sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Neulottukin on

On täällä neulottukin, vaikka ei ole ehditty aina blogaamaan.

Äitille sukat synttärilahjaksi.

IMG_0161

Gjestal Maijasta tehty summamutikassa, langasta en tykännyt yhtään, se oli jotenkin nahkean oloista, tarttui sormiin ja puikkoihin, mutta sukista tykkään!

Itselle kahdet rannelärpättimet. Kivoja malleja molemmat!

IMG_5819

Malli Susie's Reading Mitts / Janelle Masters, lankana Pirtin kehräämön kampavillaa.

Toast

Malli Toast / Leslie Friend, lankana jämiä.

Tällä hetkellä sormia sitten syyhyttääkin jo neulomisen sijasta virkkaus: eilen kirppikseltä löytynyt Lis Paludanin kirja Villit virkkausmallit tarjoaa nimensä mukaisesti kyllä aika villejä virkkausinspiraatioita. Vai mitä sanotte näistä malleista?


Aika hurjia, vai mitä? ;) Ehkä mitään noista ei nyt ihan suoraan ole luvassa, mutta jotain inspiroitunutta vapaavirkkausta kylläkin!

perjantai 28. toukokuuta 2010

Välimeren kalaa, sitruunarisottoa ja raparperijäätelöä

Hymyssä suin kokattiin vaikka kaikki ei mennyt ihan niinkuin piti.

Mulla on ystävän kanssa tää kalan kanssa kaveeraus -projekti meneillään ja havahduttiin siihen että kuu on lopuillaan ja mitään ei olla kokattu. Kuukauden kalaksi valittiin siika jo aikoja sitten mutta viime tinkaan jäi toteutus. Sitten kun päästiin kauppaan, kalakauppias kertoi että eipä ole tullut yhtään siikaa tänään. Sen sijaan tiskiltä suositeltiin kuhaa. Sitä siis ja italialaiseen tyyliin.

Kala näytti pizzalta. Todella simppeliä ja maistuvaa, ohje huhtikuun KevytKokki -lehdestä.

Kalaa Välimeren tapaan

Marinadi:
1 valkosipulinkynsi
1/2 ruukkua basilikaa hienonnettuna
1/2 dl oliiviöljyä
2 rkl omenaviinietikkaa
mustapippuria

Lisäksi:
500g vaalealihaista kalaa (meillä siis kuhaa)
1 tl merisuolaa
kirsikkatomaatteja
kivettömia kalamata-oliiveja
basilikan lehtiä

Mausta kalafileet suolalla ja nostele uunivuokaan. Laita vuokaan myös kirsikkatomaatteja, oliiveja ja basilikan lehtiä. Sekoita marinadi ja kaada kalan päälle. Anna marinoitua noin tunnin ajan. Meillä oli varmaan puolet siitä, hyvin toimi silti. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.


Sitruunarisoton ohjeen
nappasimme Pumpkin Jam -blogista. Hyvää ja täydellinen vastapaino kalalle jossa ei puolestaan ollut sitruunaa. Meidän sitruuna oli vaan aika iso joten lopputulos oli hyvin sitruunainen. Ensi kerralla puristelen vähän maltillisemmin. Niin ja riisin tilalla käytimme ohraa. Suosittelemme!

Ja jälkkärinä oli taas jäätelöä, se jotenkin vaan sopii kala-aterian (ja oikeastaan kaikkien muidenkin, heh) päätteeksi. Mulla oli visio että vanilja, raparperi ja kaneli olisi hyvä yhdistelmä. Ja olihan se! Raparperi olisi vaan pitänyt ehdottomasti survoa ennen jäätelöön lisäämistä, nyt se jäi kohmeisiksi klönteiksi. Mutta ei se silti syömättä jäänyt.

Raparperijäätelö (kaksi annosta)

4-5 dl vaniljajäätelöä
5 dl raparperia
1 tl kanelia
1-2 rkl sokeria

Survo kohmeinen/sulanut/tuore raparperi soseeksi tilkassa vettä. Sekoita sose, kaneli ja sokeri hieman sulaneeseen jäätelöön ja laita takaisin pakastimeen. Anna jähmettyä. Tarjoillessa ripottele päälle vielä hieman kanelia ja tarvittaessa sokeria.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Seesampaneroitu mozzarellasalaatti


Tässä taannoin Paun kanssa häärittiin köökissä ja testattiin ohraleipästen lisäksi myös Voisilmäpeliä-blogista bongattua vähän erilaista mozzarellasalaattia. Mozzarella paneroitiin seesaminsiemenissä ja tarjottiin salaatin kanssa jossa oli paahdettuja kasviksia. Tykättiin!
Pääkokki Pau saa täydentää reseptiä jos unohdin tästä jotain:

