torstai 1. marraskuuta 2012

Kurpitsa-kummituskaakku

Saatiin kutsu Halloween-juhliin, ja halusin viedä sinne mukanani jotain pelottavaa syötävää. Juhlan teema huomioon ottaen ostin kaupasta ison kurpitsan, jonka sisällön paahdoin uunissa ja soseutin. Sitä sosetta tuli aika paljon. Tein pellillisen kurpitsa-pähkinämuffinsseja, syötin sosetta vauvalle, leivoin tämän kakun (maku oli hyvä, mutta kakku ei paistunut vaan jäi taikinaiseksi lätyksi), tein ison satsin kurpitsarieskoja ja lopulta leivoin myös yhden kurpitsakaakun, jonka kehtasi viedä tarjolle juhliin - ainakin kun laittoi paljon kummituksia päälle.


Kurpitsa-kummituskaakku

5,5 dl spelttijauhoja
2 dl (raakaruoko)sokeria
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl inkivääriä, kanelia ja kardemummaa
2 dl kurpitsasosetta
1 dl öljyä
2 dl kauramaitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään ja sose, öljy ja maito keskenään. Lisää nesteet jauhoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paista 200 asteessa noin puoli tuntia.

Kakun jäähdyttyä halkaisin sen ja laitoin väliin omenasosetta ja kauravispiä. Laitoin kauravispiä myös kakun päälle marsipaanin alle. Haamut on helppo tehdä: kauli valkoinen marsipaani levyksi (ei kovin ohueksi) ja leikkaa siitä pyörylöitä. Paina pyörylään silmät mustasta marsipaanista. Paina pyörylän reunoja yhteen siten, että muodostuu haamumainen hahmo. Jätä kuivumaan leivinpaperin päälle vähintään yön yli (mulla kuivui parisen päivää).

Kurpitsassa oli sisällä toki myös iso kasa siemeniä. Otin ne talteen ja paahdoin ja maustoin tämän Hesarin ohjeen mukaan. Hyviä!



6 kommenttia:

  1. Tosi hieno kakku, ihanat kummitukset! Näyttävät monimutkaisemmilta tehdä, kuin mitä ohjee kertoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti! nämä ovat kyllä erittäin helppoja kummituksia :)

      Poista
  2. Hei, lomista jne. johtuen luin postauksen vasta nyt! Kiitos vaan kaakusta, mahtavan ulkonäön lisäksi myös maistui hyvältä!! Meillä kurpitsaa oli ihan sopivasti, kun oli paljon syöjiä... :D

    -Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no eipä kestä kiittää! se teijän kurpitsakeitto oli muuten ihanaa. ja sitä oli riittävästi :)

      Poista