maanantai 5. lokakuuta 2009

Puolukkainen banaanikakku


Olin viikonloppuna Hertan luona illanistujaisissa ja olin luvannut saapua vegaanisen puolukkajälkiruoan kanssa. Sain taannoin hirmuisesti puolukoita sekä läjän hyviä puolukkavinkkejä ja sieltä lähdin etsimään sopivaa jälkkäriä. Kommenttilootassa Minya ehdotti joskus Hesarissa ollutta banaani-puolukkapiirakkaa. En löytänyt ohjetta mutta käytin ideaa soveltamalla Chocochilin Elinan banaanikakku-reseptiä. Mainiosti sopivat puolukka ja banaani yhteen, mehukas kaakku ja vielä kun se viimeisteltiin vanilja-kanelivaahdolla niin oli kyllä hyvää!

Puolukkainen banaanikakku

4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
0,5 tl jauhettua inkivääriä
1,5 tl kanelia
2 kypsää banaania
2,5 dl soijamaitoa (käytin vaniljalla maustettua, sitä saa kätevästi 2,5 dl pakkauksissa)
1, 25 dl margariinisulaa (sininen Keiju)
2 dl puolukoita

Päälle:
1 pkt Go Green vispi
kanelia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Soseuta banaanit ja sekoita maito sekä margariini soseeseen. Kääntele seos kuiviin aineisiin, lisää myös puolukat joukkoon. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun (käytin mantelijauhoa) vuokaan. Mä käytin lasagnevuokaa jotta kakusta sai leikattua leivospaloja. Paista 175-asteisessa uunissa n. 40 min tai kunnes tikkuun ei tartu enää taikinaa. Anna kakun maustua seuraavaan päivään, säilytä jääkaapissa.
Vatkaa vispikerma kuohkeaksi ja sekoita siihen kanelia. Tarjoile kakun kanssa.

Kas näin:

9 kommenttia:

  1. Kyllä, tämä jälkkäri oli aivan i-ha-naa!

    VastaaPoista
  2. Pitääpä kaivaa tuo resepti esiin. Se on kyllä tallessa jossain kaapin syövereissä :).. Herkkua!

    VastaaPoista
  3. Minya, juu kerro jos löytyy!
    Ja Merituuli, hehee vasta itsekkin tajusin että ehkä vähän kukkahattumaista kotitalousopettaja/Martha Stewart henkistä kaikua loppulausahduksessa :)

    VastaaPoista
  4. Heii.. tein sen puolukka-banaanipiirakan joskus hesarin puolukka-banaani muffinssi reseptillä. Yritin etsiä uudelleen arkistosta, muttei sitä löytynyt. Pitää tyytyä paperiseen :). Jos joku kaipailee sitä, voi maililla pyydellä.

    VastaaPoista
  5. Taas tää groopie on täällä, tosin tällä kertaa google oli se, joka vinkkas mut teitille. Näin aamutuimaan tekee mieli jotain hyvää ja varannoista löytyy kuin löytyykin puolukoita ja banaania. Ei kun teoks.

    VastaaPoista
  6. Hyvä groopie! Ja kiitos muistutuksesta: tämähän on nyt aivan sesonkiherkku.

    VastaaPoista
  7. Sannis, toivottavasti maistui! Ja tosiaan, hyvä muistutus, tää nimittäin olikin vallan hyvä kaakku. Nyt enää uupuu puolukat.

    VastaaPoista
  8. nyt kun resepti esiin kaivettiin, niin määkin pyöräytin tätä tuossa yhtenä iltana. tosin juuri ne puolukat puuttuivat (eikä kaupan pakastealtaassakaan ollut), joten laitoin tilalle punaisia viinimarjoja. hyvä tuli!

    VastaaPoista