perjantai 31. heinäkuuta 2009
Kesäkeitto
Kesäkeitto
4 porkkanaa
5 perunaa
1 kukkakaali
2 dl tuoreita herneitä
8 dl maitoa (luomu- tai kauramaitoa)
1/2 l vettä
2 rkl vehnäjauhoja (myös riisijauho käy)
2 tl suolaa
1/2 tl sokeria
1 rkl voita tai margariinia
tuoretta ruohosipulia ja/tai tilliä
Puhdista ja paloittele vihannekset. Kiehauta vesi, lisää suola, sokeri ja kaikki kasvikset. Kun kasvikset ovat lähes kypsiä, lisää maidosta 6 dl. Sekoita jäljelle jääneeseen maitoon jauhot ja lisää varovasti keittoon. Ennen tarjoilua tipauta nokare voita keittoon ja silppua pinnalle tuoretta ruohosipulia ja tilliä.
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Hilloa!
Ja tadaa, hillona!
Reseptit suoraan hillosokeripussin kyljestä, löytyy myös Dansukkerin sivulta. Nyt puuttuu enää letut!
tiistai 28. heinäkuuta 2009
Suklaakeksi-kirsikkajäädyke
Suklaakeksi-kirsikkajäädyke
1 l kirsikoita
4 suklaacookieta (me käytettiin gluteenittomia)
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk maitorahkaa
1/2 dl sokeria
Poista kirsikoista kivet ja murusta keksit, saa jäädä isojakin paloja (äidin mielestä keksiä olisi saanut olla enemmänkin). Vaahdota vaniljakastike ja sekoita se rahkan ja sokerin kanssa. Lisää seokseen kirsikat ja keksinpalat. Jäädytä pakastimessa vähintään neljä tuntia tai yön yli. Nosta jääkaappiin puoli tuntia ennen tarjoilua.
Linssipasteijat
Linssipasteijat
Taikina:
n. 300 g maustamatonta soijajukurttia
250 g margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
1,5 dl ohrasuurimoita
1,5 dl vihreitä linssejä
3 porkkanaa
3 kevätsipulia varsineen
2 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
0,5 dl kaurakermaa
suolaa, pippuria, soijakastiketta, chiliä, jeeraa, sitruunamehua ja persiljaa maun mukaan
Valuta soijajukurttia suodatinpussin läpi muutama tunti. Sekoita jukurtti huoneenlämpöiseen margariiniin. Lisää jauhot ja leivinjauhe ja sekoita tasaiseksi, älä vaivaa. Laita taikina jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Keitä ohrasuurimot ja linssit kypsiksi ohjeen mukaan. Pilko porkkanat ja sipulit pieneksi ja kypsytä niitä öljyssä kunnes porkkanat alkavat pehmetä. Lisää mausteet, ohrasuurimot, linssit ja kaurakerma ja kypsyttele vielä hetki.
Kauli taikina levyksi ja paina siitä juomalasilla ympyröitä. Lusikoi jokaiselle taikinaympyrälle 1-2 tl täytettä ja nipistä reunat kiinni. Voitele halutessasi esimerkiksi kauramaidolla ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
maanantai 27. heinäkuuta 2009
Lomafiiliksissä
Loma jatkuu onneksi vielä viikon, mutta paluu maalaismaisemista kaupunkiin on auttamattomasti edessä jo huomenna.
Matkaseurana on reissukissojen lisäksi ainakin tämä Baktus. Bambulangasta sitä neulon ja mallista tykkään yhä.
Loppuun vielä tällainen hauska huomio: Me Naiset tykkää meistä. Kiitos ja jee!
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
Paistettu porkkana-tilli-halloumisalaatti
Itse suuntasin Pihlajasaareen eväskori pakattuna, idea salaattiin tuli 101 Cookbooks -blogin papusalaatista vaan pavut vaihtuivat halloumiin. Mutta tulipahan hyvä salaatti, paistettu porkkana ja tilli muodostivat oivan liiton halloumin kanssa!
Porkkana-tilli-halloumisalaatti
1 pkt halloumia
1 nippu porkkanoita (siinä taisi olla 5 kpl)
iso ruukku salaattia
reilu nippu tuoretta tilliä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
Kuumenna pannulla 1 rkl oliiviöljyä ja paista pieneksi pilkottuja porkkanoita siinä reilut 10 minuuttia, kunnes pehmenevät ja saavat kauniin värin. Pilko reilu kasa tilliä ja lisää se pannulle yhdessä pilkotun halloumin kanssa. Anna paistua reilut 5 minuuttia jotta myös halloumi saa väriä. Anna jäähtyä hieman.
Pilko salaatti pieneksi ja kumoa porkkana-halloumiseos päälle. Lorauta päälle 1 rkl oliiviöljyä sekä sitruunamehua. Sekoita ja tarjoile!
Ja vielä vinkki, meillä oli leipää ja hummusta tarjolla salaatin kanssa, sopivat erinomaisesti kyytipojaksi kun salaatissa ja hummuksessa on sitruunaa niin täydensivät toisiaan mainiosti!
lauantai 25. heinäkuuta 2009
Löytöjä kesäsateessa
Ehdin myös vanhempieni kotitalon vintille (lomailen täällä parhaillaan), jonne on säilötty tavaraa useiden vuosikymmenien ajalta. Paljon on turhaakin roinaa, joka joutaisi pois, mutta paljon myös sellaista, jonka haluaisi säilyvän muistoina menneistä. Viihdyin pahvilaatikoiden parissa aika pitkään. Ymmärrän nyt myös olleeni aika tyylikäs vauva kirkkaankeltaisessa froteepotkupuvussani!
Talvella haikailin teepannun myssyn perään, mutta en (tietenkään) ole saanut tehtyä asialle mitään. Ehkä se oli hyväkin asia, nimittäin nyt löytyi tällainen kaunokainen.
Äitini on sen tehnyt joskus 70-luvulla, ja mielestäni se on hyvin soma.
Otin mukaani myös äidilleni kuuluneen nahkalaukun, joka pääsee varmasti juhlakäyttöön. Hurmaava yksityiskohta löytyy laukun läpän alta: Design Aila Pääkkö, Oulu.
Joskus matka kirppikselle ei olekaan kovin pitkä. Ja kesäsade on aika ihana.
perjantai 24. heinäkuuta 2009
Mökkipuuhia
Lähdimme Raisun kanssa mökille järven rantaan. Läheisestä metsästä löytyi mustikoita, ja niistä päätettiin tehdä piirakka.
Ohje saatiin soittamalla Raisun äidille ja kysymällä neuvoa.
Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa voi ja sokeri. Lisää muna. Sekoita joukkoon kuivat aineet. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle, myös reunoille.
Täyte:
mustikoita
1 prk kermaviiliä
1 muna
vaniljasokeria
½ dl sokeria
Lisää mustikat taikinan päälle. Sekoita kermaviilistä, munasta ja sokerista seos ja kaada se lopuksi piirakkapohjan ja mustikoiden päälle.
Paista noin 200 asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.
Piirakka maistuu aina, mutta itsepoimituista marjoista tehty on vieläkin makoisampaa. Suosittelemme marjametsään menemistä!
torstai 23. heinäkuuta 2009
Ohrasalaatti paahdetuilla paprikoilla
Ohrasalaatti paahdetuilla paprikoilla (neljälle)
2 dl rikottuja ohrasuurimoita
2 isoa tai 3 pientä punaista paprikaa
2 ruukkua jääsalaattia
2 dl turkkilaista jugurttia
chili-paprika-rypsiöljyä
ruohosipulia
chili- ja paprikamaustetta
kasvisliemikuutio
Keitä ohrasuurimot kypsiksi (noin 30 min) liemikuutiolla maustetussa vedessä, valuta ja anna jäähtyä hieman. Halkaise paprikat, poista siemenet ja laita paprikat leivinpaperin päälle uunivuokaan, pullea puoli ylöspäin. Paahda 200 asteisessa uunissa kunnes mustuvat. Anna jäähtyä folion alla ja irroita sitten kärvähtäneet kuoret juoksevan veden alla. Pilko paprikat ja sekoita ohran joukkoon.
Sekoita jugurttiin chili- ja paprikamaustetta ja anna maustua hetki jääkaapissa. Ja sitten salaattia kokoamaan. Revi pestyjä salaatinlehtiä lautaselle. Laita niiden päälle kasa ohra-paprikaseosta ja pilkottua ruohosipulia. Viimeistele annos kunnon lusikallisella jugurttia ja lorauta päälle öljyä.
tiistai 21. heinäkuuta 2009
Hihake. Hihatin. Joku.
Ihana Baktus
Baktus hurmasi siis minutkin. Kiitos tästä ohjeesta kuuluu Strikkeliselle. Ja aika moni muukin on tämän tehnyt.
Lanka on merkiltään tuntematon, väriltään uskomattoman ihanan vihreä ja peräisin Jytiksen mummon perintölaatikosta, kiitos vielä! Puikot oli bambuiset ja kokoa 3,5 mm.
Tykkään!
maanantai 20. heinäkuuta 2009
Vaniljainen kirsikkapiirakka
Kesä-heinäkuun ruokahaasteen aihe oli tosiaan haastava, jazz. Teema ei herättänyt oikein mitään ajatuksia, joten päädyin guuglaamaan alan mestareita. Päädyin Frank Sinatran lempijälkkäreiden pariin ja niistä jäi mieleen kirsikat, ricotta-juusto ja sitruuna. Päätin tarttua kirsikoihin, nyt kun saa tuoreita ja ah, niin hyviä. Niistä syntyi yhteistyössä Ellun kanssa mainio piirakka jonka maistuvuus todistetaan alempana.
Vaniljainen kirsikkapiirakka
Täyte:
400g tuoreita kirsikoita
0,5 dl mantelilikööriä
2,5 dl maustamatonta soijajugurttia
2 tl vaniljauutetta
0,5 dl sokeria
Pohja:
200g margariinia
1,5 dl sokeria
4 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl soijamaitoa
Pilko kirsikat ja poista kivet. Marinoi kirsikat manteliliköörissä, mä annoin olla yön yli.
Sekoita huoneenlämpöinen margariini ja sokeri. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe sekä lopuksi soijamaito ja sekoita taikina tasaiseksi. Voitele iso piirakkavuoka (jos vuoka ei ole kovin iso, tee taikinaa 2/3) ja jauhota vehnäjauhoilla. Levitä taikina vuokaan ja esipaista 200 asteessa noin 10 minuuttia.
Tee sillä välin täyte. Lisää jugurttiin vaniljauute ja sokeri, jo valmiiksi vaniljalla maustettu jugurtti käy hyvin myös. Levitä jugurttiseos pohjan päälle ja levitä marinoidut kirsikat sen päälle. Säästä marinadi jos haluat tehdä pienen kastikkeen kaveriksi. Paista piirakkaa 200 asteessa noin puoli tuntia. Anna jäähtyä.
Tehtiin kirsikoiden marinadista piirakalle vielä siirappikastike. Hyvin maistui piirakka ilmankin kastiketta, mutta oikein maukas oli siirappikin. Ja se syntyi niin että kuumennetaan 0,5 dl sokeria pikku vesitilkassa kattilassa. Kun sokeri alkaa sulaa, lisätään kirskoiden marinadi eli mantelilikööri ja annetaan kiehahtaa. Ja sitten annetaan jäähtyä niin kastike tiivistyy.
Ja tosiaan näin kävi että meitä oli neljä syöjää ja siinä grillauksen ohella, 7 tuntia myöhemmin, piirakasta ei ollut paljoa jäljellä. Suosittelemme!
sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
Kruunuvuorella
Sunnuntainen pyöräilyretki suuntautui Laajasalon Kruunuvuorelle ja mainio paikkahan se olikin. Periltä löytyi pikkuinen lampi ja lumpeet olivat juuri puhjenneet kukkaan ja parhaimmassa loistossaan. Linkissä olevissa kuvissa lampi näytti aivan mahtavalta myös talviaikaan.
1800-luvun huvilat eivät sitten enää niin loistaneetkaan, rumimpia kasoja en halunnut edes ikuistaa, kun harmitti niin paljon. Tähän allaolevaan oli kuitenkin asennettu uusi katto ja vähän uutta maalipintaakin se oli saanut kylkeensä.
Tässä hieman isommassa huvilassa oli hienot pyöreät kulmaikkunat.
