sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Omenan tuoksua keittiössä


Murehdin usein sitä, ettei minulla ole omaa omenapuuta. Haaveilen, kuinka keittelisin soseita ja hilloja omasta sadosta, leipoisin piirakoita ja napsisin omppuja suoraan omasta pihasta. Omenapuun omistajat ovat uskoakseni onnellisia ihmisiä.

Mutta onni potkaisee joskus puutontakin: tapasin pitkästä aikaa ystävääni, joka toi minulle ison pussillisen omenoita! Heille omenoita oli tullut niin paljon, että ihanuus olikin meinannut jo vaihtua murheeseen siitä, mitä kaikille hedelmille tehdään. Olin erittäin mielelläni avuksi.

Keittelin omenoista sosetta, joka on puuroon tai jugurttiin yksinkertaisesti parasta lisuketta. Omenanpaloja vain kattilaan, vähän vettä päälle ja sitten kiehutellaan hetki. Lisätään kanelia ja vähän sitruunaa ja surautetaan soseeksi.



Lopuista ompuista tein piirakan. Tällä kertaa käytin pakastimesta löytyneen valmispohjan, mutta yleisesti suosittelen käyttämään tätä erityisen hyvää pohjaa. Päälle lisäsin vaniljasokerilla makeutettua soijajugurttia. Kaiken kruunaa palanen vaniljajäätelöä. Tämän herkun ansiosta huominen arkeenpaluukaan ei ahdista ehkä ihan yhtä paljon kuin yleensä.

3 kommenttia: