maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulukalenterin luukku 23: Raikas rosolli ja vegaaninen limejäätelö

Herkku & Koukku kokoontui jo hyvissä ajoin ennen aattoa testailemaan jouluisia reseptejä. Pöydässä juteltiin siitä että jonain vuonna olisi hauska tehdä vähän modernimmat versiot joulupöydän klassikoista. Tässäpä sellainen kokeilu rosollista. "Juures, mutta raikas.", totesi Jytis.


Raikas rosolli
n. 800 g keitettyjä punajuuria
1 ruukku rucolaa
1 omena
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa
sokeria
mustapippuria
sinapinsiemeniä
rouhittuja suolapähkinöitä

Paloittele omenat ja punajuuret, hienonna rucola. Lisää salaattiin mausteet, oman maun mukaan.
Anna maustua muutama tunti tai yön yli.


Pöydässä keskusteltiin myös aattoaterian jälkkäreistä. Luumurahkat sun muut perinteiset olivat porukan mielestä aivan liian raskaita. Testasimme vegaanista limejäätelöä, joka oli mukavan kevyt, raikas ja hapokas kokemus jouluaterian päätteeksi. Tosin sokeria taidan ensi kerralla laittaa vähän vähemmän kuin mitä ohje sanoo. Makuasioitahan nämä.

Vegen limejäätelö
3 annosta

1/2 dl limettimehua
2 dl tomusokeria
2 dl kasvirasvasekoitetta (Go Green Vispi)

Mittaa limetin mehu ja sokeri kattilaan. Kuumenna, kunnes sokeri on liuennut mehuun. Jäähdytä hyvin, mielellään jääkaappikylmäksi. Vatkaa kasvirasvavalmiste vaahdoksi ja lisää mehu-sokeriseos samalla vatkaten.

Käynnistä jäätelökone ja anna käydä, kunnes seos on pehmytjäätelön oloista. Lusikoi massa pakastusrasiaan ja pakasta yön yli.

Raikkaan hapokas limettijätski kannattaa tarjota pienenä annoksena jälkiruoan tapaan. Seurana maistuvat vaahterasiirappi sekä tuoreet marjat tai hedelmät.
Lähde: Maku-lehti 3/2010

1 kommentti:

  1. Aijoo, nää oli molemmat tosi hyviä! Olinkin unohtanut tuon rosollin. Onneksi punajuurikausi jatkuu ja tuota salaattia ei suoraan assosioi jouluun, eli voi hyvin tehdä pitkin talvea.

    VastaaPoista