Pikkujoulukausi tärähti käyntiin mun osalta oikein kunnolla viikonloppuna, kolmet takana mutta elossa ollaan! Herkun ja Koukun pikkujouluista lisää pian mutta mun trilogia huipentui ruokabloggaajien ihanaan sunnuntaibrunssiin jota nautittiin Prinsessakeittiön Veeran luona. Pöytä notkui (näyttää kuvassakin siltä että olisi vinossa) mahtavia herkkuja, syönnin lomassa vedettiin myös puolen tunnin disko, (dj-Rauna!), sitten taas jaksoi syödä ja visailla blogihengessä. Ihan huippua!
Pöydästä löytyi muun muassa Uneliaan kokin herkkusalaatti, jossa oli ainakin päärynää, sinihomejuustoa ja granaattiomenan siemeniä.
Sillä Sipuli oli tehnyt mm. ihania näkkäreitä, leipiä oli muitakin ja niiden kanssa nautittiin juustoja, hilloja sekä törkeän hyvää ranskalaista voita, kiitos MonkeyFoodin Ylimuulin!
Äijäruokaa Ari toi pöytään roguefort quichen, mmm, juustoa, voita, mmm. Sitten oli myös kalaa ja lihaa ja marinoituja juttuja.
Mun panokseni oli luumumuffinssit joiden ohje on peräisin Handepandelta ja löytyy meidän viime vuoden joulukalenterista. Ja sitten tein punajuurihummusta, ohje on peräisin Yhteishyvästä ja tästä mä kyllä niin tykkään.
Jälkkäripuolella oli tarjolla jännittävää, tositosi hyvää, mustaa Guinness-kaakkua jonka toi kommentoija Emma.
Ja Sorsanpaistajien fudgea jossa oli sokeria (jos nyt oikein muistan) viidessä eri muodossa, ja pähkinöitä :)
Ja tietty piparii!
Iso kiitos vielä kaikille!
maanantai 30. marraskuuta 2009
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
Pikkupupuja
Eilen vietettiin Herkun ja koukun pikkujouluja, joissa tunnelma oli mitä parhain ja vieraat ihania! Juhlista lisää hieman myöhemmin, kun kuvat saadaan järjestykseen, mutta sen verran voin jo paljastaa, että joulupukkikin ehti paikalle ja toi kilteille kerholaisille lahjoja. Kiitos pukki ja kerholaiset!
Olin hieman autellut pukkia ja sujauttanut lahjakassiin pari pupulaista.
Malli: Bunny Nuggets / Rebecca Danger (ravel it)
Hauska oli näitä näpertää, valmistuivat nopeasti ja sai vähän taas jämälankoja kulutettua. Tällaiset möykkymallit on kyllä varsin sympaattisia! Näitä meidän pupulaisia voi vaan paijailla, tai ne voi kiinnittää vaikkapa takin rintamukseen ja lähteä kohti uusia seikkailuja.
perjantai 27. marraskuuta 2009
Raitalankakokeilu
Kuvan sukissa ei periaatteessa ole mitään uutta: raidan nimiinhän olen vannonut jo vaikka kuinka ja kauan. Aikaisemmin en ole kuitenkaan kokeillut itseraidottavaa lankaa (tai no Noroa olen). Mutta siis sukissa!
Novitan 7 veljeksen musta-valko-harmaa raitalankahan oli vallan passeli. Sukassa oli silmukoita 44 ja 3 puikoilla suihkin menemään. Ja joutuisasti valmistuivat, kun ei tarvinnut päättelemisistä huolehtia.
Nämä sukat sujahtivat äkkiä pakettiin, sillä marraskuun sumuisena iltana vietettiin erään vanhenevan ihmisen iloisia iltamia.
Omenapannariaamiainen
Pannariaamiainen! Paras tapa aloittaa viikonloppu. Vähän dekadenttia, mutta silti aika suomalaisen hillittyä - ei mitään pain au chocolatea tai Ulster fryta meille finskeille, ei, me laitetaan vähän omppua ja grahamjauhoja ja ja mitä tuolta kaapista nyt sattuu löytymään, ja juhla-aamiainen valmistuu käden käänteessä!
