torstai 30. huhtikuuta 2009

Nyt tarkenee kevätpiknikillä!

Vappupiknikille valmistui juuri viime tipassa ulkoista lämmikettä. Tykkään!



Malli: Mukaellen Elizabeth Zimmermannin Seamless Yoke Sweater (kirjasta Knitting Without Tears)
Lanka: vajaa 300g Aholan lammastilan kainuunharmaslankaa + vajaa 50g Utunan vihreää

Uuh, on niin pehmeä ja lämmin. Suosittelen lämpimästi kainuunharmaslankaa. Kotimaista parhautta.

Aurinkoista vappua kaikille!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Mainio pyttipannu pinaatilla ja fetalla


Mun piti alunperin tehdä pyttipannua perunasta, ruusukaalista ja fetasta, mutta ruusukaali oli loppu ja ehkäpä hyvä niin, sillä tästä tuli todella hyvää!!

Feta-pinaatti-pyttipannu (kahdelle)
12 pienehköä keitettyä perunaa
100g luomubabypinaattia
100g fetaa
1 nippu kevätsipulia
2 rkl pinjan siemeniä
oliiviöljyä, suolaa, paprikamaustetta

Paahda siemenet kuivalla paistinpannulla ja siirrä lautaselle odottelemaan. Lorauta oliiviöljyä pannuun ja lisää kuutioidut perunat. Paistele hieman aikaa, lisää suolaa ja paprikamaustetta sekä silputtu kevätsipuli ja paista kunnes perunat saavat kauniin rusketuksen.

Kiehauta vettä ja laita pestyt pinaatinlehdet hetkeksi kiehumaan kunnes ne menevät kasaan. Kaada vesi pois ja lisää lehdet pannulle. Ihan lopuksi lisää vielä murennettu feta ja sekoita jotta feta hieman sulaa. Siirrä pyttis lautasille ja viimeistele paahdetuilla pinjan siemenillä. Namnam!! Ja tämän myötä hyvää vappua kaikille!

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Jamaikalainen banaanijugurtti


Viikonloppuna perkasin kirjahyllyäni ja huomasin että yksi keittokirja oli eksynyt sinne, yleensä pidän ne köökissä. Kyseessä oli jouluna saatu Heli Kuusipalon Aurinkoinen aamu, aamiais- ja brunssikirja joka on jäänyt ihan paitsioon. Mutta ei enää. Ensimmäisenä testasin tällaista jugurttia joka sopii niin aamu- kuin iltapalaksi. Maukasta oli ja kaneli se vaan on hyvä mauste!

Jamaikalainen banaanijugurtti (kahdelle)
2 kypsää banaania
2 rkl limetti- tai sitruunamehua
3 dl luomua maustamatonta jugurttia ( mulla oli osa vanilijaa)
kanelia

Viipaloi toinen banaani ja laita 1 rkl sitrusmehua päälle. Soseuta sauvasekottimella ja peitä kannella tai kelmulla ja laita pakastimeen puoleksi tuuniksi. Viipaloi toinen banaani ja laita loput mehusta päälle tummumisen estämiseksi. Sekoita kohmeinen banaanisurvos ja jugurtti. Koristele annokset banaaniviipaleilla ja ripottele päälle kanelia. Nautitaan hyvin kylmänä!

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Pinaattikeittoa pöytään


Pinaattikeitto on yksi lempparikeitoistani, mutta en ollut koskaan tehnyt keittoa itse, vaan tyytynyt joko pakastepinaattimöhkäleen sulattamiseen kattilassa tai jonkun lounasravintolan tädin tai sedän keitoksiin.

Kun parin viikon takaisen Hesarin Ruokatorstaissa oli ohje pinaattikeitolle, eikä se näyttänyt ollenkaan vaikealta, päätin kokeilla.

Keitto oli nopea ja helppo valmistaa. Kas näin:

2 rkl voita (margariinia)
2-3 rkl vehnäjauhoja
1 l luomumaitoa
150 g pakastepinaattia
1 tl suolaa
valkopippuria
muskottipähkinää

Lisäksi:

keitettyjä luomumunia
tuoretta leipää (tai karjalanpiirakoita)

Sulata voi kattilassa. Lisää vehnäjauhot ja kypsennä hetki miedolla lämmöllä niin, etteivät jauho ruskistu. Lisää maito, alussa vähän kerrallaan ja koko ajan hyvin sekoittaen. Kypsennä noin kuusi minuuttia. Lisää pinaatti ja mausteet ja hauduta vielä noin kuusi minuuttia.

Ja eikun syömään!

Testikeittiömme tuomio: keitto olisi saanut olla hieman paksumpaa. Kuudet minuutit tuntuivat aika lyhyiltä ajoilta, joten kypsentelimme hieman kauemmin. Ja muskottipähkinän ja valkopippurin kanssa kannattaa olla aika varovainen. Mutta siltikin: hyvää keittoa oli!

Ohje löytyy myös HS:n uudehkolta ruokasivustolta eli täältä.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Lärkanin perinteinen kirpputori





Ennen aamupalaklubia ja kierrätystehdasta poikkesimme Kiben kanssa kirpparille Fredrikinkadulla. Erään taloyhtiön rouvat järjestävät joka vuosi tämän tapahtuman ja ehdimmekin ensimmäisten joukossa paikalle tekemään löytöja. Mukaan lähti ihana silkkivuorinen matkasalkku, ameerikan tädin nappeja sekä keittiötavaroita.

Lisää pötkylöistä

Hertta jo vähän valottikin lauantaipäivän meininkejä kierrätystehtaalla ja tässä muutama kuva lisää.

Oli tosi hauskaa, kun sai itse valita pötkylään kuosit ja värit! Teetettiin het kaks. Oma mulle ja oma Kibelle. Sovittiin tosin, että voiaan vaihella. Vihreäsävyisen kotoutumista ootellaan vielä.



Kun värit ja tilkut oli valittu, alkoi varsinainen saumuriralli.



Kibe auttaa prosessissa ja leikkaa reunat tasaisiksi, jotta pötkylä on helppo saumuroida loppuun.



Kiitokset Töölö Fashion Institute!

Maanmainio pötkylä

Päädyimme eilen Kierrätystehtaalla Töölö Fashion Instituten saumuriralliin. Ja tässä on tulos! (Kiitos asuintoverille mallina toimimisesta.)



Lyhyesti kerrottuna idea on se, että TFI:n mainioilla saumuroijilla on käytössä Nanson ja Daniel Palillon jämätrikoopaloja, joista he ompelevat pötkylöitä. Niitä voi sitten käyttää vaikka huivina. Sain itse sommitella pötkyläni, ja lopputuloshan on varsin 80-luvun henkinen. Tosi kiva! Nyt kelpaa kesällä kulkea pötkö kaulassa kylillä.

Lisää Töölö Fashion Institutesta voi lukea vaikka täältä Liisa Jokisen blogista - hän on yksi puuhanaisista. Ja kuulemma uusimmassa Vihreässä Langassa on juttu TFI:stä.

Kierrätystehdas Helsingin Kaapelitehtaalla tänään kello 17 asti, kannattaa käydä!

Paulla on enemmän kuvia eilisen saumuroinnista, joten lisää kuvamateriaalia on luvassa. En vain malttanut olla tekemättä omaa postausta, kun olen pötkylästä niin innoissani!

Aamupala Barcelonassa



Viikko sitten vietimme asuintoverin kanssa ihania kevätpäiviä Barcelonassa. Oo, mikä kaupunki! Erityisen vaikuttunut ja iloinen olin kaupungin rennosta tunnelmasta ja ilmapiiristä - sitä kaivattaisiin tänne Helsinkiinkin heti ja paljon!

Aamupalan ystäville Barcelona ei välttämättä ole paras kohde, sillä espanjalaiseen kulttuuriin kuuluu nauttia varsin pieni aamupala ja sen sijaan syödä pitkään ja hartaasti illalla. Meillä olisi ollut aamulla kiljuva nälkä (ja ehkä vähän puuron kaipuukin), mutta illalla tuntui oudohkolta mennä täydellä vatsalla nukkumaan. Mutta kai tähänkin rytmiin pitemmässä ajassa tottuisi.

Ja onneksi oli Tekstiilitaiteen museon kahvila. Aamupalaksi tarjottiin kahvia, keksiä, paahtoleipää, appelsiinimehua ja jugurttia. Kiitos paikan löytämisestä kuuluu muuten Essu ja lusikka /blogin Ilonalle, jonka kirjoituksen avulla osasimme kahvilaan suunnistaa.

Kaikkea muutakin maistuvaa matkalla tuli eteen. Kiitämme muun muassa kasvisravintola Sesamon ruokia ja suklaakakkua, samoin ravintola Ran.

Ihana, ihana kaupunki.

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Aina ei kannata keventää

No pitää tääkin nyt sitten blogata, ikään kuin varoittavana esimerkkinä. Tein nimittäin tänään aikas epäonnistunutta ruokaa. Asuintoverin kanssa olimme sopinneet että salaattiviikon loputtua tehdään jotain tosi hyvää intialaista ruokaa. Loistava resepti löytyi Bella Vanilla -blogista ja siis korostan että reseptissä ei ollut mitään vikaa, ite kämmäsin.

Reseptiin olisi tullut turkkilaista jugurttia, mutta ajattelin että kun kaapissa oli rasvatonta jugurttia niin käytän sitä, tuleepa samalla vähän kevyempi ruoka. Ja joo, mä tiedän että nuo kaksi jugurttia ovat aivan eri asia mutta ajattelin testaa kuitenkin, huonolla menestyksellä.

Kanaa kypsennettäessä jugurtti muuttui vedeksi ja valkoisiksi kökkäreiksi. Mausta uupui täysin se jugurtin tuoma ihana pehmeys. Yritin lopuksi vielä lorauttaa joukkoon ruokakermaa mutta ei se auttanut asiaa. Riisikin meni jotenkin ihan klimpiksi.

Ihan hyvä näpäytys mulle, pidetään kevyet ruuat kevyinä ja tuhdimmat tuhteina eikä yritetä kikkailla siinä välissä. Lohdutusjälkkäriksi kasasin jätskiä, hilloa ja strösseleitä. Ei kevyttä, tosi hyvää ja piristi kummasti.

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Mmm.. munakoisoa ja mozzarellaa!

Salaattiviikko on tullut päätökseen ja viimeiseen salaattiin halusin käyttää munakoisoa. Ihan vaan siksi että se on niin hyvää. Resepti löytyi Vegemisiä-blogista, kyseessä on Muhinointisalaatti! Todella hyvin muhinoivat maut yhteen, seurana oli tuoretta mallasleipää, ah.

Muhinointisalaatti kahdelle

1 pieni munakoiso
1 kevätsipuli (laitoin 3 nippua kun olivat niin pieniä)
öljyä
2 rkl soijakastiketta
2 tomaattia
125g mozzarellaa
3-4 rkl siemeniä (mulla oli pinjansiemeniä, 1 rkl)
tuoretta basilikaa

Huuhtele munakoiso ja kuutioi se. Silppua sipuli ja kuullota sitä runsaassa öljyssä hetken. Lisää puolet munakoisoista pannulle ja 1 rkl soijakastiketta. Kääntele seosta ja anna kastikkeen imeytyä hetken verran. Lisää sitten loput munakoisot ja toinen lusikallinen soijaa. Paista kunnes munakoisot ovat kypsiä ja seos mehevää. Nosta pannu levyltä ja anna jäähtyä hieman.

Pilko tomaatit ja mozzarella ja yhdistä ne munakoiso-sipuliseokseen. Viimeistele annokset siemenillä ja basilikalla ja nauti!

torstai 23. huhtikuuta 2009

Hyviä salaattipaikkoja?

Heti alkuun muistutus, Huhtikuun ruokahaasteen äänestys on käynnistynyt, käykääpä antamassa äänenne!

Ja sitten takaisin viettämäni salaattiviikon pariin. Yksi päivä piti toki pyhittää muiden ihmisten tekemille salaateille ja tänään päädyin lounaalle Gran Delicatoon. Paikan täytettyjä patonkeja ja chiapatoja ovat monet kehuneet ja kyllä olivat salaatitkin hyviä! Maukasta öljy-balsamicokastiketta, sopivan pieneksi silputtuja, tuoreita aineksia ja erinomaista tuoretta leipää jota olisi saanut olla ehkä enemmänkin. Kuvassa etualalla mun mozzarellasalaatti, taustalla Hertan fetasalaatti. Viehättävä paikka, ehdottoman suositeltava!


Toinen paikka jonka salaatteja pitää kehua on Ysibaari. Ikinä en ole joutunut pettymään ja paikka on siitä hyvä että ruokaa saa aina klo 23 asti.

Olisi myös kiva kuulla muiden suosituksia, mistä saa kaupungissa hyviä salaatteja?

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Lämmin juuressalaatti ja jugurttikastike

Salaattiviikko jatkuu ja asuintoveri alkaa kokea itsensä testikaniiniksi. Tänään vielä salaatti meni, mutta piti saada jotain lämmintä. Näin edellisessä Me Naisissa (nro 13) juuressalaatin reseptin jota lähdin vähän muuttelemaan. Jätin kotijuuston pois ja tilalle tein jugurttikastikkeen josta tulikin todella maukas ja hyvä oli kyllä salaattikin! Vegaaniversion saa kun käyttää soijajugurttia.

Juuressalaatti (kahdelle)
400g bataattia
300g punajuuria
1/2 ruukkua salaattia
1 1/2 rkl öljyä
1 tl timjami
mustapippuria, suolaa ja sokeria

Jugurttikastike
1 dl maustamatonta jugurttia
kourallinen tuoretta basilikaa
1 pieni valkosipulin kynsi
1 tl ruohosipulia
1/4 tl suolaa
1 tl sokeria
1/2 rkl sitruunamehua

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja pilko juurekset, tee punajuuresta pienempiä paloja koska se kypsyy hitaammin. Laita juurekset uunivuokaan ja sekoita öljy ja mausteet niihin. Paista uunissa noin 30 minuuttia.
Kastike syntyy yksinkertaisesti siten että basilika silputaan, valkosipuli murskataan ja yhdistetään kaikki ainekset. Lopuksi levitä salaatinlehdet lautasille ja nostele lämpimät juurekset päälle. Tarjoa kastikkeen ja tuoreen leivän kanssa.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Hyvät melonit!

Salaatissa nimittäin! Tämän päivän salaatti löytyi Joka tyypin ruokakirjasta. Keittokirja johon aluksi suhtauduin hyvin ennakkoluuloisesti, on osoittautunut kelpo oppaaksi. Ja täytyy todeta että suhtaudun hieman ennakkoluuloisesti myös hedelmien käyttöön ruuassa, mutta tässä salaatissa meloni maistui niiiin hyvälle!


