torstai 10. joulukuuta 2009

Joulukalenterin luukku 10

Olin jo päättänyt olla lainkaan tekemättä piparkakkuja tänä vuonna, koska se paistaminen on niin rasittavaa hommaa. Taikinanhimo voitti sitten kuitenkin, ja pyöräytin piparitaikinan Oikeutta eläimille -järjestön sivuilta löytyneen reseptin mukaan. Muutamaan otteeseen paistoin perinteisiä piparkakkuja (+ söin tietenkin mahan kipeäksi pelkästä taikinasta), mutta taikina ei siltikään osoittanut mitään loppumisen merkkejä. Jotain muutakin oli keksittävä.

Jytis taisi olla se, joka kehotti käyttämään jämätaikinat piirakkapohjana. Hyvä idea ja tuumasta toimeen! Näin syntyivät karpalo-vaniljatäytteiset piparipiirat, joiden lopputuloksesta tykkäsin kovasti. Karpalot olivat mukavan kirpeitä ja piparitaikinan mausteisuus sopi vaniljaiseen täytteeseen.

Näin jälkeenpäin ajatellen olisin käyttänyt piparitaikinan tekoon mieluummin Kahvila Vegaanin erittäin herkulliselta kuulostavaa fiksua reseptiä, mutta huomasin sen liian myöhään. Ensi kerralla sitten!



Piparipiiraat
12-15 kpl

Pohja:
piparkakkutaikinaa

Täyte:
3 dl karpaloita (jäiset käyvät)
2 rkl perunajauhoja
1 dl sokeria (tai maun mukaan)
1 tl vaniljaa (oikeaa!)
3 dl maustamatonta soijajukurttia (Alpro)

Painele piparkakkutaikinaa silikonivuokien pohjalle ja reunoille. (Mikäli käytät metallivuokia, voitele ja jauhota ne ensin.) Sekoita kuivat aineet jäisiin karpaloihin ja lisää sitten joukkoon soijajukurtti. Täytä piparkakkukupit karpalo-jukurttiseoksella ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna piiraiden jäähtyä ennen vuoista irrottamista.

10 kommenttia:

  1. Heii, loistavaa että testasit! Just jotain tällaista mulla oli mielessä, itse olin visioinut puolukka-vaniljatäytettä mutta karpalothan sopivat varmaan erinomaisesti. Nam, näyttävät herrrkuilta!

    VastaaPoista
  2. Mäkin haluaisin kokeilla sitä Kahvila Vegaanin reseptiä! Mutta on nääkin varmasti maistuu makoisilta.

    VastaaPoista
  3. Nam! Mulla on jo idea versioinnista... :D

    VastaaPoista
  4. Ihana resepti! Harmi vaan, että meidän piparitaikinasta ei todellakaan jäänyt muruakaan yli...

    VastaaPoista
  5. Ja jälleen kerran erinomainen soijajugu löysi tiensä uuteen herkkuun!:)

    VastaaPoista
  6. kiitos vaan kaikille! jännityksellä jään oottelemaan jytiksen ja maikun versioita teemasta. ja sanna, onko muka olemassa joku leivonnainen johon soijajukurttia EI voi laittaa...?

    VastaaPoista
  7. ilmassa on nyt tiettyä piparikaakkutaikinan käyttöä uusiin kohteisiin! tosi kauniita ovat.

    VastaaPoista
  8. kyllä, tiettyä innovatiivisuutta on havaittavissa! ootan vaan milloin joku tekee näistä suolaisen version sinihomejuustotäytteellä...

    VastaaPoista
  9. Oh, sinihomejuustotäytteellä! Kyllä! (yritin lisäksi keksiä tähän tiettyä vitsiä, mutta en keksinyt).

    VastaaPoista