Omppupannarit (6-8 kpl)
2 pientä omenaa raastettuna
2 dl (soija)maitoa
1 kananmuna
2 dl grahamjauhoja
1 tl soodaa
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
0.5 tl suolaa
1 rkl fariinisokeria
(1-2 dl raejuustoa)
voita/margariinia paistamiseen
Vispaa sekaisin maito, kananmunat ja omenaraaste. Yhdistä kuivat aineet ja lisää omenaseokseen. Lisää lopuksi raejuustoa, jos siltä tuntuu.
Paista lettu- tai paistinpannulla kämmenen kokoisiksi pannareiksi ja keitä kahvia.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Marinoituja papuja
Viime aikoina on tullut kokkailtua paljon toisten blogeista ja sillä linjalla edetään tälläkin kertaa. Yrttipurkki maustehyllyssä -blogissa oltiin jokin aika sitten marinoitu kaikenlaista. Kirjoitus jäi takaraivoon pyörimään ja nyt vihdoin toteutukseen, papujen osalta.
Marinoitujen papujen ohjeessa oli soijakastiketta ja vähän epäröin sitä laittaessa että miten se sopii maultaan muiden ainesosien kanssa. Voi myös olla että kastiketta lorahti liikaa, mutta ensi kerralla jättäisin sen pois ja laittaisin hieman suolaa sen sijaan. Aurinkokuivatut tomaatit puolestaan sopivat tosi hyvin papujen kanssa.
Marinoidut pavut
1 prk isoja valkoisia papuja
2 rkl pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja
öljyä
(omenaviini)etikkaa
muutama pilkottu valkosipulin kynsi
basilikaa
persiljaa
suolaa
(soijakastiketta)
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna marinoitua jääkaapissa jonkin aikaa, mielellään muutama tunti. Lisää pavut salaattiin tai herkuttele esimerkiksi leivän, oliivien ja hummuksen kanssa.
Tunnisteet:
naposteltavat ja lisukkeet,
salaatit,
vegaaninen
maanantai 23. marraskuuta 2009
Hunajainen tofu-punajuurisalaatti
Etsiskelin jotain kivaa punajuurireseptiä ja sellainen löytyikin Lettupannu-blogista. Ja tulipa muuten tosi hyvä salaatti! Ainekset puolestaan löytyivät Hakaniemenhallin Luomupuodista. Pinjansiemenet olivat aikas hintavia, mutta oli ne kyllä hyviäkin, kuten muutkin raaka-aineet. Nam!
Hunajainen punajuuri-tofusalaatti (kahdelle)
200g punajuuria (mulla oli 5 pientä)
1 pkt maustamatonta tofua
0,5 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl pinjansiemeniä
1 rkl fariinisokeria
1 rkl hunajaa
loraus soijakastiketta
1 pieni punasipuli
rapeaa salaattia
reilusti tuoretta basilikaa
kastike:
reilu loraus oliiviöljyä
loraus punaviinietikkaa
1 tl hunajaa
suolaa ja mustapippuria
Keitä punajuuret kypsiksi kuorineen, mä valitsin pieniä niin olivat kypsiä reilussa puolessa tunnissa. Anna jäähtyä. Kuutioi tofu ja paista siementen, fariinisokerin sekä hunajan kanssa pannulla 5-10 min, jotta saavat väriä. Ota pannu pois liedeltä ja lisää loraus soijaa, sekoita ja anna jäähtyä hetki. Revi salaatti ja viipaloi punasipuli, lisää mukaan myös basilika. Sekoita kastike ja kaada siitä suurin osa salaatin joukkoon, sekoita hyvin. Sitten lisää mukaan tofu-siemenseos sekä kuoritut, viipaloidut punajuuret ja kaada loppu kastike päälle.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009
Kiinankaaliraviolit
Hesarin Ruokatorstai-osiossa oli taannoin juttua kiinankaalista ja muutamia reseptejä. Oltiin kaverin kanssa molemmat leikattu tahoillamme talteen kiinankaaliraviolien resepti ja tämän todettuamme, päätimme ryhtyä toimeen. Nyyttien vääntämisessä kesti jonkun aikaa mutta se oli täysin sen arvoista! Maku oli mainio ja tosi maukas kastike kruunasi koko jutun. Suosittelen!
Laitettiin täytteeseen broilerin jauhelihaa, mutta quinoa, couscous, ohra tai riisi toimisi varmaan hyvin korvikkeena kasvisnyyteissä, näin ruoka sopisi myös vegaanille. Raviolien kaveriksi paistettiin pannulla kiinankaalia, herkkusieniä ja porkkanaa, maustettiin soijalla ja seesamiöljyllä.
Ja tässä alla olevassa kuvassa raviolit seuraavan päivän aterialla. Paistoin ne pannulla, tuloksena ihanan rapea pinta ja korianteri sopi päälle myös.
Kiinankaaliraviolit (32 kpl)
Täyte:
200 g kiinankaalia
200 g broilerin jauhelihaa (tai riisiä tms)
4 tl hienonnettua kevätsipulia tai purjoa
2 tl hienonnettua inkivääriä
2 tl soijakastiketta
2 tl kiinalaista riisiviiniä (tai kuivaa sherryä)
2 tl seesamiöljyä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
Taikina:
4 dl vehnäjauhoja
1,2 dl vettä
Kastike:
6 valkosipulin kynttä
6 rkl tummaa kiinalaista etikkaa tai 3–5 rkl balsamiviinietikkaa
6 rkl soijakastiketta
4 tl seesamiöljyä
(chiliä)
Ensin täyte. Pilko kiinankaali pieniksi paloiksi. Laita kulhoon ja sekoita joukkoon 1 tl suolaa. Anna suolan imeä nestettä kaalista 10 minuutin ajan. Hienonna inkivääri ja kevätsipuli. Sekoita ne jauhelihan joukkoon mausteiden kanssa. Puristele kaalisilpusta neste kulhoon. Lisää neste pienissä erissä jauhelihan joukkoon sekoittaen hyvin koko ajan. Lisää kaalisilppu.
Sitten taikina. Sekoita vesi käsin vähitellen jauhojen joukkoon. Muotoile taikinasta pallo ja anna levätä liinan alla 10 minuuttia. Muotoile taikinasta kaksi tankoa. Leikkaa molemmat 16 palaksi. Muotoile paloista palloja, litistä kämmenellä ja kauli pyöreiksi. Laita jokaiselle pyörylälle reilu teelusikallinen täytettä. Ummista reunat tiukasti. Keitä nyytit kiehuvassa vedessä, 8 minuuttia.
(Halutessasi voit keittämisen jälkeen paistaa nyytteihin kullanruskean pinnan öljytyllä pannulla.) Valmista kastike. Murskaa valkosipuli ja lisää mausteet. Kasta nyyttejä kastikkeeseen.
lauantai 21. marraskuuta 2009
Reissutuliaisia
Pikainen reissu rapakon taakse sattui ikävästi juuri sille viikolle, kun elävän ravinnon kurssilla olisi ollut herkuttelukerta. Menetys täytyi ottaa takaisin vierailuilla Whole Foods- ja Trader Joe's -kaupoissa, ja matkalaukun pakkasin täyteen kaikenlaista raakaa herkkua.
Raakasuklaata ja -tryffeleitä, raakapatukoita, raakakeksejä... näillä pärjätään pitkään. Tervetuloa maistiaisille! Lisäksi nappasin mukaan agavesiirappia ja kookosjauhoja, joiden raakuudesta ei kyllä ole mitään tietoa. Luomua sentään.
Barnes & Noblen kirjakaupassa selasin läpi käsityö- ja keittokirjahyllyn. Mukaan lähti Vegan Cupcakes Take Over the World -kirjan tekijöiden uudempi tuotos Vegan Cookies. Kirjan kuvat eivät valitettavasti erityisen houkuttelevia olleet, mutta luotan resepteihin. Java Green -kahvilasta ostin mukaan elämäni mahtavimpia maapähkinävoi-suklaahippukeksejä - toivottavasti kirjan reseptit yltävät samaan!
Lentokentällä tuhlasin viimeiset dollarit joululehtiin, joissa tarjontaa riitti vaikka kuinka. (Jytis, saat kyllä lainaan tuon idolisi Martha Stewartin lehdykän...)

Lentomatkoja varten hankin bambuiset sukkapuikot. Ehkä ne tavallisetkin olisi saanut ottaa koneeseen mukaan, mutta pelasin nyt varman päälle. Nopeasti hurahti pitkä lento elokuvien ja tikkuamisen parissa! Syntymässä on pitkävartiset lapaset, tiivistä ja lämmintä helmineuletta.
perjantai 20. marraskuuta 2009
Jälkiruokaherkkuja (raw!)