Pastasalaatti
1pss (500g) juustotäytteisiä tortelliineja (huomasin kotona että pakkauksessa oli vaan 250g, oli kyllä ihan riittävä määrä)
2 tomaattia
1/2 kurkku
1/2 hunajameloni (mulla oli cantaloupe-melonia, nam!)
tuoretta basilikaa
1 ruukku rucolaa
parmesaaniraastetta

Kastike:
0,5 dl oliiviöljyä
2 rkl balsamicoa
1 tl sinappia
1 rkl hunajaa
suolaa, mustapippuria

Keitä tortelliinit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä. Halkaise tomaatit, purista mehu pois ja kuutioi. Sekoita pilkotut kasvikset, hienonnettu basilika, rucola ja tortellinit. Lisää parmesaaniraaste. Sekoita kastike ja lisää se salaattiin juuri ennen tarjoilua tai pidä vieressä, mun mielestä salaatti itseasiassa maistui erinomaiselta ilmankin sitä.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Herkkusieni-couscoussalaatti


Herkku & Koukku kokoontui viime vappuna grillin äärellä, aikamoisen ruokamäärän keskellä ja silloin tein jotain tämän tapaista salaattia, hyvää oli ja vaikka en reseptiä ihan muistanut niin maistui taas! Maissi tuo mukavan makean vivahteen salaattiin, soijakastike taas suolaisen.

Herkkusieni-couscoussalaatti (kahdelle)
4 isoa, tuoretta herkkusientä
1 dl couscousia
1 dl pakastemaissia
1/2 ruukkua tammenlehtisalaattia
tuoretta basilikaa
oliiviöljyä, soijakastiketta, sitruunamehua

Keitä couscous kypsäksi ja jätä jäähtymään. Puhdista herkkusienet ja pilko ne. Kuumenna paistinpannussa pieni määrä öljyä ja paista herkkusieniä pannulla kunnes ne kutistuvat hieman ja saavat väriä. Lisää pannulle myös soijakastiketta reilu loraus jotta sienet maustuvat. Lopuksi lisää pannulle maissit jotta ne sulavat.
Revi salaatti kulhoon ja sekoita couscous ja sieni-maissiseos mukaan (valuta ylimääräinen neste pois). Kastikkeen tein lorauksesta oliiviöljyä, soijakastiketta ja sitruunamehua. Lopuksi päälle tuoretta basilikaa, nautitaan hyvän leivän kanssa.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Pääsiäsretki


Pääsiäinen meni ja vappu tulossa, mutta muistellaan vielä vähän mainiota ja mukavaa retkeä! Kiitos kaikille mukana olleille ja Kiben kotiväelle ja sukulaisille.



Aurinko paistoi myöhäiseen iltaan asti ja pyykit ja liha kuivuivat pakkasessa.



Tässä valmistaudutaan siskonpedin tekoon ja odotellaan saapuvia ystäviä.



Pötyä oli pöydässä monenlaista ja moneen kertaan. Rieskanleivontaan saatiin oppia ja opastusta. Kyllä tuore rieska suoraan leivinuunista vei monen kielen mennessään.




Muutama hiihtolenkki suuntautui Särestöniemeen, Reidarin kotikonnuille. Kilometrejä loman aikana kertyi kuutisenkymmentä.



Valkoisia poroja turistien iloksi ja ihmeteltäväksi.



Herkullista oli kaakku ja erityisen hieno koristus.


Pyhäpäivän pottusalaatti

Salaattiviikko jatkuu ja sunnuntain kunniaksi päädyin vähän tuhdimpaan klassikkoon, peruna-fetasalaattiin. Lisämakua toivat tällä kertaa paahdettu paprika ja rucola.


Peruna-fetasalaatti
n. 1 kg perunoita (kiinteä lajike)
1 iso punainen paprika
200g fetajuustoa (käytin Apetinan kevytversiota)
50g rucolaa
oliiviöljyä, mustapippuria
loraus appelsiinimehua

Laita perunat kiehumaan, kuori ennen jos on tarpeen. Halkaise paprika ja poista kanta sekä siemenet ja paahda 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Jos uunista löytyy grillivastus niin sitä kannattaa käyttää. Kun paprikat ovat hieman jäähtyneet, revi mustunut kuori pois juoksevan veden alla (kiitokset Hyppyselliselle vinkistä!).

Pilko hieman jäähtyneet perunat reiluiksi paloiksi. Pilko myös kuorittu paprika ja huuhtele rucola ja lisää nämä perunoiden joukkoon. Sekoita murustettu feta salaattiin ja lorauta päälle oliiviöljyä sekä appelsiinimehua. Rouhaise päälle mustapippuria, sekoita ja nauti!

Skonssit

Alunperin skotlantilaiset skonssit ovat mahtavia leivonnaisia: helposti muunneltavissa makeiksi tai suolaisiksi, nopeita tehdä ja lisäksi mainiota aamiaisherkkua laiskoina sunnuntaiaamuina! Tällä kertaa ohje on ihastuttavan Joy of Baking -sivuston helposti vegaaniseksikin muunneltavissa oleva perusresepti, kuivatuilla karpaloilla ja paahdetuilla kookoslastuilla ehostettuna ja tarjoiltuna kera appelsiinimarmeladin ja maustamattoman jogurtin.

