lauantai 31. tammikuuta 2009

Jogurtti-marmelaadikakku

Manguin itselleni luvan leipoa kaverin synttäreille kakkua. Koska sankari ei ole oikein kermakakkujen ystävä, liikkeelle lähdettiin mainion Pioneerwomanin jogurtti-marmelaadidaadikakulla. Ja oi joi, ratkaisu osoittautui niiiiin oikeaksi. Kakkujen kauneuskilpailussa tulisi tosin rökäletappio, mutta makukilpailussa kaikuisi kyllä kansallishymnit ja fanfaarit tähän suuntaan. Aion tehdä tätä aina.

Sen verran viirailin tuota ohjetta omaan suuntaan, että käytin ranskankermaa korvaamaan osaa jogurtista, kun tuo PW:n jogurtti näytti niin tanakalta kotimaiseen perusjuggeeen verrattuna. Myöskin lemon curdit vedin ässänä hihasta, ja marmelaadia laimensin vain hippariikkisen vedellä, koska hain logistisista syistä vähemmän juoksevaa kuorrutekoostumusta. Veikkaanpa tosin, että mikään näistä ei ollut ratkaiseva maun kannalta. Eli niin tai näin, kannattaa testata.

Jogurtti-marmelaadikakku
4 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
0.5 tl suolaa
1 prk (150g) ranskankermaa
1 dl maustamatonta jogurttia
2.5 dl (täysruoko)sokeria
3 kananmunaa
1 sitruunan raastettu kuori
1.25 dl öljyä (käytin oliiviöljyä)
noin 1 dl lemon curd-tahnaa
150 g appelsiinimarmeladia
1 rkl vettä

Siivilöi kuivat aineet kulhoon ja sekoita. Yhdistä toisessa kulhossa ranskankerma, jogurtti, sokeri, kananmuna, sitruunankuori ja öljy ja sekoita. Yhdistä kuivat aineet jogurttiseokseen ja sekoita.

Kaada puolet taikinasta (jauhotettuun) leipävuokaan. Notkista lemon curd haarukalla ja valuttele sitä taikinan päälle. Lisää loput taikinasta. Paista leipävuoassa 175 asteessa 45 minuuttia ja nosta jäähtymään.

Kakun jäähtyessä lämmitä marmeladia ja vesitilkkasta kattilassa, kunnes seos muuttuu juoksevammaksi (kannattaa vähän vispailla). Kaada kakun päälle ja jätä jäähtymään. Marmelaadi kiinteytyy taas jäähtyessään.

Vaikka tämä kakku on sisäisesti tosi kaunis, ripsautin koristeellisesti kookoshiutaleita vielä pinnalle. Kun oli kuitenkin juhlat ja kaikkea.

Ihanaa uutta ikävuotta sankarille!

1 kommentti:

  1. Mä en tiennyt, että sä olit se leipurimestari.

    Olipa muuten tosi hyvää kakkua. Mäkin teen tätä kyllä joskus.

    VastaaPoista