Työväenopiston elävän ravinnon kurssi päättyi kunnon kekkereihin, nimittäin vuorossa oli jälkiruoat! Piirakkaa, kastikkeita, torttua, kakkua, namuja, mysliä ja jäätelöä. Oli vatsa aika pinkeänä kotimatkalla! Elävän ravinnon käyttäjät muuten syövät kuulemma makeat aina omana aterianaan. Enpä missaisi niitä ateria-aikoja. Ja hei, uusi alkeiskurssi on tulossa, samoin kuin jatkokurssi!
Alla herkuista parhaat.
Inkiväärinamut
2 dl liotettuja manteleita
2 dl kuivattuja aprikooseja
pala inkiväärinjuurta
kookoshiutaleita
Jauha mantelit ja aprikoosit monitoimikoneessa. Raasta joukkoon pala inkivääriä. Pyörittele palloiksi ja kierittele kookoshiutaleissa.
Rusinakakku
300g rusinoita
100g kookoshiutaleita
30g carobjauhetta (saa esim Punnitse & Säästä irtona)
kanelia ja inkivääriä
ruusunmarjajauhetta
Huuhdo rusinat ja jauha kaikki ainekset hienoksi monitoimikoneessa. Jauhota rengaskakkuvuoka ruusunmarjajauheella (toimii kuulemma kasassapitäjänä elävän ravinnon jälkkäreissä), painele taikina tiiviisti vuokaan ja laita kakku pakastimeen siksi aikaa että se ehtii jäähtyä. Tarjottaessa kasta vuoka nopeasti kuumaan veteen ja kumoa tarjoiluvadille. Täytä keskiaukko esimerkiksi viinirypäleillä.
Mun lemppari! Tää olis ollut oikeesti mustikkapiirakka mutta meillä oli käytössä marjasekoitusta niin nimesin tän nyt sen mukaan.
Marjapiirakka
2 dl manteleita
1 dl auringonkukansiemeniä
6 kpl taateleita
1-2 omenaa
1 rkl sitruunamehua
1/2 litraa mustikoita tai muita marjoja
1-2 banaania
Liota mantelit ja auringonkukansiemenet (4-8 tuntia), huuhdo ja laita monitoimikoneeseen. Lisää taatelit ja hienonna mureaksi massaksi, ei tahnaksi. Raasta omena ja sekoita sitruunamehu raasteeseen. Sekoita massa ja omenaseos keskenään ja taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Muussaa banaanit haarukalla ja levitä torttupohjalle. Viimeisenä lisää päälle marjat.
Jos taikina on löysää, lisää siemen- tai pähkinäjauhoa taikinaan.
Carobnamut
Luumuja, rusinoita ja aprikooseja, kaikkia saman verran
carobjauhetta
manteli- tai hasselpähkinäjauhetta
1/2 tl aitoa vaniljajauhetta tai -öljyä
kookoshiutaleita kuorrutukseen
Huuhdo kuivahedelmät ja liota hetken aikaa. Jauha monitoimikoneessa massaksi. Lisää mantelijauhe, carobjauhetta ja sekoita ainekset hyvin. Muotoile palleroiksi ja kierittele kookoshiutaleissa.
Omenatorttu
Pohja:
3 dl loitettuja auringonkukansiemeniä
2 dl liotettua tattaria
125g liotettuja taateleita
kookoshiutaleita "jauhottamiseen"
Täyte:
3-4 raastettua omenaa
1 rkl hunajaa
1 rkl sitruunamehua
kanelia maun mukaan
Mantelikastike:
2 dl manteleita
2-3 dl vettä
Jauha liotetut pohja-ainekset monitoimikoneella karkeaksi seokseksi. Ripottele kookoshiutaleita piirakkavuoan pohjalle ihan reilusti (auttaa piirakkaa irtoamaan) ja levitä taikina päälle. Sekoita täyteainekset ja levitä piirakan päälle. Ripottele päälle vielä kookoshiutaleita ja anna tortun olla ainakin hetki kylmässä ennen tarjoilua.
Kastike syntyy niin että liota manteleita yön yli (paras kastike tulee jos liottaa kaksi vuorokautta ja vaihtaa veden kerran välissä), huuhtele hyvin. Jos haluat aivan valkoista kermaa, kuori mantelit. Jauha mantelit tehosekoittimessa ensin erikseen ja lisää sitten tarvittava määrä vettä.
Tarjoile torttu mantelikastikkeen kanssa!

keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Juureswokki
Juureksia! Tekee mieli juureksia! Ja jotain piti kehittää nopeasti. Tuloksena wokki, ei ollenkaan hullumpi ja minttujugurtti oli hyvä lisä.