Oli pakko syöda kaksi.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Salaattiviikko

Pääsiäisen ylensyönti tuntuu edelleen, joten ajattelin seuraavan viikon aikana keskittyä salaatteihin. Ensimmäisenä syntyi tomaattinen tonnikalasalaatti johon idea lähti Ruokatorstaista. Kirja kertoi että kirsikkatomaattien maku tiivistyy kypsennettyinä ja siten saa salaattiin lisää makua. Kannatti, sillä asuintoverin arvio salaatista oli "huippuhyvää!" ja niin muuten oli!

Tomaattinen tonnikalasalaatti (kahdelle)

1 pss (85g) John West tomaatti-yrttimaustettua tonnikalaa
1 rasia kirsikkatomaatteja
1/2 ruukku tammenlehtisalaattia
kourallinen rucolaa
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
mustapippuria
paprikamaustetta
muutama viipale leipää krutonkeja varten

Aluksi kypsennetään kirsikkatomaatit uunissa. Tomaatit halkaistaan ja voidellaan valkosipuliöljyllä. Mä tein seoksen johon murskasin yhden valkosipulin kynnen, kaadoin reilun lorauksen oliiviöljyä ja lisäsin hieman pippuria ja paprikamaustetta. Säästä loput seoksesta krutonkeja varten.

Kypsennä voidellut tomaatit 175-asteisessa uunissa 10-12 minuuttia. Sillä aikaa revi salaatti pienemmäksi ja sekoita se rucolan ja tonnikalan kanssa. Kun tomaatit ovat hieman jäähtyneet, lisää ne salaattiin.
Krutongit tein tällä kertaa ruisleivästä, pilkoin sen reiluiksi paloiksi ja paistelin niitä lopussa oliiviöljy-valkosipuliseoksessa pannulla noin 5 minuuttia. Valmis!

Kirpputorilöydöksiä

Jee, vanhojen Arabian kahvikuppien kokoelmani käsittää jo 2,5 yksilöä! Tässä uusimmat, keltainen pallokuosinen ja vaaleanpunainen Leena-merkkinen. Leenalla ei kylläkään ollut lautasta mukanaan, mutta toivottavasti semmoinen irtotavarana joskus löytyy. Astialiisasta kävin jo tuloksetta kysymässä, lupasivat tosin ilmoitella jos Leena-lautanen vastaan tulee.

Lisäksi kahmaisin mukaani kolme kerää ihanan turkoosia villalankaa. Tästä voisi syntyä vaikka pienen tytön kesäinen villatakki uusimman Suuren käsityölehden ohjeella.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Ameriikan vegaanin herkkuja

Tahtoo saada macaroneja! Mutta kun niissä on marenkia, eikä sitä oikein voi tehdä ilman kananmunaa. Paitsi tietysti jos on kekseliäs ja tilaa Ameriikan vegaanien nettipuodista hieman Angel Foodin herkkuja! Alkuperäisesti tuotteet ovat kotoisin Uudesta Seelannista ja myönnettäköön, aikamoista pikkupakettien lennättelyä ympäri maailmaa tämä touhu... mutta ku ei niitä lähempääkään löytyny ja macaronit on sentään aika kiva juttu!

Raportoin toki lopputuloksesta kunhan pääsen leipomaan - eli heti kun saan hankittua sähkövatkaimen, jonka marengin vispaus ilmeisesti vaatii...

En malttanut olla sujauttamatta samaan tilaukseen toistakin vegaanille varsin harvinaista herkkua: vaahtokarkkeja. Niitä tilasin sekä valmiina karkkeina (kuva alla), että tee-se-itse -pakettina (kuva yllä). Valmisversiot olivat ainakin ihania! Nyt vain mietin, mihin näin kallisarvoiset makoset raaskisi käyttää. Rocky road -kakku olisi ainakin sopivan ameriikkalaishenkinen?

Maukas kasviscurry, kaverina naan

Päädyin työpäivän päätteeksi pyörimään BBC Foodin reseptiarkistossa ja sieltä löytyi oikein hyvä kasviscurryn ohje. Kerrankin sopivan paljon mausteita ja ihanaa lientä dipattavaksi leivän kanssa. Ruokaan tuli creme fraichea ja testasin sitä myös naan-leipään jugurttia korvaamaan, toimi erinomaisesti!

Kasviscurry
1 punasipuli
2 kesäkurpitsaa
2 porkkanaa
1 pieni kukkakaali
1 tlk kikherneitä
1 punainen chilipalko
2 rkl öljyä
3-4 tl mietoa currytahnaa
1/4 tl kurkumaa
1/4 tl jauhettua korianteria
1/4 tl juustokuminaa

4 rkl creme fraichea (kevyt)
1/3 kasvisliemikuutio

Kuumenna currytahna ja mausteet öljyssä isossa pannussa tai kattilassa. Pilko sipuli, kukkakaali, porkkanat sekä kesäkurpitsat ja lisää kattilaan. Kypsennetään kunnes kasvikset ovat pehmeitä, puolisen tuntia taisi mennä mulla, välillä pidin kantta päällä. Lisää kikherneet, creme fraiche, kasvisliemikuutio ja pikku loraus vettä. Maista ja mausta vielä lisää jos tarpeen. Kuumenna hetki kannen alla ja tarjoile naan-leivän kanssa.

Naan-leipä (6 pientä tai 3 isoa)
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
1 dl maustamatonta jugurttia tai creme fraichea
loraus juoksevaa margariinia, toinen mokoma voiteluun

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Älä vaivaa vaan sekoita nopeasti. Nostele lusikalla taikinaa leivinpaperin päälle ja muotoile löysästä taikinasta ohuita leipäsiä. Paista 275 asteessa 7-10 minuuttia, kunnes pinnalla on ruskeita täpliä. Voitele leivät lopuksi voisulalla ja tarjoa lämpimänä.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Ohrapuolukkapuuro

Eilen metsä vaihtui kaupunkimaisemiin ja kotona ollaan taas. Paluu arkeen ei juuri houkuttele mutta onneksi pääsiäisreissulta saatiin mukaan asuintoverin suvun oman maan pottuja, mustikoita, puolukoita ja rieskaa. Mukana oli myös ihanaa sokeroitua puolukkasurvosta joka pääsi käsittelyyn heti.


Ohrapuolukkapuuro (kahdelle)

0,75 dl esikypsytettyjä, rikottuja ohrasuurimoja
2,5 dl maitoa
3,5 dl vettä
1,5 dl puolukoita /puolukkasurvosta
sokeria ja ripaus suolaa
tarjoiluun maitoa ja sokeria

Laitoin ohrasuurimot edellisenä iltana turpoamaan yhteen desiin vettä ja annoin turvota yön yli. Turvotuksen voi myös tehdä niin että kiehauttaa ohrasuurimot desissä vettä ja antaa kiehua kunnes vesi on imeytynyt. Sitten kuumennetaan maito ja loppu vesi kiehuvaksi ja lisätään turvonneet suurimot. Keitetään ilman kantta n. 20 minuuttia. Sitten lisätään puolukat ja sokeria (tai valmiiksi sokeroitua puolukkasurvosta). Annetaan hautua kannen alla vielä n. 10 minuuttia. Lisää lopuksi ripaus suolaa ja anna jäähtyä hieman. Nauti maidon ja sokerin kanssa, hyvää!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Laatikkolauantai

Lankalauantaista tulikin laatikkolauantai. Vapaapäivistä huolimatta on ollut kiire (?), joten tänään ei ollut aikaa ryhtyä säveltämään mitään uusia reseptejä tai kokeiluja.

Mutta onneksi on tämä blogi! Alkukeiton resepti löytyy täältä, pääruuan puolestaan täältä (ja aivan alunperin täältä). Varsinkin keitto oli erityisen maistuvaa, vuokaruokaan olisin kaivannut ehkä hieman enemmän makua ja mausteita. Mutta hyvää sekin oli.

On ihanaa saada ruokavieraita kotiin, mutta yksi pieni varjopuolikin näissä illanistujaisissa on. Tiskaaminen nimittäin. Yleensä tiskaaminen on mielestäni lähes terapeuttista, mutta nyt kahden iltamien jälkeen täytyy sanoa, että alkaa olla kiintiö täynnä. Olen jopa huomannut haaveilevani astianpesukoneesta, mitä ei ole ennen tapahtunut.

Tiskikaappimme kuuden hengen illallisten jälkeen.


Aika hyvin ja paljon on tullut syötyä pääsiäisen aikana, joten huomenna olisi ehkä jo aika keventää. Salaattia ja keittoa pastan ja suklaamunien sijaan, kyllä!

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Pitkäpizzaperjantai

Kiitos pitkäpizzaperjantai-termin lanseeraamisesta (ainakin tässä kaveripiirissä) kuuluu Paulle, joka tällä hetkellä emännöi pääsiäisretkeä pohjoisessa. Sen verran hauska termi, että päätimme käyttää sitä meilläkin.

Saimme päivällisvieraiksi kaksi kivaa aikuista ja yhden erityisen kivan vajaan kuukauden ikäisen vauvan. Jälkimmäiselle pizza ei vielä maistunut, mutta vanhemmillensa ja meille kyllä.

Asuintoveri teki pizzapohjan hyvissä ajoin kohoamaan. Ohjeena oli ihan peruspohjaohje:

2½ dl vettä
25 g hiivaa
½ tl suolaa
2 rkl öljyä
4-5 dl vehnäjauhoja

Pohja kaulittiin valmiiksi leivinpaperin päälle ja jätettiin mahdollisimman ohueksi. Päälle kaadettiin tomaattikastiketta, joka tehtiin näistä aineista:

tomaattimurskaa
tomaattipyrettä
tuoretta basilikaa
suolaa
pippuria
sokeria
oliiviöljyä
ja vähän etikkaa

Keitetty seos levitetään pohjan päälle. Pohjaa kastikkeineen paistetaan 250-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.