Seesampaneroitu mozzarellasalaatti

mozzarellaa
seesaminsiemeniä
kananmuna
viipaloitua sipulia
porkkanoita tikkuina
kirsikkatomaatteja
rucola-salaattisekoitusta
suolaa
pippuria

Paahda porkkanatikkuja ja sipuliviipaleita paistinpannulla öljyssä sen aikaa että ovat rapsakoita. Siirrä sivuun. Paista pannulla myös nopeasti puolitettuja kirsikkatomaatteja. Sekoita nämä rucolaseoksen kanssa.

Leikkaa mozzarella isohkoiksi, n. sentin paksuisiksi viipaleiksi. Riko kananmuna ja vatkaa rakenne rikki. Laita laakealle lautaselle seesaminsiemeniä, suolaa ja pippuria. Mozzarellaviipaleet dipataan ensin kananmunaan ja sen jälkeen pyöritellään seesaminsiemenissä. Sitten paistetaan öljytyllä pannulla, lyhyen aikaa ja kuumalla lämmöllä. (Ideana on siis vain nopeasti paistaa juustopalan pinta rapeaksi ja ruskeaksi ennen kuin juusto alkaa sulaa sisältä ja muuttuu mahdottomaksi käsitellä.) Ja kun pikainen pannuvisiitti on valmis, nostellaan juustot salaatin päälle.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Parempi överit ku vajarit

Huhtikuun Herkun ja koukun tapaaminen osui meikkiksen syntymäpäivän läheisyyteen, ja niitä juhlistettiin sitten samalla. Kenties sangriatarjoilusta johtuen käsityöt ja askartelut jäivät tällä kokoontumiskerralla vähiin, joten blogauskin koskee pelkästään herkkupuolta. (Tässä iässä reagointinopeuskaan ei ole enää parhaimmillaan, sorry vaan kuukauden viiveestä blogaamisessa...)

Tätä överikakkua olen tarjoillut itse asiassa synttäreilläni jo kahtena vuonna peräkkäin, joten julistettakoon se traditioksi. Kyseessä on vegaaninen versio Rocky road -kakusta, joka yleensä koostuu muun muassa suklaasta ja vaahtokarkeista. Niitä löytyy tästäkin versiosta - nallekarkkien ja kinuskikastikkeen lisäksi. Vegaanisia vaahtokarkkeja ja muitakin karkkeja voi tilata esimerkiksi Vegaanikaupasta. Päällystyksiä voi vaihdella maun mukaan, sekaan voi ripotella vaikkapa erilaisia pähkinöitä. Lopputulos on erittäin makea ja erittäin överi, mutta menköön kerran vuodessa!

Kakkupohjan olen tehnyt Chocochilin suklaaruutujen ohjeella (kokonainen pellillinen tulee kaksinkertaistaistamalla määrät).

Rocky road -kakku

Kakkupohja:
150 g margariinia
3 dl sokeria
0,5 dl maustamatonta soijajogurttia
1 tl vanilja-aromia
5 dl vehnäjauhoja
100 g tummaa suklaata raastettuna
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl soodaa
3 rkl kaakaojauhetta (makeuttamatonta)
2,5 dl soijamaitoa

Kinuskikastike:
2 dl kaurakermaa
2 dl fariinisokeria

Lisäksi:
tummaa suklaata rouhittuna
vaahtokarkkeja (vegaanisia)
muita karkkeja, pähkinöitä tms.

Vaahdota ensin margariini ja sokeri, vatkaa joukkoon soijajogurtti ja vanilja-aromi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja nostele ne margariinivaahtoon muutamassa erässä vuorotellen soijamaidon kanssa. Levitä taikina uunivuokaan (tai pellille, jos teet kaksinkertaisen annoksen). Paista 200 asteessa n. 20-25 minuuttia. Nosta uunista ja ripottele päälle suklaarouhetta ja vaahtokarkkeja. Laita vielä uuniin 5 minuutiksi kunnes suklaa on sulanut ja vaahtokarkit hieman paahtuneet.

Tee kinuskikastike: keitä kermaa ja fariinisokeria kattilassa miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes seos alkaa paksuuntua (noin 15-20 minuuttia).

Kaada kinuskikastiketta kakun päälle. Ripottele kinuskin päälle muut karkit. Tarjoa sellaisenaan tai kauravispin kanssa.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Raparperiraakuutta

IMG_0271

Pallottelimme Ellun kanssa lounaalla ideoilla raparperin käytöstä raakaravintoherkuissa. Meillä molemmilla oli suosikkimme, Ellu mietti raparperikakkua ja minä raparperi-mantelipalloja. Kotona piti tietysti heti alkaa testailemaan. Raparperia onneksi pukkaa tällä hetkellä kasvimaalta enemmän kuin laki sallisi, joten sitä oli kätevästi jääkaapissa odottamassa.

Pallonamuja tästä reseptistä ei kuitenkaan tullut, koska tehosekoittelun tuloksena saatu massa näytti siltä, että se toimisi parhaiten jäädykkeenä. Ja raparperihyhmästä tulikin superhyvää, hieman jopa vastoin odotuksia! Raparperin happamuutta taittaa osaltaan banaani, toffeiset mulperinmarjat ja agavesiirappi, ja lopulta makeutusta ei tarvittukaan niin paljon kuin pelkäsin. Ihanan raikas kesäherkku!

Tein massasta sekä jäädykenamuja että pikku kakun, molemmat hyviä. Myös kakkuvuokaan jäädytetty jäädyke toimisi loistavasti. Laitan tähän kuitenkin tuon kakun reseptin, pohjan ainekset triplattuna omaan pienenpieneen kakkuseeni verrattuna, jolloin näillä pohja-täyte -suhteilla saa ehkä aikaiseksi yhden vähän suuremman kakun. Muhkean korkeaan kakkuun kannattaa tosin miettiä myös täytteen ainesmäärien tuplaamista. Fiilispohjalta etenemistä, siis :)

IMG_0286

Pohja:
3 kourallista manteleita
3 rkl kaakaonibsejä
2-3 rkl kylmää vettä
3-4 rkl carobjauhetta
hunajaa/agavesiirappia (esim. 1-2 rkl)
hyvälaatuista suolaa

Täyte:
1 banaani
3 raparperin vartta
1 rkl kanelia
0.5 tl vaniljajauhetta
2 rkl agavesiirappia
kourallinen cashew-pähkinöitä
2 rkl kaakaovoita
1 rkl kookosöljyä
2 rkl lucuma-jauhetta
kourallinen mulperinmarjoja
hyvälaatuista suolaa
(hunajaa tai agavesiirappia lisämakeutukseen)

Koristeluun:
banaaneja, mansikoita tms.

Pilko raparperit pieniksi paloiksi. Sekoita raparpereihin agavesiirappi, vanilja ja kaneli ja anna seistä huoneenlämmössä parisen tuntia.

Sulata vesihauteessa pieneksi pilkottu/raastettu kaakaovoi ja kookosöljy. Siivilöi marinoiduista raparpereista irronnut neste pois. Surauta tehosekoittimessa sekaisin kaikki täytteen ainekset suolaa ja hunajaa lukuunottamatta (voit jauhaa pähkinät etukäteen tarvittaessa). Maista seosta, lisää hippunen suolaa maun terästämiseksi sekä lisää agavesiirappia/hunajaa, jos haluat lisämakeutusta.

Valmista pohja jauhamalla mantelit ja nibsit jauheeksi. Lisää hiukkanen kylmää vettä ja nypi tahnaksi. Lisää carobjauhetta sitomaan taikinan kosteutta - tavoitteena on murumainen taikina. Lisää myös hiukkanen suolaa ja hunajaa maun mukaan.

Taputtele pohja leivinpaperilla vuoratulle irtopohjavuoalle ja kaada täyte päälle. Anna jäähtyä pakastimessa vähintään pari tuntia tai mieluiten yön yli. Ota sulamaan ennen tarjoilua, koristele halutessasi.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Ohraleipäset yrttiöljyllä

Olin Paun ja K:n uutta kotia ihastelemassa ja tuona kesäisenä iltana myös hieman kokkailtiin. Tarjolla oli seesampaneroitua mozzarellasalaattia (josta lisää myöhemmin), ohraleipäsiä yrttiöljyllä ja jälkkäriksi vaniljajäätelöä kurpitsaöljyllä ja raparperipiirakalla höystettynä. Mmm.


Leipästen ohje löytyi Nalle ohrahiutaleiden paketin kyljestä ja lopputulos muistutti hyvin paljon pikkuisia foccacioita. Suolat unohtui päältä, mutta eipä tuo hirmusti haitannut. Sekoitin ainekset kulhoon kotona, vartin kävely auringonpaisteessa ja kun olin perillä, taikina oli täysin kohonnut!