Juureswokki (kahdelle)
1 pienehkö bataatti
1 pieni lanttu
1 pieni nauris
1 sipuli
1 iso porkkana
1 valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
mausteseos:
1 rkl seesamiöljyä
1,5 rkl soijakastiketta
1 rkl balsamicoa
1 tl inkivääritahnaa
1 tl sokeria
lisäksi maustamatonta (soija)jugurttia ja kuivattua minttua
Kuori ja suikaloi juurekset ja sipulit. Kuullota niitä kuumalla pannulla öljyssä tovi. Laita kansi päälle ja anna hautua 15 minuuttia. Nosta kansi pois ja lisää mausteseos. Sekoittele pannulla vielä hetki. Tarjoile mintulla maustetun jugurtin kanssa.
Idea mausteseokseen tuli seoksesta jota tein kaverin kanssa itämaisten kiinankaalinyyttien dippailukastikkeeksi. Nyyteistä lisää heti kun saan kuvat itselleni!

tiistai 17. marraskuuta 2009
Elävän ravinnon herkkuateria
Elävän ravinnon kurssi työväenopistossa on edennyt jo melkein päätökseen ja tällä kertaa valmistimme todellisen herkkuaterian. Kolmea eri keittoa, pataa, mureketta, norirullia, patéeta, leipää, levitteitä, pestoa ja salaattia. Yksi omista suosikeista oli alla oleva porkkanakeitto joka sai mut haluamaan mehulinkoa ihan todella todella paljon, en ole tajunnut miten hyvää mehua porkkanoista saa! Ja miten hyvältä se maistuu keiton pohjana, ah.
Porkkanakeitto
5 porkkanaa
1 avokado
tilkka sitruunamehua
pieni loraus soijakastiketta
kuivattua tai tuoretta minttua
Tee porkkanoista mehua mehulingolla. Sekoita mehuun osa ylijääneestä porkkanakuidusta. Sekoita ne avokadon ja mausteiden kanssa tekosekoittimessa keitoksi.
Tässä etualalla tuo ihanan vihreä asia on mausteista linssipataa ja näin se syntyi.
Mausteinen linssipata
2 dl idätettyjä linssejä
250g tuoretta pinaattia
1/2 dl liotettuja auringonkukansiemeniä
1 tl jauhettua korianteria
1 tl juustokuminaa
2 valkosipulinkynttä
sitruunamehua
soijakastiketta
vettä
Laita linssit tarjoiluastiaan. Tehosekoita muut ainekset, lisää vettä sen verran että saat seoksesta tasaista. Kaada seos linssien päälle ja anna vetäytyä puolisen tuntia.
Tarjolla oli myös elävän ravinnon vehnä- ja ruisleipää. Maku oli hieman outo, mutta noh, ihan ok!
Elävän ravinnon leipä
5 dl idätettyä vehnää tai ruista
3 dl vettä
1 omena tai porkkanaa
(meidän ruisleivässä oli valkosipulia)
Sekoita ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi velliksi. Pane seos leivinpaperin päälle 45-asteiseen uuniin tai kuivuriin, kuivata noin vuorokausi uunin luukku raollaan.
Tää oli hyvää myös!
Mantelipaté
2 dl (kuivana mitattu) liotettuja manteleita
2-3 tomaattia
runsaasti ruohosipulisilppua
sitruunamehua
soijakastiketta
Jauha ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi ja koristele porkkanoista tai tomaateista tehdyillä hienoilla koristeilla!
Tällaista tällä kertaa, ensi kerralla vuorossa herkut ja jälkkärit!

maanantai 16. marraskuuta 2009
Talvivalmisteluja
Edellinen pipo pääsee vanhuuseläkkeelle, sen verran hää on nukkainen ja venähtänyt. Seuraaja on neulottuna.
Malli: Slouchy Copy Cat Hat / Terra Jamieson
Lanka: Pirkanmaan kotityön Ohut Pirkkalanka (kaksinkertaisena)
Puikot: 4.0 mm ja 5.0 mm
Malli: Slouchy Copy Cat Hat / Terra Jamieson
Lanka: Pirkanmaan kotityön Ohut Pirkkalanka (kaksinkertaisena)
Puikot: 4.0 mm ja 5.0 mm
(Ravelryssakin)
Olen pantannut tätä lankaa jo jonkun aikaa, koska ajattelin, että se olisi kutittavaa (miksi sitten aloin tekemään siitä pipoa, on arvoitus itsellenikin). Onneksi neulottu pinta ei kuitenkaan pahemmin kutittele, joten käyttöön pääsee tämä myssykkä.