Tämän jälkeen täytetään pizza. Meillä täytteinä oli:

tuoreita herkkusieniä
sipulia
persikkaa (sopii todella hyvin pizzaan!)
aurajuustoa

Täytä pizza ja paista vielä noin 10 minuuttia. Päälle villirucolaa.


Lisukkeena tarjottiin kaali-porkkana-paprikasalaattia, johon lisättiin suolaa, pippuria, sokeria ja etikkaa.


Hyvää oli!

Tänään onkin sitten lankalauantai. Illalla saapuvat toiset ruokavieraat ja pääruoka on vielä hakusessa. Useampikin on ehdottanut spagettia lankaa muistuttavaksi ruuaksi. Ehkä!

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Glad påsk!



Erityisen hienoja munia löytyy täältä. Siellä on äänestyskin!

Piirastorstain menu

Pääsiäisperinteitä mukaillen meillä vietettiin eilen piirastorstaita. Kaikki kunnia kuuluu kyllä armaalle asuintoverille, joka taikoi pöytään pinaatti-fetapiirasta.

Ohje on Tuija Ruuskan Kasviskeittiö-kirjasta, jota olen varmasti ennenkin hehkuttanut. Teen sen taas! Kirjassa on ihan älyttömän hyviä kasvisruokareseptejä moneen lähtöön! Jossain vaiheessa kirjan painos taisi olla loppu, mutta nyt olen nähnyt sitä taas kaupoissa, ainakin pehmeäkantisena versiona.



Ja tässä se täkein eli ohje:

Pinaatti-fetapiiras

Pohja:
1 keskikokoinen keitetty peruna raastettuna tai muhennettuna
100g margariinia
1 dl kaurahiutaleita
1½ dl venhäjauhoja
1½ dl graham- tai spelttijauhoja
½ dl vettä
ripaus suolaa

Pehmennä margariini huoneenlämmössä. Sekoita muut raaka-aineet rasvaan ja anna taikina levätä hetki. Painele taikina piirasvuokaan ja paista pohjaa 10 minuuttia 200-asteisessa uunissa ilman täytettä.

Täyte:
6 perunaa (meillä kokki käytti 4, kun perunat olivat niin isoja)
450 g pakastettua pinaattia
1 sipuli pilkottuna
2 rkl murskattua valkosipulia
2-3 rkl öljyä
2 tl jauhettua korianteria
1-2 tl suolaa
ripaus mustapippuria
3 rkl sitruunamehua
200 g viipaloitua fetaa

Päälle:
1-2 dl raastettua emmentalia

Keitä, kuori ja viipaloi perunat. Sulata pinaatti ja valuta siitä ylimääräinen neste pois. Pilko sipuli. Hauduta sipuleita ja korianteria muutamia minuutteja miedolla lämmöllä öljyssä. Lisää pinaatti ja hauduta vielä noin 5 minuuttia. Lisää sitruunamehu, suola ja pippuri. Lado puolet pinaatista piiraspohjalle ja lisää peruna- ja fetaviipaleet päälle. Lisää loput pinaatit päälle ja paista piirasta uunissa n. 20 min. Kuorruta juustoraasteella ja paista vielä 10-15 minuuttia.

Hyvää on! Suositellaan syötäväksi lämpimänä.

Lisää pääsiäisaiheisia ruokapostauksia saattaa hyvinkin olla tulossa viikonlopun aikana. Työ- ja muiden arkikiireiden takia kokkailu on jäänyt vähemmälle, joten nyt pitkillä vapailla tähän voisi olla jopa aikaakin. Tänään vietetään luonnollisesti pitkäpizzaperjantaita, huomenna meille on tulossa ruokavieraita. Vielä on hieman mietinnässä, että miten lankalauantai saataisiin samaan tapaan ruokaisaksi kuten piirastorstai ja pitkäpizzaperjantai.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Sukkaa pukkaa

Jytis jakeli taannoin mummonsa ylijäämälankoja, ja siellähän oli joukossa varsin ihania keriä. Itse nappasin vihreää ja valkoista villalankaa, joista päätin tehdä itselleni sukat. Sävyt innoittivat kirjoneuleeseen, ja tämmöisen sain aikaiseksi:

Valitettavasti sukka ei oikein istunut jalkaan, joten päätin kokeilla tikuta toisen sukan perinteisellä raitakuosilla. Näitä eriparisukkia mallasin sitten jalkaani ja tulin siihen tulokseen, että parin ansaitsee raitasukka.

Nämä jalassa kelpaa suunnata pääsiäisen viettoon, kiitos vielä Jytiksen mummulle lankalahjoituksista!

Paahdettu paprikakeitto ja korianterileipä

Vellipojan huhtikuun ruokahaaste on sen verran kutkuttava, että pakko oli lähteä mukaan kisaamaan. Haaste on valmistaa ruoka, jonka kolme pääraaka-ainetta edustavat värejä punainen, keltainen ja vihreä.
Ekana mieleen tuli klassikkoyhdistelmä herne-maissi-paprika, mutta päädyin kaupasta kotiin keltaisen paprikan, paseeratun tomaatin ja korianterin kanssa. Ei kuulosta ehkä huippujännittävältä, mutta tästä triosta syntyi todella maistuva ateria! Keitto oli ihanan lempeä ja mausteinen leipä täydensi sitä juuri hyvin.