Nallen ohraleipäset

3 dl vettä
1 rkl sokeria
½ tl suolaa
½ tl valkosipulijauhetta
2 dl ohrahiutaleita
1 pss kuivahiivaa
n. 4dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä

Yrttiöljy
¼ dl öljyä
1 valkosipulin kynsi murskattuna
½ tl rosmariinia
hiukan suolaa

Sekoita reilusti kädenlämpöiseen veteen sokeri, suola ja valkosipulijauhe. Yhdistä ohrahiutaleet ja kuivahiiva keskenään ja sekoita taikinanesteeseen. Lisää vehnäjauhot sekä rypsiöljy ja alusta taikina tasaiseksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia.

Nosta taikinasta 12 palaa leivinpaperin päälle pellille ja taputtele jauhotetuin käsin pyöreiksi leipäsiksi. Anna kohota liinan alla peitettynä noin 30 minuuttia. Valmista yrttiöljy sekoittamalla aineet keskenään. Painele kohonneisiin leipäsiin sormella koloja ja voitele leipien pinta yrttiöljyllä. Paista uunin keskitasolla noin 1o minuuttia.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Hellatonta ruokaa

Sain taannoin Herkun ja koukun tytöiltä synttärilahjaksi Mea Salon Hellaton kokki -kirjan. Suurkiitos, lahja oli erittäin mieluinen! Tähän mennessä olen lähinnä lueskellut reseptejä - alkuplörinöitäkin (eli sitä tieto-osuutta...) on kyllä myös yli sata sivua, että pitää niihinkin vielä palata. Harmi vaan, että kirjan kuvat eivät erityisemmin tee oikeutta ruoille.

Kun vihdoin pääsin testailemaan kirjan reseptejä, päätyivät ensimmäisenä lautaselle Lingviinit. Yritin valita nopean reseptin johon ainekset löytyivät valmiina kotoa, ja tämä täytti kriteerit. Maussakaan ei moittimista, varsinkin tuo kastike oli herkkua!


Lingviinit

Salaattipohja
3 porkkanaa karkeana raasteena
sama määrä juuriselleriä tai palsternakkaa (käytin kesäkurpitsaa)
2 tomaattia pieniksi pilkottuna
2 rkl yrttejä (käytin tuoretta basilikaa)

Juusto
1 dl auringonkukansiemenjauhetta
1 tl suolaa tai soijakastiketta
1 rkl sitruunamehua
vähän vettä
1 tl oluthiivahiutaleita (ei ollut, jätin pois)

Punainen kastike
2 tomaattia
1/2 paprikaa (ei ollut, lisäsin yhden ylimääräisen tomaatin)
4 aurinkokuivatun tomaatin puolikasta
2 tl viinietikkaa tai sitruunaa
ripaus cayennea
1 tl raastettua inkivääriä
1/2 tl currya
1 valkosipulinkynsi
1/3 tl suolaa
1 tl agavesiirappia

Sekoita salaattiainekset yhteen, juustoainekset yhteen ja kastikeaineet yhteen. Anna seistä vähän aikaa. Sekoita juusto salaattiin. Kaada massa muottirenkaan läpi annokseksi lautaselle tiiviiksi kakuksi. Kaada päälle punaista kastiketta.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Päärynä-cashewsalaatti


No aika lämmintä on ollut! Parhaille piknik-resepteille on taas käyttöä ja jäätelöä tekee nyt ihan koko ajan mieli, mutta välillä myös jotain raikasta salaattia. Ja tämä kyllä oli sellainen! Tykkäsin tosi paljon, tätä seuraavalle eväsretkelle mukaan. Joko mennään?

Päärynä-cashewsalaatti (yhdelle)

1 päärynä
pala kesäkurpitsaa
salaattia
kourallinen villirucolaa
2-3 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
paahdettuja, suolattuja cashewpähkinöitä

Pese ja revi salaatit. Pilko päälle kesäkurpitsa ja päärynä. Pilko myös aurinkokuivatut tomaatit ja sekoita joukkoon (saa tulla myös tomaattien öljyä kastikkeeksi). Lopuksi nakkaa päälle kourallinen pähkinöitä, nauti. Jos ottaa salaatin retkelle mukaan niin pähkinät kannattaa lisätä vasta paikan päällä.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Tulikin paita

Kuinka tehdään tunika:

1) Valitaan malli kirjasta, jonka mallien istuvuudesta itselle on huonoja kokemuksia.
2) Otetaan kangas, jota on liian vähän.
3) Päätetään muokata mallia.
4) Piirretään muokkaukset summamutikassa fiilispohjalta.
5) Leikataan osat. Ymmärretään, että kauluksen ja hihansuut joutuu tikkaamaan aika rumasti.
6) Ommellaan saumat. Sovitetaan. Huomataan, että etuosa lörpöttää.
7) Ommellaan etukaarrokkeeseen keskelle paniikkisauma istuvuuden parantamiseksi.
8) Lyhennetään tunikasta paidaksi, koska helma on liian kapea (tai ahteri leveä).