Talveen on valmistauduttu muutenkin: kävin työkavereiden kanssa Tukholmassa, ja sieltä mukaan tarttui mm. enkelikello. Se on ihana! Kuuluu olennaisesti lapsuuden jouluihin.
Työkaverini tosin hieman pilasi nostalgista tunnelmaa puhumalla enkeligrillistä. Järkytyin.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Sunnuntairuokaa
Mistä on hyvät sunnuntait tehty? Leppoisasta musiikista ja hyvästä ruuasta, joka nautitaan hyvässä seurassa. Tämä tuli todistettua jälleen tänään, kun saimme Jytiksen ja Raisun seuralaisineen ruokavieraiksi.
Allekirjoittaneen kontolle jäi tehdä salaatti. Tässä vaiheessa vuotta vihannekset eivät ole enää parhaimmillaan, joten turvauduin juureksiin. Raastesalaattiin tuli porkkanaa, naurista, kaalia ja ananasta, mikä olikin varsin toimiva combo. Pitäisi vaan rohkeammin kokeilla ns. talvisalaatteja, eikä aina valita sitä kurkku-tomaatti-salaatti-linjaa.
Pääruokana oli Raisun tekemä suussasulava Feta-pinaatti-pastavuoka, joka vie kyllä kielen mennessään. Ohje on alunperin jostain naistenlehdestä, mutta tässä ohje muutamin muunnoksin:
Feta-pinaatti-pastavuoka (5 annosta)
Noin 350 g pennepastaa
4 dl valmista tomaattikastiketta
muutama tuore tomaatti
muutama herkkusieni
Feta-pinaattikastike
½ dl vettä
150 g pakastepinaattia
100 g tuorejuustoa
200 g fetajuustoa
2-3 rkl vihreää pestokastiketta
ripaus suolaa
rouhittua mustapippuria
Pinnalle:
noin 1 dl raastettua juustoa
Keitä pasta. Valmista pastan kypsyessä kastike. Kuumenna vesi pannulla, lisää jäiset pinaatit ja paista kunnes pinaatti sulaa. Lisää joukkoon feta ja tuorejuusto. Lämmitä ja mausta pestolla, suolalla ja pippurilla.
Lado vuokaan vuorotellen pastaa, tomaatti- ja pinaattikastikkeita. Jätä feta-pinaattikastike päällimmäiseksi. Ripottele pinnalle juusto. Kypsennä 225 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes juusto sulaa ja saa hieman väriä.
Varsin helppo ja nopea vuokaruoka, ja todella maistuva (kiitos kolmen eri juuston!). Lohduttavaa ruokaa pimenevään sunnuntai-iltapäivään.
Jälkiruuaksi Jytis teki Lettupannu-blogin mainioita myslitäytteisiä uuniomenoita. Myös nämä katosivat vuoasta hetkessä.
Ohjetta muutettiin sen verran, että pipari jätettiin pois (ei ollut kaapissa) ja tilalle lisättiin 1 rkl kookoshiutaleita. Fariinisookerin tilalla oli raakaruokosokeria ja hunaja korvattiin siirapilla.
Ja päivällismusiikkina kuunneltiin ainakin Calexicoa sekä Where the Wild Things Are -leffan (ensi-iltaa odotetaan kuumeisesti!) soundtrackia. Mainio sunnuntaipäivällinen!

lauantai 14. marraskuuta 2009
Omenalastuja
Harhauduin ostamaan torilta neljä kiloa kotimaisia omenoita (no kun halvalla sai). Neljä kiloa on aika monta omenaa, uskokaa pois! Niin monta, että kaikkia ei ehdi yksin syömään tuoreena. Elävän ravinnon kurssilla oli taannoin puhetta omenarenkaiden kuivattamisesta huoneenlämmössä - lisävinkkiä puuhaan sain myös Tofu for Two:lta (ihanaa omenakakkureseptiä etsiessäni). Näillä ohjeistuksilla varustettuna kaiversin sitten pestyistä ompuista sisukset pois, leikkasin parin millin siivuiksi ja virittelin renkaat narulle kuivumaan astiakaappiin.
