sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Paahdettu porkkanakeitto

Hehee mä en ole siis ainoa joka on tänään ollut porkkanoiden kimpussa! Ja nyt tuli muuten paras porkkanakeitto mitä olen ikinä syönyt, paahtaminen niin kannatti! Resepti on alunperin Yhteishyvästä, vähän muokkasin ja näin se meni:

Paahdettu porkkanakeitto
750g porkkanoita
3 sipulia
1,5 rkl oliiviöljyä
0,5 tl mustapippuria
1,5 tl garam masala mausteseosta
2 kasvisliemikuutiota
9 dl vettä
1,5 dl kevytkermaa

Uuni lämpenemään 200 astetta. Porkkanat ja sipulit lohkotaan ja laitetaan pellille, päälle öljy-mausteseos. Sitten niitä paahdetaan uunissa noin puoli tuntia, mulla mustuikin osa reunoista. Vesi kiehautetaan ja liemikuutiot mukaan, lisätään paahdetut kasvikset ja soseutetaan. Lopuksi vielä kerma ja kiehautetaan kerran. Ja oli kyllä todella hyvää, paahtaminen oikeasti maistui. Tätähän voisi testata myös muilla kasviksilla!

4 kommenttia:

  1. Moi,
    Kuulostaapa tosi hauskalta. Talven alla juurekset maistuu vielä erityisen hyvin jostain syystä, eli laitetaan muistilistalle tämäkin resepti.

    VastaaPoista
  2. nam! mää oon joskus tehnyt sosekeittoa jonka ohjetta en nyt oikeasti kovin hyvin enää muista, mutta ainakin siihen tuli tuohon samaan tapaan uunissa paahdettuja valkosipulin kynsiä. oli ihan mahtavan hyvää!

    VastaaPoista
  3. jes! justiin oonkin miettiny talviruokia, että mitä keittoja sitä rupeais kokeileen. kuulostaa erityisen maukkaalta ja maistuu kaikkien hiihtoretkien jälkeen varmasti!

    VastaaPoista
  4. Siis tämä on oikeasti aivan huippu, parasta porkkanakeittoa mitä ikinä syönyt! Itselläni ei ollut tuota garamia ja eikä kyllä välttämättä tarvitse sitä, todella mukava paahteinen maku! Annoksen päälle pirskottelin aavistuksen sitruunaista vinegrettiä (hyvää oliiviöljyä, valkoviinietikkaa, suolaa, pippuria ja puristettua sitruunaa) ja persiljasilppua. Kylkeen vielä uunituoretta valkosipulipatonkia. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista