaan mutta jotain vastaavaa. Yllä pienempi valikoima leipiä, tapenadea, vuohenjuustolevitettä, parmesania, aurinkokuivattuja tomaatteja, melonia ja parmankinkkua.

Alla yksi elämäni parhaista salaateista. Punajuuritahna oli ihanan sitruunaista, hummus taivaallisen kuohkeaa, jopa linssit ja bulgur oli saatu maukkaiksi yrteillä ja sitruunalla ja jollain. Pakko aloittaa tuotekehittelyt, nämä maut haluan pystyä loihtimaan itsekkin.

Ja sai sieltä leivoksiakin.

Yhden kahvilan voisin myös vinkata Antwerpenistä. Caffe Nation. Sanovat että kahvi on parasta huumetta. Paikka on symppis, kiva sisäpiha myös jos haluaa istua ulkona. Ja voin suositella myös teenjuojana, chai latte oli valmistettu oikeasti teestä eikä makusiirapista. Edustalla cafe mocca.

Antwerpenin kujilta löytyy myös paljon kivoja putiikkeja. Kuulemma parempi valikoima kuin Brysselissä. Paikallisen shoppaavat lauantaisin kun eivät arkisin ehdi ja sunnuntaisin kaupat ovat kiinni. Tosin sunnuntaisin leipomot ovat auki. Myös tämän soisin rantautuvan Suomeen.

Niin ja simpukkasesonki. Oih ja voih.

 

Kiitos myös vohvelinsyöjälle, osa kuvista napattu hänen kamerastaan.

Lähi-itä lautasella

Tästä se kaikki alkoi. Ystävä tuli Betlehemistä visiitille Suomeen ja toi lahjaksi baklavaherkkuja. Noin pari kiloa. Oli pakko pyytää apusyöjiä ja tottakai piti tehdä myös pääruokia jotta pääsee syömään jälkkäreitä. Muahahaa.

Tahnapuolella tarjolla oli saavillinen hummusta, tsatsikia, munakoisotahnaa sekä aina niin hyvää porkkana-oliivitahnaa. Lisäksi pöytään kannettiin marinoitua fetaa, oliiveja, kuskus-salaattia sekä itse tehtyjä pitaleipiä, jotka näyttivät hämäävän paljon kaupasta ostetuilta. Ohje täältä.

Falafelit meinasivat kärvähtää. Mutta syy siihen miksi toivon että jaksoitte lukea tänne asti, on alla olevat Vihreän Langan ohjeella tehdyt perunat. Ihan tajuttoman hyviä! Ei peruna voi olla näin hyvää? Oli se.

Batata harra eli tuliset perunat

1 kg perunoita
1 rkl + 2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
3 valkosipulinkynttä
0,5–1 tl cayennepippuria
1/4 tl mustapippuria
1 ruukku korianteria silputtuna
(suolaa)

Kuori perunat tai pese ne harjalla. Leikkaa ne sentin paksuisiksi viipaleiksi.
Kääntele perunoiden joukkoon 1 rkl öljyä ja suola. Kumoa perunat pellille leivinpaperin päälle ja kypsennä 250-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, eli kunnes perunat ovat saaneet väriä.

Sekoita kupissa loput öljystä, puristetut valkosipulinkynnet ja pippurit. Pirskota valkosipuliseos perunoiden joukkoon ja lisää silputtu korianteri. Kääntele. Kypsennä perunoita uunissa vielä muutama minuutti, eli kunnes tunnet valkosipulin tuoksuvan. Tarkista maku ja lisää halutessasi ripaus suolaa. Nautitaan lämpiminä.

Sahtain!

Uusi tuttavuus: viikuna

 

Jännä miten paljon ihminen voi syödä jotain raaka-ainetta kuivattuna, ilman että on maistanut sitä tuoretta versiota. Havahduin tähän vasta kesällä Italiassa, jossa eteeni kannettiin alla oleva kasa. Tuoreita viikunoita.