Paahdettu paprika-tomaattikeitto
4 keltaista paprikaa
1 tlk paseerattua tomaattia
2 dl turkkilaista jugurttia
7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 punainen chilipalko
suolaa ja sokeria

Laita uuni kuumenemaan, asteita 225. Halkaise paprikat ja poista kannat sekä siemenet ja asettele paprikat leivinpaperin päälle pellille. Paahda uunissa noin 25 minuuttia kunnes kuoret ovat tummuneet. Anna jäähtyä folion alla tai muovipussin sisällä. Paprikoiden ollessa uunissa, kiehauta vesi ja lisää kattilaan liemikuutio, paseerattu tomaatti, pilkottu chili sekä ripaukset suolaa ja sokeria. Anna porista hiljaisella lämmöllä noin puoli tuntia.

Kun paprikat ovat jäähtyneet ne "nyljetään" eli tummunut kuori poistetaan. Lisää kuoritut paprikat keittoon ja soseuta sauvasekoittimella. Ihan lopuksi lisätään joukkoon turkkilainen jugurtti, kevyesti vispilällä sekoittaen.


Korianterifocaccia (lasagnevuoallinen)
1 ruukku korianteria
4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl kuivahiivaa
2 dl vettä
1 tl sokeria
oliiviöljyä
suolaa

Sekoita jauhot, kuivahiiva, 1 tl sokeria ja ripaus suolaa. Lisää jauhoihin myös n. 1/4 ruukkua silputtua korianteria. Lisää hieman kädenlämpöistä kuumempi vesi joukkoon ja vaivaa hyvin. Lisää lopuksi 1 rkl oliiviöljyä jotta taikina irtoaa kulhosta. Vuoraa vuoka leivinpaperilla ja painele taikina pohjalle, kohota puolisen tuntia.

Sillä aikaa survo loppu korianteri, 1,5 tl suolaa ja 3 rkl oliiviöljyä tahnaksi. Kun leipä on kohonnut, painele siihen koloja ja levitä tahna leivän päälle. Kohota vielä hetki ja paista uunissa 225 asteessa 10-15 minuuttia. Kun leipä on hieman jäähtynyt, leikkaa se paloiksi ja tarjoa keiton kanssa.

Ja tässä vielä tämä väripalettini alkuperäisessä muodossaan:


Tuu jo kevät!

Ei se vaan meinaa tulla. Eilen otetussa kuvassa on vielä kovin synkkää.

Malli: Rose Red / Ysolda
Lanka: Sublime Yarns Cashmere Merino Silk DK

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Appelsiinikoukussa

Tunnustus: mä en ole syönyt appelsiineja vuosiin. Olen kokenut ne jotenkin niin hankaliksi, se kuoren kanssa taistelu, mehun tirskuminen silmään ja seiniin ja sitten jos sisältä löytyykin paha ja siemeniä täynnä oleva yksilö. Mä olen ajatellut että se ei ole vaivan arvoinen, mutta kyllä se vaan on!!
Nyt olen kuukauden verran herkutellut appelsiineilla päivittäin, yhtään pahaa ei ole tullut vastaan, irtoaahan ne kuoretkin ja näkö on molemmissa silmissä tallella. Ja on ne vaan niin hyviä! Yhdyn Kurpitsamoskan taannoiseen oodiin appelsiineille ja sieltä löytyy myös tämä simppeli, mutta uijui niin hyvä resepti.


1 iso, mehukas ja makea appelsiini
4-5 kuivattua, pehmeää viikunaa
2-3 rkl turkkilaista jugurttia (partaäijää)
juoksevaa hunajaa (mulla oli päässyt loppumaan niin laitoin siirappia)

Sitten vaan kuoritaan ja paloitellaan appelsiini sekä leikataan viikunat kolmeen osaan. Ainekset kulhoon ja päälle jugurtti sekä hunaja, ah!

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Kahvilakokoontuminen

Tällä kertaa ompeluseuramme kokoontui Stockan 6. kerroksen kaffilassa (jossa julkinen kutominen sai jälleen hyväntuulista kommentointia naapuripöydästä) ja agendalla oli mm. tämän ilahduttavan tunnustuksen eteenpäin laittaminen!
Saimme tämän Pics, dots and stripes -blogin Tiinakaisalta, kiitos ja kumarrus. Ja yhdessä tuumin päätimme että se suuntaa seuraavaksi Vihreä talo -blogiin Annikalle, hyvää pääsiäistä Vihreään taloon!

Kokoontumisessa myöskin herkuteltiin mm. linssikeitolla, Dr.Pepper -juomalla, bebe-leivoksella sekä mainioilla reilun kaupan kuivatuilla banaanilastuilla ja toki myös puuhasteltiin. Alla todistusaineistoa.