maanantai 26. lokakuuta 2009

Viinimatka Itävaltaan






















Kaikille valkoviinin ystäville voin lämmöllä suositella pientä matkaa Itävallan viininviljelysseuduille. Ilokseni pääsin käymään Styrian viiniseuduilla, parinsadan metrin päässä Slovenian rajasta. Maisemat olivat mielettömät, vihreitä vuoria ja viinilaaksoja jatkui silmänkantamattomiin. Ja ne viinit, ne viinit..













Matkalla viinitilalta seuraavalle me yövyttiin tällaisissa ihanissa piparkakkutaloissa, joita pilkottaa vuorenrinteillä siellä täällä. Meitä oli matkassa yhteensä 16 henkeä, mutta jokaiselle löytyi mukava sänky. Suosittelen! Saapuessamme kyseiseen yöpaikkaan oli jo pimeää, mutta aamulla herätessä ei ollut maisemissa valittelemista:

























Vietimme pari päivää myös Grazissa, joka on Itävallan toiseksi suurin kaupunki. Jännä kaupunki, sekoitus vanhaa Italia-vaikkutteista arkkitehtuuria, sekä tosi moderneja juttuja siellä seassa.










Tässä esimerkki siitä modernimmasta puolesta, kelluva baari. Graz oli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2003 ja sitä varten tämä baari tehtiin. Paikalliset eivät malttaneet kulttuurivuoden loputtua luopua erikoisesta baaristaan, joten se jäi paikoilleen.













Ja sitä ruokaraportointia kaikki kuitenkin oottavat, joten tässä se tulee! Itävallassa kaiken takana on kurpitsansiemenet. Tätä en tiennyt etukäteen, mutta selväksi se matkan aikana tuli. Erityisesti kurpitsansiemenöljy oli SE JUTTU. Sitä syötiin suolaisissa ja makeissa ruoissa, mm. jäätelön kastikkeena, johon se sopikin oikein mainiosti. Tässä kuvassa on kurpitsansiemen-jäädykettä ja päällä tietenkin kurpitsansiemenöljyä. Aika tuhti jälkkäri, mutta tosi hyvää. Ja tuo öljy on ihan mahtava tuote, siinä on miellyttävä pähkinäinen maku. Käytiin myös sellaisessa kurpitsansiemen-jalostamossa jossa oli kaupan kaikkea mahdollista tuotetta kurpitsansiemenistä: öljyä, pestoa, tulisia ja makeita kurpitsansiemen-namuja yms..

Nädessäni tämän ihanan vitriini-installaation Grazin keskustassa ajattelin teitä, armaat herkkukoukkulaiset!













Ja loppukevennyksenä tuokiokuva, johon kiteytynee itävaltalainen näkemys potretti-tyypisestä valokuvauksesta?!



8 kommenttia:

  1. voi ei, ihania kuvia, ihania maisemia ja varmasti mahtavan ihania viinejä! kurpitsansiemenienkään loputtomia käyttömahdollisuuksia en ole tajunnut ikinä... huh!

    VastaaPoista
  2. No en yhtään oo kateellinen. Kyllä täällä kotimaassa oli varmasti paremmat kelit, ja enemmän viiniä.

    Ihana potretti!

    VastaaPoista
  3. Oih, noi kurpitsansiemenjutut kuulostaa niin kiinnostavilta!! Ja ei lasillinen viiniäkään pahaa tekisi.

    Täytyy myöntää että Itävalta ei oo ikinä houkutellut mua matkakohteena sen kummemmin mutta nyt kyllä heräsi mielenkiinto!

    VastaaPoista
  4. emminoo tienny, että viiniretkillä, mutta aikas jännää! oon aatellu itävältaa enempi talvikohteena, mutta komealta näyttää vehreänäkin!

    VastaaPoista
  5. Oi! Tuli ihan koti-ikävä! Onneksi kurpitsansiemenöljyä saa myös Stockmannilta, kokeilunhaluisille vinkkinä ;) Tuon alueen alkuperäisasukkaat käyttää sitä litrakaupalla _kaikkeen_, saan aina tuliaisina perhekokoisia pulloja Suomeen enkä keksi enää, mitä lopuille teen..

    Missä olitte, oliko teillä organisoitu reissu vai ihan itse keksitty idea?

    Ja kiitos muuten ihanasta blogista koko tiimille :)

    VastaaPoista
  6. Kurpitsansiemenöljy! Sekö se on, se lukioaikaisen Itävallan-kesän kummittelemaan jäänyt makumuisto, jota en ole pystynyt jäljittämään!

    VastaaPoista
  7. Joo, Itävalta oli kyllä tosi positiivinen kokemus. Oon talvella käynyt laskettelemassa siellä mutta kyllä tää syksy mun lemppari oli.

    Myyylle tiedoksi että olin siellä työporukalla, ihan valmiiksi organisoidulla reissulla. Ja upeesti olikin organisoitu ja kaikki meitä varten valmiiksi mietitty.

    Ja Maiku ei kun Stokkalle hakemaan kurpitsaöljyä ja muistelemaan lukio-kesää!

    VastaaPoista
  8. Oi ihanaa. Mielelläni sinkoaisin koneessa noihin maisemiin.

    VastaaPoista