sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Herkku ja koukku Tallinnassa

Pyhäinpäivän aamuna Herkku ja koukku -talouksissa kello soi aamulla luvattoman aikaisin, sillä lähdimme aamun ensimmäisellä laivalla Tallinnaan askartelumatkalle. Tiukkaa teki ja koville otti herääminen (ainakin allekirjoittaneella), mutta kylläpä se sitten kannattikin.

Kahdeksassa tunnissa ehdittiin tehdä vaikka mitä - muun muassa täsmäiskuja kangas-, käsityö- ja lankakauppoihin sekä käydä syömässä African Kitchen -ravintolassa. Ruoka oli hyvää, suosittelen lämpimästi.



Täydentyneet kangas-, lanka- ja askarteluvarastot kutsuvat puuhastelemaan, ja tuotoksia nähdään varmasti täällä pikapuoliin. Ja jokainen matkalainen saa luonnollisesti esitellä omia hankintojaan täällä. Ja sen huomasi kyllä, että hinnat ovat melkoisen paljon huokeampia kuin täällä Suomessa ja lankavalikoima paaaaljon laajempi. Turhaan ei siis tuonne lähdetty, ei.

Blogilistalle lisäämisen jälkeen tänne saattaa eksyä(ja toivottavasti niin käykin!) myös uusia lukijoita. Heille kerrottakoon, että ompeluseuramme Herkku ja koukku on seitsemän puuhastelusta pitävän tyttären kerho. Kokoonnumme yleensä kerran kuussa vuorotellen jokaisen luona, askartelemme kukin omiamme ja herkuttelemme. On muuten mainio tapa nähdä ystäviä, vaihtaa kuulumisia ja tietenkin tehdä niitä käsitöitä.

4 kommenttia:

  1. harmikseni en ollut retkellä mukana ja vähän oli suunnittelilla lähteä sitten ens viikonloppuna perästäpäin ja jalanjäljissä. nimittäin sattuu kohdalleni kolmen päivän vapaa! mutta kulku suuntautuukin nyt pohjoiseen. yritän parhaani mukaan tarkastella paikallista käsityötaidetta ja toiveissa on ainakin löytää muutama kirppari. ja mikäli ehdin harjoitella rieskan tekoa, bloggailen ohjeen varmasti.

    VastaaPoista
  2. mäkin suuntaan perjantaina pohjoiseen, mutta vähän vähemmän pohjoiseen arvatenkin. ja menen junalla pe töiden jälkeen, joten ei taida olla edes sama matka?

    mutta jännää, sä meet tosi pohjoseen!

    VastaaPoista
  3. oli kyllä hyvä reissu! tuliaislangoista on jo tikuttu puolitoista sukkaa ja virkattu pino kukkaneliöitä. valmiista tuotteista sitte kuvat tänne mutta voi kääk - ehkä uskallan paljastaa ne vasta joulun jälkeen?

    VastaaPoista
  4. Tää joulu tulee blogin päivittämisen kannalta vähän pahaan aikaan...

    VastaaPoista