Reilu neljä päivää myöhemmin renkaat olivat kuivuneet ihaniksi lastuiksi.
Omenalajikkeina on makeahko Åkerö sekä happamampi Antonovka. Kumpikaan lajikkeista ei tuntunut tummuvan tai muutenkaan kärsivän prosessin aikana, ja kuivuneissa lastuissa on mahtava tiivistynyt omenan maku. Aivan herkkua. Säästäisin seuraavaan kerhotapaamiseen, mutta en usko sen onnistuvan...

perjantai 13. marraskuuta 2009
Syystamineita
Ystävän synttärilahjaksi tikkusin syksyllä pipon ja kaulahuivin. Huivista tein niin pitkän suoran pötkön kuin lankaa riitti, ja reunaan laitoin napit. Näin sitä voi käyttää joko tavallisena kaulaliinana tai sitten kietoa renkaana kaulan ympärille löysemmin tai tiukemmin (eli joko 2 tai 3 kertaa). Mallia neuleen kuvioon otin Lacy Baktuksesta.
Pipoa rupesin tekemään vanhan Suuren Käsityölehden ohjeella, mutta noin neljä kertaa tehtyäni ja purettuani tajusin, että ohje ei ollutkaan mieluinen. Päädyinkin tekemään pipon valmiiksi ihan fiilispohjalta, ja yllättävän hyvän mallinen siitä tuli. Huivilangasta virkkasin vielä kukkasen koristeeksi.
Langat ovat Jytiksen mummolta ja handepandelta perittyjä, napit löytyivät Stockmannilta.
Kiitos vielä synttärikaunottarelle kuvasta ja poseerauksesta. Toivottavasti pipo ja huivi ovat lämmittäneet syksyn viimoissa!

Tomaattiset feta-soijarouhepyörykät
Ei ole tullut tehtyä soijarouheesta mitään vähään aikaan niin sitä sitten! Olisi voinut laittaa koko paketinkin (200g) fetaa, toimi hyvin pyöryköissä, niin koostumuksen kuin maunkin puolesta.
Tomaattiset feta-soijarouhepyörykät (n.20 pyörykkää)
2 dl soijarouhetta
2 dl vettä
1 rkl soijakastiketta
1 dl korppujauhoja
1 tl paprikajauhetta
0,5 tl chilijauhetta
100g fetaa
3 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuna öljyssä
1/2 ruukku basilikaa
Turvota soijarouhe vedessä ja soijakastikkeessa. Kun neste on imeytynyt, lisää korppujauhot ja mausteet. Lisää mukaan myös murustettu feta ja pilkottu basilika sekä silputut aurinkokuivatut tomaatit (valuta enimmät öljyt pois). Anna taikinan levätä hetki ja pyörittele siitä palleroita. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Tarjoile tomaattikastikkeen ja perunamuusin tai couscousin kanssa.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009
Kasvisruokavaliosta ja elävästä ravinnosta
Kuten Jytis jo mainitsikin, kolme herkkukoukkulaista on innokkaasti osallistumassa elävän ravinnon kurssille. Kurssi on valtavan mielenkiintoinen, ja uuden oppiminen kivaa!
Oma motivaationi kurssille osallistumiseen liittyy ruokavalioni laadun parantamiseen: vaikkakaan en ole siirtymässä elävään ravintoon, toivoisin saavani kurssilta uusia ideoita ja uutta potkua terveellisemmän kasvisruokavalion koostamiseen. Lipsahdan nimittäin varsinkin kiireisinä työviikkoina aivan liian helposti valmispitsa-noutosushi -linjalle, eikä ravintoarvot taida pysyä ihan optimaalisina... Josko vaikka sitten alkaisi ripotella ituja sen pitsan päälle?
Ylläolevat kuvat ovat toiselta kurssikerralta, jossa teemana oli idut ja versot. Olen kokeillut idätystä kotona joitakin vuosia sitten, mutta päättänyt unohtaa koko homman, koska tuloksena oli aina kammottava homekatastrofi. Nyt kuitenkin ajattelin kurssin oppien rohkaisemana antaa iduille vielä mahiksen ja laitoin idätyksen alulle kotioloissakin. Ja voi luonnon ihmeitä, tällä kertaa vehnänjyvät pukkasivatkin oikein mallikkaat idut Ekolosta hankitussa idätysastiassa. Olin aivan lapsellisen innoissani tästä edistysaskeleesta kokkiurallani. Kyllä kelpaa tuorepuuroja nyt surautella!
