sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Liian tavallista blogattavaksi?

Uunijuurekset taitavat olla yksi tämän huushollin suosikkiruokia, varsinkin näin syksyisin. Viime kerralla kun rupesin kuvaamaan pellille palottuja punajuuria, porkkanoita, palsternakkoja, perunoita ja sipuleita ruokakuntamme toinen osapuoli kysyi epäuskoisena, että aionko todellakin blogata uunijuureksista. Hänen mielestään aivan liian arkista ruokaa blogattavaksi!

No, pahoittelen kaiken eksoottisuuden puuttumista tästä ruokalajista. Ohjekin on varsin yksinkertainen: paloittele juureksia ja kasviksia pellille, ripsi päälle öljyä (esim. kookos- tai oliiviöljyä), suolaa ja pippuria, kypsennä uunissa 225 asteessa kunnes ovat kypsiä (noin puoli tuntia).

Tarjoile lisukkeena tai sellaisenaan jukurttikastikkeen kanssa. Kastikkeeseen tuli tällä kertaa maustamatonta soijajukurttia, vähän oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja sitruunamehua. Kyllä maistui, taas.

9 kommenttia:

  1. Yksinkertaisuus kunniaan! Uunijuurekset on parhautta. Mutta en voi millään uskoa, että punajuuret kypsyisivät puolessa tunnissa. Mulla menee niiden kanssa aina hermot, kun ne ei kypsy sitten millään.

    VastaaPoista
  2. Oi mahtavaa, tämän myötä ratkesi heti mitä tekisin tänään ruuaksi. Uunijuurekset on parhautta!

    VastaaPoista
  3. hertta, kyllä ne kypsyy kun pilkkoo tarpeeksi pieniksi! ainakin punajuuret ja porkkanat. bataatit, sipulit ja semmoset kypsyy puolessa tunnissa vähän isompinakin lohkareina.

    jytis, me joudutaan tänään varmaan tyytymään johonki take away -ratkaisuun, keittiön on vallanneet kaikenmaailman hiomakoneet ja sementtisäkit... mutta uusia kaakeleita pääsen toivottavasti esittelemään tuota pikaa!

    VastaaPoista
  4. Jei! Sanonpa vain että juurekset + kookosöljy = NAMMMM!!!!! Esim. nauriin kanssa ihan jumalaista! Kääk!

    VastaaPoista
  5. Uunijuurekset ovat kyllä tosi hyviä! Vielä parempia niistä tulee kun päälle tiputtelee vielä joitakin tippoja balsamietikkaa ennen uuniin menoa,nam!

    VastaaPoista
  6. Ainakin kuvat ovat herkullisen värikkäitä ja luo lämpöisää syksytunnelmaa (koska nyt on syksy, ei vielä talvi, eihän). Mäkin olen postannut joskus erittäin simppelin rosmariinirosamundareseptin ja mietin, olenko hieman pöllö sitä blogiin laittaessani, mutta sinne sujahti. Ei kaiken tarvitse olla niin uutta ja haastavaa.

    VastaaPoista
  7. Aion tehdä tänään, kiitos vinkistä. Syys-/talviruokaa parhaimmillaan.

    VastaaPoista
  8. Yksinkertaisuus on hyvää ja kaunista.

    VastaaPoista
  9. ja on se kyllä niinkin että mikä on toiselle ihan simppeliä ja tavallista, ei sitä toiselle ehkä olekaan :)

    VastaaPoista