Syödään kuoret päällä, sanoi mamma. Ja minä tottelin. Maku hieman yllätti, tuli mieleen karviainen. Aiheutti muuten useammalle maistajalle allergisia reaktioita, jotain kiwimäistäkin siinä oli. Kaikki olimme kuitenkin yhtä mieltä siitä että hurjan näköinen se on.

Viikunoita on tullut vastaan viime aikoina kaupassa ja kauppahallissa joten päätin että testaan näitä pallukoita myös koti-oloissa, Uusi tuttavuus -haasteen hengessä. Muistelin että olin nähnyt Ruokahommia -blogissa viikunoita salaatissa ja sieltä sitten otin oppia.

Vuohenjuusto-viikunasalaatti

köntti hyvää chevreä
erilaisia salaatteja
rucolaa
kurkkua
oliiveja
lohkottua viikunaa
balsamicosiirappia

...woah. Todellakin toimii.

Tässä vielä Italian tyyliin brunssipöydässä.

Sinistä, sinistä

Suhteeni siniseen on ristiriitainen. Teini-iässä vetäisin väristä överit: kaiken, siis aivan kaiken piti olla sinistä eri sävyissä. Lukioiässä lempipaitani oli kirppikseltä löydetty tummansininen plyysipaita, jota pidin arkena ja juhlana, kaverinaan ylisuuret miesten puvunhousut. (Uh huh.) Parinkympin tietämillä sanoin siniselle ei kiitos, ja sillä tiellä on pysytty tähän saakka.

Mutta nyt tuo sininen on vaaninut salakavalasti tiensä takaisin, eikä näytä ollenkaan pahalta. Syön nykyään mieluummin Fazerin sinistä kuin punaista, haaveilen ah, niin ihanasta Arabian tuokiosta ja kaiken lisäksi tein Wurmin sinisestä langasta. Mitähän seuraavaksi? Alan varmaan tykätä lohenpunaisesta ja persikan sävystä!

Jostain syystä tietokoneemme tökkii, enkä saa lisättyä kuvatekstejä. Fazerin sininen ei varmaan kaipaa kuvaa, mutta tässä muutama ihana Tuokio. Juuri oikean sinisiä. Kelpuuttaisin keittiööni!

Wurm on oikein kiva myssykkä ja kaksinkertaisen reunansa ansiosta myös napakka ja lämmin. Tein myssyn Cascaden Heritage-langasta, mikä on paksumpi lanka kuin alkuperäisessä ohjeessa suositellaan. Silmukoita mulla oli muistaakseni 80 ja puikot 4,5 mm. Tällainen tuli.

Tykkään!

Astiakuva: Arabia

Kerhokuulumisia

Aurinkoista sunnuntaipäivää vietettiin kerhotapaamisen merkeissä. Osa kerholaisista ei ollut nähnyt toisiaan sitten viime tapaamisen. Onneksi on kerho, ettei vallan unohdu nähdä kavereita naamatusten!

Tapaaminen alkoi heti ruokapöydän äärellä. Viikonlopun hittituotteeksi todettiin sienirisotto, sitä taitaa kerhotapaamisen lisäksi piakkoin olla tarjolla myös joidenkin kerholaisten omassa keittiössä.



Jälkiruokana puolukkaisia keksitikkareita eli kekseistä tehtyjä cake popseja, mutta tällä kertaa ilman tikkaritikkuja - kaapista kun löytyi vain coctailtikkuja, eivätkä ne pysyneet menossa mukana ihan loppuvaiheeseen asti.

Puolukkapopsit
n. 16 kpl

250 g vaaleita keksejä
1.5 dl tuoreita puolukoita
100 g tuorejuustoa
2 rkl sokeria
250 g suklaata
15 g puolukkajauhetta

Murskaa keksit hienoksi jauheeksi (itse painelin keksit siivilän läpi, myös jollain koneella ne varmaan saa jauhettua). Puserra puolukoista hieman nestettä pois siivilässä ja soseuta tuorejuuston ja sokerin kanssa. Pilko pari riviä suklaata veitsellä rouheeksi. Sekoita keksimurska, tuorejuustotahna, sokeri ja suklaarouhe kulhossa ja muotoile palloiksi. Laita jääkaappiin jäähtymään ainakin pariksi tunniksi.

Sulata loppu suklaa esim. vesihauteessa ja kasta pallot suklaaseen. (Tikut ovat tässä avuksi, jos haluat niitä käyttää: kasta tikku ensin suklaaseen, työnnä pallon sisään ja laita hieman jähmettymään kylmään, jolloin tikku tarttuu hyvin palloon. Kasta pallo tämän jälkeen kokonaan suklaasulaan ja valuta ylimääräinen suklaa pois). Kasta pallo osittain vielä puolukkajauheeseen. Jähmetä jääkaapissa yön yli, samalla maut tasaantuvat. Jos pallot ovat tikkujen päässä, kannattaa ne tahriintumisen estämiseksi tökkiä pystyasentoon styroksilevyyn tms.

(Puolukkapopseista saa vegaanisia käyttämällä vegaanisia keksejä, soijatuorejuustoa ja maidotonta tummaa suklaata.)



Pehmeä sisus, suklaakuori ja kirpeä marjajauhe olivat ihan oiva yhdistelmä. Raadin mielestä sopisivat mainiosti myös joulun kahvipöytään.



Käsityörintamalla teemoina olivat mm. black on black...



... viidellä letitys...



... ja positiivinen turbaanihenkisyys.



Tästä taas kohti seuraavaa tapaamista! Ja vielä terveisiä Ekille, joka ei päässyt paikalle!

Suppilovahvero-kaalipaistos

Tein taas kaalilaatikkoa. Ihan samalla ohjeella mutta vaihdoin ohrat suppiksiin. Todella hyvää. Sen vaan halusin kertoa, ei mul muuta. Hyvää viikonloppua kaikille!

Punajuuri-suklaakakku

Hieman hymyilytti kun luin Ellun ruskaretkitarinaa ja epäonnisesta punajuuri-suklaakakusta. Ei nimittäin olisi ensimmäinen kerta kun tämän blogin kirjoittajat ovat samojen reseptien äärellä toisistaan tietämättä. Mutta oma kakkuni oli onnekas! Hieman hämmentävä, mutta maistuva. Punajuuri maistuu vahvasti läpi, ehkä jonkun makuun liikaakin, mutta muodostaa oivan liiton suklaan kanssa.

Ohje on Glorian ruoka&viini -lehdestä (6/2011).

Punajuuri-suklaakakku

300g punajuurta
350g tummaa suklaata (70%)
450 pehmeää tofua
1,5 dl ruokosokeria
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl kanelia
0,5 tl jauhettua kardemummaa
1,5 rkl maissitärkkelysjauhoa

Pese punajuuret, mutta älä kuori. Keitä kypsiksi, noin 30 min riippuen koosta. Sulata suklaa vesihauteessa eli paloittele suklaa teräskulhoon ja nosta kattilan päälle jossa on kiehuvaa vettä. Vesi ei saa koskettaa kulhoa. Sulata suklaa sekoitellen ja nosta kulho jäähtymään.

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Paloittele ja kuori punajuuret, soseuta sauvasekottimella. Sekoita tofu, sokerit, kaneli, kardemumma ja maissitärkkelys punajuurisoseeseen. Sekoita suklaa joukkoon. Kaada taikina vuokaan, paista kakkua keskitasolla  30-45 min kunnes se näyttää kiinteytyneen. Mulla taisi olla tunnin. Mutta ei pidä pelästyä hytisevää vuokaa, kakku jämäköityy jäähtyessään. Kun kakku on jäähtynyt, siirrä jääkaappiin (kätevää valmistaa esim edellisenä päivänä), ota esiin 30 min ennen tarjoilua. Koristele suklaalastuilla ja tomusokerilla. Kermavaahto sopii myös hyvin kaveriksi.