IMG_0159

No, kyllä tuota nyt jonkun villatakin kanssa käyttää. Ja eihän aina voi onnistua, eikös niin! Jospa sitten ensi kerralla (jolloin seuraan kyllä takuuvarmasti kaavoja ja ohjeita viimeiseen pilkkuun).

perjantai 14. toukokuuta 2010

Makea bataattipiiras

Makea bataattipiiras kuuluu olevan Syvän Etelän herkkuja, vaan maistuu se täällä kotimaan helteissäkin. Piirakan peruskonsistenssiin kuuluu bataattia, maitoa ja kananmunia sekä mausteita, joista piiras totta puhuen saa makunsa, sillä eihän tuo bataatti nyt mikään superfleivöri ole.

Bataatti on kuitenkin loistavan lempeä pohja monille mausteille, eikä varmaan jää viimeiseksi kerraksi kun käytän sitä piirastäytteen pohja-aineena. Tällä kertaa maustin jauhemausteiden lisäksi piirasta pähkinöillä, kookoksella ja kaakaolla, mutta aloin jo haaveilemaan erilaisista makuyhdistelmistä: joko enemmän kookosta ja ilman pähkinää, tai sitten sitruunaa, tai sitten pehmeäksi keitettyä raparperia, tai mansikkaa... Loputon vaihtoehtojen suo!

Mutta asiaan. Reseptiin. Muokattu tästä reseptistä.

IMG_0133

Pahoittelen kuvan epätaiteellisuutta, mitään ei ollut enää tehtävissä kun tuo raparperihillo klöntsähti rumasti lautaselle. Makukombinaatio oli kyllä mainio, hapan raperperi ja lempeä bataatti. Yhdistelmä suorastaan huusi vielä vaniljajäätelöä, mutta vaiensin huudon syömällä kaiken suihini.

Mielestäni piiraasta tuli riittävän makeaa ilman lisäsokeria (tuo maitotiiviste kun on supermakeaa). Sokeria voi kuitenkin lisätä täytteeseen maun mukaan.

Bataattipiiras

Pohja:
50 g voita
0.5 dl maustamatonta jogurttia
2 dl (täysjyvä)vehnäjauhoa
kylmää vettä

Vaihe 1 (optionaalinen):
1 kourallinen cashew-pähkinöitä
2 rkl kookoshiutaleita
3 rkl kaakaonibsejä

Vaihe 2:
1 bataatti ja 1 banaani (tai 2 bataattia, jos olet muistanut ostaa 2 kpl yhden sijaan)
1 prk (397g) sokeroitua maitotiivistettä
3 luomumunaa
1 rkl kanelia
1 tl vaniljajauhetta
1 tl inkiväärijauhetta
0.5 tl suolaa
0.25 tl muskottipähkinää

Kuutioi bataatit ja keitä pehmeäksi. Valuta ja anna jäähtyä hetki.

Nypi sekaisin pohjan voi, jogurtti ja jauhot. Lisää pari ruokalusikallista kylmää vettä tarpeen mukaan, jotta pohjasta tulee sopivan notkea taikina. Laita jääkaappiin hajuilta suojattuna muhimaan täytteen valmistamisen ajaksi.

Vedä tehosekoittimessa sekaisin (=muruksi) pähkinät, kookoshiutaleet ja nibsit ja laita erilleen odottamaan. Tämän jälkeen tehosekoita bataattitäytteen ainekset liemeksi. Lisää liemeen pähkinämuru.

Painele jauhotetuin käsin pohjataikina pyöreälle piirakkavuoalle ja kaada päälle täyteseos. Paista 175 asteessa noin 40-45 minuuttia.

Maitotiivistepurkin jämät kannattaa valuttaa lasiin ja kaataa päälle kolme shottia espressoa. Kahvi á la Nong Khai. Sekoita ja nauti.

