lauantai 31. heinäkuuta 2010

Neljäs käyttäjä

Jo perinteiseen tapaan kesälomareissuun kuului kipuaminen vintille aarrejahtiin. Siskoni löysi ihanan peltirasian, jonka käyttöoikeuden heti varasin.



Minua ennen rasia on kulkenut jo pitkän matkan suvun naisten mukana. Alunperin rasiassa oli suklaata, ja sen sai äitini lahjaksi Ruotsiin töihin lähteneeltä veljeltään postissa. Vuosi oli 1961 (äitini on kaivertanut vuoden muistiin rasian pohjaan). Kaukaa Ruotsista kulkeneessa paketissa oli ollut myös muita jännittäviä asioita, kuten nilkkapituiset talvikengät ja kuvioidut sukkahousut. Se oli pienen tytön juhlajoulu se.

Rasia jäi mummulleni, kun äiti muutti pois kotoa. Siinä säilytettiin keksejä, joita tarjoiltiin meille aina mummulassa käydessämme. Muistelimme, että keksit olivat joskus hieman pehmeitä, mutta silti hyviä.

Pikkusiskoni otti rasian myöhemmin värikyniensä säilytyspaikaksi ja liimasi rasian pohjaan muumitarran - sellaisen, joita sai muumipurkkapakkauksista joskus 1990-luvun alkupuolella.



Nyt rasia on minulla. Tähän asti olen käyttänyt rasiaa lähinnä tämän kukkapannan säilytyspaikkana. Pannan ostin Limbosta, kun halusin jotain kukkaishenkeä kesän kivoimpiin juhliin. Huomaan olevani jotenkin viehättynyt tällaisista pääasioista.

Saa nähdä, mihin käyttöön rasia lopulta päätyy. Ihana se minusta on joka tapauksessa.

10 kommenttia:

  1. Herkullinen rasia ja ihanaa, että sillä on tuollainen tarina mukanaan.

    T. Peltirasiafriikki ;)

    VastaaPoista
  2. Hehhee, toinen peltirasiafriikki täällä kans! Mä olen onnistunut haalimaan näitä samaisia peltirasioita itselleni kirppikseltä, ensin ostin yhden ja pakko oli ostaa myöhemmin vielä toinenkin kun vastaan tuli ja niin nätti oli. Mutta noin hienoa tarinaa niitten taustalla ei kyllä oo!

    VastaaPoista
  3. Oih, ihana tarina ja rasia! Vähän pehmeitä keksejä :)

    Panta on myös huikean hieno!

    VastaaPoista
  4. Minulla on myös tuollainen twist-rasia, raitojen värit tosin on erit tai ainakin tummemmat. Silytän siellä myös aarteitani, rasia on nappijemmana.

    VastaaPoista
  5. Hyvä, että muitakin peltirasiafriikkejä löytyy! Olen yrittänyt (ja onnistunutkin) viime vuosina rajoittamaan purkkien ostamista kirppikseltä, mutta tämä tuli vastaan niin sopivasti ja kuin itsestään.

    Eki: musta on ihanaa, jos löytää kivan purkin ja myöhemmin vielä samanlaisen seuraksi. Kyllähän niillä kirppispurkeillakin on tarina, mutta niitä emme vaan saa tietää.

    Jytis: eikös ne mummojen keksit joskus tuppaa sellaisia olemaan ;) Haluaisin pitää pantaa päässä KOKO AJAN, mutta yritän nyt malttaa.

    Marikki: tuossa purkissa värit voivat olla jo haalenneet, kun ikää sillä on kumminkin se lähes 50 vuotta ja melkein koko ajan ollut käytössä. Mutta mä tykkään kyllä noista haaleistakin. Oikea kesäpurkki!

    VastaaPoista
  6. huippuhieno twist-rasia! enpä ole tuommoiseen koskaan törmännyt, vaikka muuten on vanhoja peltipurkkeja kerääntynyt nurkkiin ihan kiitettävästi. kamala tragedia on kuitenkin se, ettei meille voi asentaa minkäänlaista avohyllyä, jossa purkkeja voisi pitää esillä!

    VastaaPoista
  7. Tuo ruusuke on ihana. Mäkään en haluais ottaa sitä ollenkaan pois, jos olisin sinä! Myös purkki on nätti. Kivaa että sillä tarina.

    VastaaPoista
  8. Ellu: meilläkään purkit eivät tätä nykyä juuri ole esillä ja täällä on jo esitetty, että voisiko ne viedä kirppikselle kaapin nurkista pölyttymästä? Pöyristyttävä ajatus.

    Handepande: Näin unta, että panta oli hajonnut ja ruusuke mennyt hukkaan. Painajainen!

    VastaaPoista
  9. Eikös sunkin pitäisi joko raapustaa pohjaan jotain tai liimata siihen tarra tai muu vastaava? :)

    Ihana kukkapanta!

    VastaaPoista
  10. Kte: Juu pitää keksiä joku oma puumerkki pohjaan myös.

    Kukkapanta on ihana, mutta nyt se saa kyllä levätä talven yli. Yritin laittaa sen päähäni pari viikkoa sitten, mutta jotenkin kummasti se ei vaan tuntunut sopivan tähän harmaaseen syyssäähän... Oli jotenkin liian överi.

    VastaaPoista