perjantai 27. elokuuta 2010

Jäätelökaakkua

Terveisiä kesälomalta! Järven rannalla vierähti mukavasti muutama viikko, eikä edes blogia tullut melkein ollenkaan ikävä.

Lomalle osui eräs tärkeä juhlapäivä, jota juhlistettiin sankarin mieltymysten mukaisella jäätelökakulla. Maistui tämä kyllä muillekin, niin mainio ja epäterveellinen suklaan ja suolapähkinöiden makuyhdistelmä on kyseessä! Ohjeesta on kiittäminen Marien blogia, itse ainoastaan muokkasin reseptiä vegaaniseksi.

Snickers-jäätelökakku

175 g suklaata (esim. Brunberg)

reilu 2 tl ruokaöljyä (auringonkukka tai rypsi)

1,5 - 2 litraa jäätelöä vuoan koosta riippuen (käytin Tofulinen vaniljaa ja stracciatellaa)

2-3 dl suolapähkinöitä

n. 15 kpl Wiener nougat -konvehteja

2 dl fariinisokeria

2 dl kaurakermaa

Tee ensin kinuskikastike (kaupan valmiskastikkeet eivät taida olla vegaanisia). Keitä kaurakermaa ja fariinisokeria kattilassa miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes kastike alkaa saostua (noin 15 minuuttia). Anna jäähtyä.

Pilko suklaa kulhoon ja lisää joukkoon ruokaöljy. Sulata suklaa vesihauteessa sulaksi ja sekoita. Voitele silikooninen vuoka kevyesti öljllä. Pyyhi ylimmääräinen öljy pois talouspaperilla. Kaada sula suklaa vuokaan ja kallistele vuokaa, kunnes suklaa on valunut joka puolelle tasaisesti. Valuta ylimääräinen sula suklaa pois vuoasta. Nosta vuoka pakkaseen kovettumaan noin 5 minuutiksi.

Pehmitä jäätelöä sekoittamalla lusikalla. Lusikoi jäätelöä vuokaan. Pilko nougat-konvehdit hienoksi. Sirottele nougat ja suolapähkinät tasaisesti jäätelön päälle. Kaada kinuskikastiketta ohuena nauhana joukkoon. Lusikoi taas jäätelöä päälle ja kerros suolapähkinöitä ja loput kinuskikastikkeesta. Täytä vuoka täyteen jäätelöllä. Peitä kelmulla ja nosta pakkaseen seuraavaan päivään.

Irroita kakku vuoasta venyttämällä vuoan reunaa joka puolelta niin, että suklaakuoren ja vuoan reunan väliin pääsee ilmaa. Kumoa kakku tarjoilulautaselle ja vedä vuoka irti. Koristele esimerkiksi suolapähkinöillä ja tarjoile heti.

9 kommenttia:

  1. Mieletön vegaaniresepti! Tästähän saisi vaikka vinkkiä meikäläisen vegaani-illalliselle!

    VastaaPoista
  2. Vau! Täällä on muitakin hyvän kuuloisia reseptejä, kiva että löydettiin tänne Jytiksen kommentin perusteella.:)

    VastaaPoista
  3. oijoijoi! kyllä sielä on sankaria hemmoteltu tyynen järven rannalla!

    VastaaPoista
  4. No onpas mieletön! Täytyy nakittaa kotona joku tekemään tuommonen!

    VastaaPoista
  5. no kiitos kehuista! tämä jäätelökakku kyllä yllätti helppoudellaan, seuraavaksi voisi kokeilla vaikka jotain marjaisaa versiota...

    VastaaPoista
  6. ouuuu mielettämän herkullisen näkönen jäätelökakku! pitäisköhän tehä tällänen yksille synttäreille...:p

    VastaaPoista