IMG_0127

torstai 13. toukokuuta 2010

Yrttitofu-munakoisosalaatti


Moi! Tällä kertaa ajattelin mennä ihan vaan suoraan asiaan. Salaattia, tosi simppeliä ja hyvää salaattia. Ja se syntyi näin:

Yrttitofu-munakoisosalaatti (kahdelle)

1 pkt yrttimarinoitua tofua (250g)
1 munakoiso (300g)
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 ruukku jäävuorisalaattia
oliiviöljyä
suolaa
(savupaprikajauhetta)
balsamicokastiketta

Pilko munakoiso ja levitä palat isoon siivilään. Ripottele päälle suolaa ja anna munakoisojen itkeä kitkerät nesteet pois, tähän menee puolisen tuntia. Sillä aikaa huuhdo ja revi salaatti, puolita kirsikkatomaatit ja kuutioi tofu.

Painele talouspaperilla munakoisopalat kuiviksi ja lorauta oliiviöljyä pannulle. Paista munakoisoja kunnes ne saavat kauniin värin. Lisää tofukuutiot pannulle, mausta suolalla ja savupaprikajauheella (n. 0,5 tl tai voi jättää poiskin), sekoita ja paistele kunnes tofutkin saavat väriä pintaan. Kasaa salaatti ja viimeistele annokset balsamicokastikkeella.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Keväinen parsakeitto ja hunaja-voipaistetut sienet


Koska oma keittiö on tällä hetkellä out of order, ilmoitin äidille että kun saavun äitienpäiväviikonlopuksi kylään, haluan kokata. Ja kappas, äiti ei vastustellut yhtään. Itse juhlapäivänä menu oli seuraavanlainen: alkuruoaksi keväinen parsakeitto ja hunaja-voipaistetut sienet (kiitos Merituuli vinkistä!), pääruokana loimulohta ja paahdettuja porkkanoita korianterilla ja tahinikastikkeella, jälkiruokana valkosuklaamousse-kirsikka-täytekakku. Olipa muuten elämäni ensimmäinen täytekakku jonka tein!

Mutta ensin alkuruokaa. Keitto oli todella, todella hyvää! Varsinkin sienilisuke oli ihan huippu. Resepti on alunperin täältä.

Keväinen parsakeitto ja paistetut sienet (kahdelle tai alkuruoaksi 3-4 annosta)

1 nippu vihreää parsaa
3 dl vettä
puolikas kasvisliemikuutio
0,5 dl kermaa
6 isoa basilikan lehteä
suolaa
mustapippuria rouhittuna
jauhettua muskottipähkinää

Sienilisuke:
1 rkl voita
2 tl hunajaa
6 herkkusientä
suolaa, rouhittua mustapippuria

Kuori parsat ohuesti ja leikkaa tyvestä pienet palat pois (pari senttiä). Pilko parsat ja pane palat, vesi ja liemikuutio kattilaan. Keitä 6-8 minuuttia. Lisää kerma ja basilikanlehdet. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä. Paista pilkotut sienet voin ja hunajan sekoituksessa kullanruskeiksi. Mausta. Tarjoa sienet keiton kanssa.

Pääruoka hävisi suihin ennen kuin ehti kuvaa napsaista, oli hyvvää!


Ja jälkiruokaan. En siis todentotta ole mikään kakkupaakari mutta ajattelin että nyt pitää yrittää, äidin kunniaksi. Gluteeniton kakkupohjan resepti löytyi Hesarin arkistosta. Perunajauhon tilalla käytin riisijauhoa ja puolet muista jauhoista korvasin manteli- ja saksanpähkinärouheella. Täytteenä oli kirsikkahilloa ja valkosuklaa-nougatmoussea, päällä mansikoita ja kookoshiutaleita.
Ja vaikka en valmiseinesten ystävä liiemmin ole, täytyy sanoa että tuo mousse oli aivan taivaallista kakun välissä ja erittäin hyvä kaveri kirsikkahillolle. Ihan huippuhyvää oli tämäkin, kakun viimeistely meni vähän hätäiseksi kun teki kaakkua jo niin paljon mieli :) Toivottavasti muillakin oli maistuva äitienpäivä!

lauantai 8. toukokuuta 2010

Ninni, seikkaileva pingviini

Yksi ihana puolitoistavuotias tykkää kovasti pingviineistä, mutta ei osaa sanoa vielä pingviini, vaan tuo mustavalkoinen pallero on hänen mukaansa NINNI! Isoilla kirjaimilla ja huutomerkillä, koska ninnit on niin mahtavia, että niistä pitää innostua aina ihan mahottomasti. Sadepäivän ratoksi tein tämän innoittamana Ninni-pingviinin, joka lähtikin heti seikkailulle!

IMG_0085

Aluksi Ninni nautti ihanasta kesäpäivästä.

IMG_0069

Yhtäkkiä Ninni muisti, että hänhän onkin pingviini, jonka pitäisi asua arktisilla alueilla, ja lähti etsimään talvea ja pakkasta.