Aika jännittävä kohde! Linkissä hienoja syyskuvia vuorelta.
lauantai 18. heinäkuuta 2009
Ei ole todellista.
Menee jonkin aikaa että saan kaivettua kaikki kuvat ja muokattua kaikki bloggaukset uudestaan. Kuvat tulee takaisin mutta siinä kestää, pahoittelut tästä.
torstai 16. heinäkuuta 2009
Taivaallinen raparperiherkku
Vaniljainen raparperiherkku (kahdelle)
n. 5 dl raparperia
2 palloa hyvää vaniljajäätelöä (halutessa vegaanista)
sokeria
kanelia
tummaa siirappia
Kuori ja pilko raparperit ja paistele niitä kattilassa sokerissa ja kanelissa (saa olla ihan reilusti). Mä otin raparperit pakkasesta ja niistä irtosi aika paljon nestettä aluksi, kaadoin sitä välissä pois. Kun alkaa mennä mössöksi, jaa seos kahteen astiaan. Päälle pallo hyvää vaniljajäätelöä ja loraus tummaa siirappia. Nauti!
Ja jäätelöstä piti vielä sanoa että mä käytin Carte D'Orin vaniljajäätelöä (maustettu madagaskarilaisella vaniljauutteella), on muuten todella hyvää! Mutta mites vegaanisista jäätelöistä, mikä on paras vaniljajäätelö, onko kokemuksia?
tiistai 14. heinäkuuta 2009
Maukas meksikolainen soijarouhesalaatti
Meksikolainen soijaruohesalaatti (2 isoa annosta)
1 ruukku rapeaa salaattia
1 punainen paprika
1 avokado
1,5 dl tummaa soijarouhetta
1 pieni tlk makeita maissinjyviä
2 pitaleipää
1/2 pss tacomaustetta (esim Santa Maria)
n. 1 dl mietoa salsaa
3 dl vettä
oliiviöljyä
paprikamaustetta, suolaa
Kuumenna ruokalusikallinen öljyä pannulla ja lisää soijarouhe ja tacomauste pannulle. Kuullottele hetki ja lisää vettä desi kerrallaan, anna imeytyä välissä. Siirrä turvonnut soijarouhe lautaselle odottelemaan.
Pilko salaatti, paprika ja avokado. Valuta maissit ja kokoa salaatti. Pilko pitaleivät pieniksi kolmioiksi ja paahda ne pannulla öljyssä rapeiksi, mausta parikamausteella ja suolalla. Lisää hieman jäähtynyt soijarouhe salaattiin ja viimeistele annokset salsalla. Tarjoa lämpimien, paahdettujen pitakolmioiden kanssa.
maanantai 13. heinäkuuta 2009
Appelsiinimuffinssit
Vielä kerran Tokiosta, nyt shoppaillaan!
Hello Kitty -tuotteiden ystäville Tokio on paratiisi. Yllä kuva mahtavasta Kiddy Land -lelutavaratalosta, jossa yksi kerros oli omistettu kokonaan tälle katille. Samasta talosta löytyi myös keittiötarvikkeita, esimerkiksi pupun muotoisten macaroni-pikkuleipien muotit.
Vaateostoksilla käytiin useissa paikoissa, nouseva nuorisokulttuurin keskus Shimokitazawa oli oikein hyvä ja Harajuku toinen. Harajukua suosivat ehkä enemmän teinit mutta kyllä sieltäkin löytöjä tehtiin. Ja bongattiin myös kovin kotoisalta kuulostava vaateliike.
Ruokakaupoissa käyminen on myös aina elämys, erityisesti tavaratalojen alakertojen herkkuosastot olivat paratiisinomaisia.
Elektroniikkaa saa Japanista hyvään hintaan. Odotimme näkevämme kaupoissa jotain tosi futuristisia laitteita, puhuvia printtereitä, keittiörobotteja jne vaan ei ainakaan bongattu mitään kreisiä. Mutta hyvä ja edullinen järjestelmäkamera löytyi Akihabarasta, elektroniikka-kaupunginosa jossa kannattaa kierrellä hieman, hinta-erot voi olla isoja. Mun kamera löytyi alla olevan kadun Onoden-liikkeestä.