Idätysoppeja voi hakea vaikkapa Elävän ravinnon yhdistyksen sivuilta.
tiistai 10. marraskuuta 2009
Mainio porkkanasalaatti Pariisin hengessä
Söin mä Pariisissa muutakin kuin pelkkiä sokeriherkkuja, nimittäin tajuttoman hyvää porkkanaraastetta! Myönnetään, vähän outo kulinaristinen nautinto mutta oli se vaan niin hyvää että pakko oli koittaa tehdä kotonakin. Olemattoman ranskan kielitaitoni avulla tulkitsin että siinä oli punaviinietikkaa ja oliiviöljyä. Ja kotona lisäsin vähän muutakin jotta salaatista tulisi ruokaisampi. Hyvää, oikein hyvää!
Porkkana-cashew-couscous-salaatti (yhdelle)
2 isoa porkkanaa
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä
0,75 dl couscousia
0,75 dl vettä
1 rkl soijakastiketta
1 iso kourallinen cashewpähkinöitä
tuoretta tai kuivattua persilijaa
Raasta porkkanat ja lisää punaviinietikka sekä oliiviöljy raasteeseen. Sekoittele ja anna imeytyä sen verran kun on aikaa, mulla oli pari tuntia mutta vähempikin varmasti riittää. Kiehauta vesi. Kaada couscoussuurimot kannelliseen pieneen astiaan ja kaada kuuma vesi päälle. Peitä kannella (tai kelmulla) ja anna suurimoiden kypsyä 5 minuuttia. Musta on tullut näin laiska couscousin keittäjä :)
Paahda sillä aikaa pähkinöitä kuumalla pannulla sen verran että ne saavat nätin ruskean värin. Sekoittele turvonnut couscous irtonaiseksi ja levitä lautasen pohjalle. Kumoa päälle maustunut porkkanaraaste. Tässä vaiheessa mä lisäsin vielä ruokalusikallisen soijakastiketta, tuntui kaipaavan sitä. Viimeistele persiljalla ja paahdetuilla pähkinöillä ja tarjoile tuoreen leivän kanssa.

maanantai 9. marraskuuta 2009
Herkuttelijan Pariisi
Kävin syyslomailemassa Pariisissa, palasin lihonneena mutta onnellisena, ouh oui!
Vaikka ranskalaista keittiötä kehutaan maailman parhaaksi, päädyimme matkakaverin kanssa nauttimaan japanilaista, libanonilaista, marokkolaista ja kiinalaista ruokaa. Mutta herkut, niissä suosimme paikallisia makuja. Järkihän siinä meinasi lähteä kun vieri vieressä on leipomoita ja herkkupuoteja jotka pursuavat mitä ihanimpia leivoksia, kreemiä tursuavia eclaireja, bebejä, kaakkuja..
Ja suussa sulavia marenkisia macaron-leivoksia, kaikkialla!
Pohdimme myös matkakaverin kanssa miksi Suomessa yleisin herkkutarjonta on pulla ja viineri. Miksei meillä tehdä jumalaisia piiraita? Maisteltiin mm. päärynä-manteli-vaniljapiirasta ja omena-kreemipiirakkaa, oih. Ja suolaisista quicheä eri täytteillä. Alla puolestaan maailman paras Tarte tatin.
Ja jos joka nurkassa oli leipomoita niin joka toisessa oli suklaapuoteja. Miten sellaisen ohi kuljetaan pysähtymättä, kysyn vaan?
Yksi reissun kohokohdista kaiken sen syömisen lisäksi oli Florence and The Machinen keikka. Siihen valmistauduttiin käymällä naapurin juusto-, suklaa-, viini-, hedelmä- ja leipäpuodeissa. Kierros vei rahat mutta harvoin olen nauttinut jokaisesta suupalasta yhtä paljon. Keikka oli timanttinen myös!
Tämä kirjoitus voisi jatkua loputtomiin mutta multa loppuu ylistyssanat. Vielä kaksi ravintolasuositusta, marokkolainen Au P'tit Cahoua tarjoaa mahtavia tagineja ja couscouseja tunnelmallisessa ravintolassaan. Ravintola Takami puolestaan hyvää japanilaista laajalla ruokalistalla. Nämä molemmat Marais-Bastille alueella jota suosittelen lämpimästi myös asumisen suhteen.
Merci Paris!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)