IMG_0102

Talvella on kuitenkin kylmää, pimeää ja viimaista, ja illan hämärtyessä Ninniä alkoi pelottaa.

IMG_0093

Mutta onneksi Ninni löysi kavereita, joiden kanssa oli mukavaa leikkiä ja kirmailla! Sen pituinen se.

(Ninnin esikuvana on Artsy Knitterin blogista löytynyt ohje, jota seurailin löysänpuoleisesti.)

perjantai 7. toukokuuta 2010

Ihana artisokkatahna (ja ei-ihana remppa)

Tervehdys muovien uumenista! Kattoremppa meneillään toista viikkoa ja alkaa mennä hermo kun ei pääse kokkailemaan, vaikka mitä uusia reseptejä olisi tarjolla taas! Tai kai täällä voisi periaatteessa kokata mutta kaikki ilmastointi- ja tuuletusaukot on tukittu ja rakennuspölyäkin leijuu niin ei houkuttele yhtään. Palaan siis Vegaanin uuteen keittokirjaan ja Vegan Yum Yum opukseen myöhemmin.

Viime viikkojen ruokalista on ollut hellaton, lähinnä erilaisia salaatteja. Leivän kaveriksi olen tehnyt erilaisia tahnoja ja levitteitä. Yksi tahna oli niin maistuva että pakko oli yrittää ottaa kuva vaikkei suoraa luonnonvaloa ollutkaan. Superhyvää!

Tomaattinen artisokkatahna

1 tlk artisokan sydämiä suolavedessä (390/240g)
6-8 aurinkokuivattua tomaattia (öljyssä)
2 rkl sitä tomaattien öljyä
3 rkl cashewpähkinöitä
n. 0,5 tl suolaa

Valuta artisokat ja sitten kaikki vaan sur rur sekaisin ja tahnaksi tehosekoittimessa. Ihanaa leivän päällä ja sopi myös tosi hyvin salaattiin sekoitettuna. Alla olevassa kuvassa salaattia, kesäkurpitsaa, kurkkua, herneitä ja tahnaa, nam! Ja hirmuinen ideointi päällä mihin kaikkeen muuhun tuota tahnaa voisi käyttää, johonkin rulliin ehkäpä?

torstai 6. toukokuuta 2010

Sieni-fenkolipiiras

Työpaikkaruokalamme kuuluu valitettavasti niihin lukuisiin massasyöttöravinteleihin, joissa ei riitä aikaa/resursseja/kiinnostusta kasvisruokiin panostamiseen. Vuosien aikana olen testannut useiden eri kokkien ajatuksia siitä, millaista kasvisruoan tulisi olla: yksi oli sitä mieltä, että ainoa kasvis on porkkana, toinen sitä mieltä, että kasvisten mauttomuutta pitää korvata kermalla ja juustolla, ja nykyinen tuntuu ajattelevan, että kasviksista ei voi tehdä muuta kuin keittoa. Pöh, sanon minä! (Ja yleensä äänestän jaloillani.)

Ruokalan listalla on kuitenkin yksi kasvisruoka, josta tykkään kuin se yksikin puurosta: fenkoli-herkkusieni -pata. Oi vaan, kuinka lakritsinen fenkoli täydentää ihanasti hentoista sieniaromia, ja purutuntuma on hautuneenfenkolinpehmeä ja sienisen sitkas. Kokonaisuutta täydentää tomaattinen haudutusliemi. Ooh.

Tämä ruokalaji kummitteli mielessä, kun lupauduin ruokkimaan ensi kesän viljelyksiä suunnittelemaan kokoontuneen kasvimaakolhoosimme. Porukkaamme kuuluu aikamoisia sankarisienestäjiä, ja heidän kunniakseen kaivoin pakastimesta viimeiset suppilovahverot. Padan tekeminen alkoi kuitenkin viime hetkellä tuntua aikatauluihin nähden jotenkin haasteelliselta (eli jänistin!), joten makuyhdistelmää testattiin tällä kertaa piiraan muodossa.

IMG_5875

(Sienitäytteen olemassaolosta ei jäänyt kuvamateriaalia, kun piiras syötiin samantein, mutta uskokaa pois, on siellä sieniäkin!)

Sieni-fenkolipiiras

1 pkt valmista piirakkapohjaa (tai oma suosikkipohjasi, jos aika riittää :)

Täyte 1:
1 fenkoli, reilun nyrkin kokoinen
1 rkl voita
1 punasipuli
2-3 dl pakastettuja sieniä
kuivattua persiljaa, suolaa, pippuria

Täyte 2:
250 g ranskankermaa
3 kananmunaa
150 g mozzarellaraastetta

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja esipaista piirakkavuokaan levitettyä pohjaa 5-10 minuuttia.

