torstai 12. elokuuta 2010
Mausteiset tomaattilastut
Sain taannoin äidiltä lahjaksi Sigri Sahlinin kirjan Säilö kuivaamalla. Julkaisuvuosi on 1979 mutta näissä hommissa ei ole pelkoa vinkkien vanhenemisesta. Ja kun selailee reseptejä, kovin nykypäiväisiltä tuntuvat. Löytyy mm. sieni- ja pähkinätahnojen ohjeita, sesam-kurpitsansiemenpaloja, pihlajanmarja-kookossosetta, hedelmäpatukoita, keittoja ja liemijauheita. Ja paljon asiaa hedelmien, marjojen, siemenien, vihannesten sekä yrttien kuivaamisesta ja säilömisestä.
Päätin ensimmäiseksi testata reseptiä joka kuulosti oudoimmalta. Luonnollisesti. Homma tosin meni vähän pieleen heti alkutekijöissä kun massan valmistamisen jälkeen aloin katsoa reseptiä tarkemmin. Kuivaa 50 asteessa. Ja kun aloin säätämään kaasuhellaani moiseen asentoon, tajusin että pienin lämpötila siinä on 100 astetta. Että se siitä kuivausharrastuksesta.
Tomaattitahna oli kuitenkin valmiina niin päätin tyrkätä sen uuniin. Ja kappas, lopputulos oli yllättävän hyvä vaikka mulla reunat pääsivätkin vähän kärvähtämään. Olisi oiva lisäke keitolle leivän sijaan ja hyvää iltanaposteltavaa!
Mausteiset tomaattilastut
tomaatteja
raejuustoa
chilijauhetta
timjamia
basilikaa
oliiviöljyä
Sekoita tehosekoittimessa tuoreita tomaatteja ja raejuustoa tasaiseksi tahnaksi. Käytä raejuustoa enemmän kuin tomaatteja ettei massasta tule liian löysää. (Käytin kaksi isoa tomaattia ilman siemeniä ja reilu 1 dl raejuustoa, tuplamäärä olisi mahtunut pellille.) Mausta ripauksella chilijauhetta sekä timjamilla ja basilikalla. Pane tahna teelusikalle öljytylle leivinpaperille. Nokareet leviävät ohuiksi. Kuivaa 50 asteessa kunnes lastut ovat mureita, mulla meni 1,5 h.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Taidanpa testata tämän illan iltapalaksi :)
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä. Laitetaan kokeiluun pian x)..
VastaaPoistaJos testaatte 50-asteisella uunilla niin kertokaa toki kokemuksia!
VastaaPoistaNiin ja mun tomaattimassa oli ehkä sen verran löysää että se ei uunissa enää levinnyt, eli mä sanoisin että tekee lastuista jo pellillä sen kokoisia kuin niistä haluaa.
Oih, nämä kuulostavat ihanuuksilta.
VastaaPoistaVoisi olla viikonloppunaposteltavan paikka.
Olen ennen ollut vähän pelokas näiden uunikuivaushommien kanssa, mutta kuinka siis. Luukku kiinni vai auki?
Kiitos! Ja sama juttu, ei ole hirveästi kokemusta näistä kun tuntuu vähän energian tuhlaukselta huudattaa uunia niin pitkään. Tai no tässähän kuivausaika ei ollut ihan mahdoton.
VastaaPoistaLuukku kiinni kuivattelin.
pakko kokeilla. rrrrakstan tomaatteja - tää osuu mulle jo lähes epäilyttävän täydellisesti. (jos minä olisin ollut Eeva, kielletty hedelmä olisi ollut tomaatti, ja kiusausta maailman helpointa vastustaa..)
VastaaPoistaeikun olisi ollut maailman helpointa langeta.
VastaaPoistanote to self: älä kirjoita mitään ennen ensimmäistä kahvikupillista.
Liina, ymmärrän :)
VastaaPoistaOijoi,
VastaaPoistanäitä pitää kokeilla, hyvältä kuulostaa!
Voi ei, unohdin öljytä leivinpaperin. Apua. Nyt ärsyttää.
VastaaPoistaPian se nähdään onko kaameita tartuntaseurauksia.
Panin neljä tomaattia siemenittä ja reilun pari desiä raejuustoa, tuli aika löysää. Johtuneeko sitten vielä lisäämästäni tuoreesta basilikasta. Mietin kuumeisesti millä paikata löysyyttä tappamatta ideaa aivan totaalisesti
...
kaapista löytyi mitäpä muuta kuin soijarouhetta.
Joten tämänkin ansiosta vähän kauhunsekaisin tuntein odottelen iltapalaherkun lopputulosta kaihoisasti noita rapeiden ihanuuksien kuvia katsellen.
Alisa, mullakin oli hyvin löysää se tahna mutta kyllä se siitä vaan jähmettyi vaikka tosi epäuskoinen aluksi olinkin.
VastaaPoistaKerro ihmeessä miten kävi :)
Kalttasitko tomaatit vai ajelitko kuorineen? Ja tosiaan, eihän se 1,5 h @ 100 C nyt paljon jollekin 30 min @ 225 C häviä energiatehokkuudessa.
VastaaPoistaEn jaksanut kaltata vaan ihan kuorineen survoin. Maku oli muuten yllättävän tomaattinen, kun maistoin tahnaa ennen kuivausta ajattelin että onko vähän pliisua mutta eipäs ollutkaan.
VastaaPoistaÖö. Mul on ollu uuni jo ikuisuuden päällä (lähemmäs 4h) ja hermoni olen menettänyt jo useaan otteeseen ja lämpötilaa vaihdellu ees taas. Että eiköhän se 100 astetta oo ihan ok lämpötila!
VastaaPoistaEi mitään henkilökohtaista, ihan vaan vinkkinä kaikille muille, jotka hommaan ryhtyvät :D
Nyt munakello jo soikin! En jaksa odottaa enää yhtään. Koostumus jäi lötköksi, mutta maku on kyllä bra :) Laitoin omiini vielä oltermannia. Joku toinenkin, vaikka fetajuustokin voisi olla hyvää..
Ihan kehittelemisen arvoisia kyllä :)
Kermaperse, kiitos kokemuksien jakamisesta! Uuneissahan on myös eroja myös mutta aikas hidasta hommaa tuntuu olevan tuo kuivattelu.. Mutta joo, ehkä se 100 astetta sitten olikin ihan ok. Harmi että jäi lötköiksi!
VastaaPoista