tiistai 17. elokuuta 2010

Skonssit herneenverso-vuohenjuustotäytteellä



Jotta jaksoi vielä viimeisen festaripäivän, piti saada luksusaamiaista mutta vähällä vaivalla. Skonsseja en ole aiemmin tehnyt mutta muistelin että ne syntyisivät aika vaivattomasti ja näinhän se oli. Niille kaveriksi halusin jotain suolaista, mielellään juustoa sisältävää herkkua ja se puolestaan syntyi herneenversojen avustuksella, aiempien hyvien kokemuksien innoittamana. Ja kylläpä maistui tämäkin, todella täyteläistä!

Tällä kattauksella lähden mukaan myös elokuun ruokahaasteeseen jossa aiheena on herne. Aivan mahtavia reseptejä siellä muuten tullut jo nyt, käykää kurkkaamassa!


Skonssit (8 kpl)
alkuperäinen ohje on täältä, vähän muokkailin

4 dl vehnäjauhoja
2 dl 4-viljan hiutaleita
1 tl soodaa
1 tl suolaa
ripaus sokeria
3,6 dl piimää

Sekoita kuivat ainekset keskenään, lisää lopuksi piimä. Nostele taikinasta lusikalla 8 taikinapalleroa leivinpaperin päälle. Sivele pinta piimällä ja ripottele siihen hieman jauhoja. Paista 220-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Nopeaa ku mikä. Ja hyvää!


Herneenverso-vuohenjuustotahna

1 ruukku herneenversoja
180g vuohenjuustoa
1 tl kuivattua minttua
0,5 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa ja sokeria

Kaikka ainekset sekaisin tehosekoittimeen, surrur. Valmis!


Testasin puolella taikinalla sekä tahnalla sellaista että yhdistin ne jo ennen uunia. Tuloksena oli mukavan vihreitä skonsseja jotka eivät tosin kohonneet yhtä hyvin (kuvassa yllä). Ei hullumpia olleet nämäkään mutta itse tykkäsin enemmän niistä joissa tahna oli erikseen. Ja huomasin muuten etten ole ainoa joka on ollut skonssipuuhissa viikonloppuna, herkuilta vaikuttavat myös kesäkurpitsaskonssit!

6 kommenttia:

  1. Kiva resepti;herneenversot on herkkua!
    Ja onnea kisaan...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Yaelian! Mä muuten vihasin pitkään herneenversoja, musta ne oli vaan roskia joita laitettiin ravintolassa annosten päälle :) Mutta nyttemmin tajunnut että niissähän on oikeasti makua ja vieläpä hyvää sellaista.

    VastaaPoista
  3. Salaattivinkkejä kaipaan minäkin, siis jaan omiani:

    Cafe Ursula siellä rannassa.. Kaivarissa? Kaukana vähän, siis. Syönyt en ole, mutta katsonut kyllä. Annokset näyttivät hinta-laatu-määrältään tosi hyviltä.

    Makkaratalon Cafe Leonardo yllättää siinä että palvelu on ihan järkyttävän hyvää, salaattibuffan ainekset nyt vähän vaihtelee, mutta olen tosi tykästynyt tähän paikkaan koska jos jotain mitä en ole voinut syödä on ollut tarjolla niin makuni mukaan henkilökunta on säätänyt täyttävää leipää/takahuoneen aineksista jotain.

    Vakiosuositus on ihana, välimerellinen Trocadero uudenmaankatu 2:ssa, jossa on niin quichea kuin päivän pasta ja muukin annos tarjolla. EDULLINEN, superystävällinen, ihana pieni salaattibuffe ja vaikka tomaatti-vuohenjuustokeitto päälle ööö... euron lisähinnalla? Näin ainakin kun viimeksi kävin. Joskus illalla pari h 2 ennen sulkemisaikaa olen saanut myös ilmaisia leivonnaisia kassiini "koska ei niitä huomenna enää voisi myydä"... Nam. Jos ihanat marinadit, pavut ja bulgur/couscous on om nom niin tuonne mene. Paikka on pieni ja vissiin lounasaikaan aika täys, mutta sillon en olekaan käynyt. http://eat.fi/helsinki/cafe-trocadero

    Skonssi näyttävät syötävän hyviltä, mmmm~

    VastaaPoista
  4. Kafi, kiitos! Joo siis viittaat tuohon aiempaan salaattipaikkakeskusteluun.

    Ursulassa en ole käynyt mutta siinä aika vieressä Cafe Caruselissä on ainakin ennen ollut mainio halloumisalaatti!

    Trocadero on tosiaan mahtava, Leonardoa pitääkin testata joskus!

    Java siinä keskustassa oli pitkään mun suosikki mutta nyt hinnat ovat nousseet ja annokset pienentyneet.

    Moko market jota Maiku suositteli tuolla aiemmassa viestiketjussa on muuten ehdottomasti suosittelun arvoinen!

    Ja vielä pitää mainita Kalliosta Siltanen, monet ovat kehuneet salaatteja mutta palvelu on välillä tooosi hidasta.

    VastaaPoista
  5. Herneenversot on aina meidän kesäyrttitarhan suosikki. Ihanan kuohkean näköiset skonssit!

    VastaaPoista
  6. Joo oli kyllä kuohkeita! Musta tuntuu että soodalla tulee jotenkin kuohkeampia leivonnaisia kuin leivinjauheella. Voi kyllä olla että kuvittelen vaan..

    Pystyisköhän herneenversoja muuten kasvattamaan ihan kerrostaloyksiö-olosuhteissa? Pitääpä selvittää.

    VastaaPoista