Pilko fenkoli ja sipuli ja kuullota pehmeiksi voissa. Lisää pakastetut sienet ja jatka kuullottamista, kunnes sienistä ei enää irtoa nestettä. Levitä esipaistetulle pohjalle ja ripottele päälle persiljaa, suolaa ja pippuria maun mukaan.

Vatkaa sekaisin ranskankerma, kananmunat ja juustoraaste ja levitä sienitäytteen päälle. Paista noin 45 minuuttia tai kunnes piirakan pinta on kauniin kullanruskea.

Fenkolin maku jäi piiraassa melko hennoksi, joten rohkeimmat pistävät isomman fenkolin peliin. Niin minäkin teen, kunhan taas ensi kesänä sitä saa omalta kasvimaalta. Hurraa, kesä tulee ja kasvimaa!

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Joulu ja pakkaset

Oli sitten mikä ikinä kevät ja kesä käsillä, niin tässä kuitenkin pieni muistutus totuudesta: kiire tulee. Ihana mummo! (Klikkaa isommaksi.)

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Vapun jälkeen on(kin) elämää


Vappua juhlittiin koleassa säässä mutta tämä vapun jälkeinen sunnuntai olikin sitten ihan super-nätti ja aurinkoinen, huraa. Siispä oli pakko lähteä ulos katsomaan mitä puutarhassa tapahtuu. Ilokseni huomasin että maasta puskee jo vaikka mitä, myös viime syksynä istuttamani narsissit ja tulppaanit.



Kevät-tarmon puuskassa me innostuttiin myös saattamaan jo syksyllä aloitettu kasvilava-projekti päätökseen. Nyt se on siis kylvämistä vaille valmis. Ja tarkoitus olisi saada sieltä mm. tämän raikkaan alkupala-reseptin raaka-aineet ensi syksynä:

Marinoituja pikkutomaatteja ja fenkolia
1 sitruuna
ruukullinen rucolaa
0,5 dl oliiviöljyä
2 rkl pinjansiemeniä
n. 250 g kirsikkatomaatteja
1 pieni fenkoli
tilkka oliiviöljyä
suolaa, valkopippuria, sokeria
maalaisleipää / patonkia
valkosipulia

Purista sitruunasta mehu.
Hienonna rucola, puolen sitruunan mehu, oliiviöljy, pinjansiemenet ja pari valkosipulin kynttä tehosekoittimessa / morttelissa.
Paloittele tomaatit ja fenkoli pieneksi. Sekoita joukkoon marinadi.
Lisää mausteet ja tarvittaessa oliiviöljyä ja sitruunaa.
Tarjoile uunissa paahdettujen leipäviipaleiden päällä, joihin olet hieronut valkosipulia.

Pöppöset

Tein uusimmalle sukulaiselle pikapikaa töppöset. (Jostain syystä haluaisin kutsua vauvantöppösiä pöppösiksi, mutta olen tainnut itse keksiä koko sanan?)

IMG_5780

Lanka: Sandnes Garn Sisu ja Regia Uni
Puikot: 2.0 mm ja 2.5 mm

Hihii. Olisipa itsellänikin pöppöset!

IMG_5776

lauantai 1. toukokuuta 2010

HaUskAA WaPPuA!


Muutosta on viikko ja kaikki ei ole vielä ihan tiptop, mutta silti uuden kodin köökki odottelee vappujuhlijoita saapuvaksi.



Tässä on kääriytymässä tofua ja hummusta aurinkokuivattuun salaatinlehvään. 


Kurkkuvesi sopii erinomaisesti vappuhelteisiin.


Pöytä on lastattu malibukaakulla, pähkinöillä, karamelleilla, suolaisilla ja makeilla sarvilla, ruttuhkoilla potuilla, piirakoilla, marinoiduilla oliiveilla, pistaasipähkinäkekseillä, salaattikääröillä, soijarouhepyöryköillä...


Mutakaakulla, pikku muffineseilla, rahkamunkeilla.



Handepanden kanssa pyörähdeltiin ainakin kolmen tanssikappaleen verran. Hidas hidas, nopea nopea,
hidas.. sympaattinen tapahtuma nämä Vallilan Tangon järjestämät vapputanssit.

Hyvät juhlat, kiitos kaikille!

(Maha on eilisetä täynnä ja suunnitelmissa oli pientä pyöräretkeilyä tälle päivälle, mutta ei sillä etteikö sinne eväitä otettas mukaan.)