Ja muistakaa, kun ostokset on tehty niin ei sitten aleta esittelemään niitä metrossa, näin muistutettiin metroasemilla :)
Kaveripasteijat
Viikonloppuna vietettiin juhlia, jonne tarvittiin suolaista ja makeaa purtavaa. Minä päätin tehdä pasteijoita, joihin hain inspiraatiota varsin luotettavalta taholta eli Marianne Kiskolan Papu, porkkana ja hillopulla -kirjasta. Silmiin tarttui Kasvispasteijat parhaille kavereille -ohje, jota sitten lähdin soveltamaan.
Käytin valmistaikinana lehtitaikinaa, koska aika oli rajallinen. Kirjasta löytyy toki ohje taikinallekin.
Täyte oli suurin piirtein tällainen:
3 porkkanaa
200g varhaiskaalta
2 pientä sipulia
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
2 dl tuoreita herneitä
öljyä paistamiseen
1 tl jauhettua korianteria
Ensin kuullotetaan kasviksia öljyssä, sitten lisätään tomaattisilppu, herneet ja korianterijauhe.
Täytettä kannattaa laittaa vajaa ruokalusikallinen yhteen pasteijaan, ettei pursua liialti yli. Pasteijat nypitään tiukasti reunoista kiinni ja voidellaan siirappivedellä.
Paistetaan 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes ovat rapean ruskeita. Nautitaan piknikillä kaikkien muiden piknikeväiden kanssa.
Olin viime viikonloppuna kolme kertaa piknikillä, joten taitaa todella olla kesä. Ulkona syöminen ei silloin tarkoita automaattisesti ravintolaa, vaan ennemminkin puistoa. Tykkään!
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
Mansikkaa
Pakastin mansikat edellisvuosista poiketen sellaisenaan, ilman sokeria, kun mansikkatilan emäntäkin lupasi että onnistuu hyvin. Syksyn mittaan päästään testailemaan miten kävi!
lauantai 11. heinäkuuta 2009
Tokion makuelämyksiä
Tässä yksi esimerkki, yrteissä paistettuja perunan ja kurpitsan paloja dipillä, vihersalaatti taikinasipseillä ja mahtavalla soijakastikkeella ja pari erilaista kanavarrasta (ehdottoman suositeltavia!).
Alla puolestaan on paikallista Sapporo-olutta, paistettua valkosipuliriisiä, friteerattuja kala-kaali-kakkusia ja salaattia. Pikku-annokset maksavat 1-4e kpl, olut noin 3,5e. Halpaa ja niin maukasta!
Kasvissyöjillä on hieman vaikeaa sillä Japanissa tykätään laittaa kananmunaa joka paikkaan. Ja kuivattua kalaa. Mutta kun hokee tarpeeksi kauan "niku ira-nai" (lihaa ei tarvita) ja "sakana ira-nai" (ei tarvi kalaakaan) niin onnistuu. Sama lause kannattaa opetella kananmunalle.
Kasvisherkuista erityisesti salaatit, ylläoleva riisi ja nämä juustokuorrutteiset grillatut parsat sekä friteeratut tofut maistuivat!
Ja niin, puikoilla syömiseen tottui nopeasti, vähän nauratti kyllä kun paikalliset söivät jopa pizza-slicet ja nachot puikoilla :)
Ja nyt jälkiruokien pariin!
Kaupungilla pyöriessä tulee kuuma, sopivaa viilennystä ovat esimerkiksi maustettu jää tai pallo jäätelöä, eksoottisella makuvalinnalla. Alla kurpitsa- ja perunajäätelö! Makuina olisi ollut myös esim olut ja inkivääri.
Myös täytetyt crepet tuntuivat olevan suosittua "katuruokaa". Kuvia saa muuten isommiksi klikkaamalla.
Kaikista överein jälkkäri nautittiin siellä Park Hyatt Tokyon kahvilassa, kas tässä:
Ja juomapuolelta vielä yksi vinkkaus. Ihastuimme täysin paikalliseen luumuviiniin (ume-shu). Sitä sai jäillä, ikäänkuin liköörinä nautittuna tai sitten isossa lasissa jollion viiniä oli jatkettu jollain spriten tyylisellä. Lasin pohjalla on aina pieni luumu, niistä voi laskea monta on juonut. Maistakaa tätä!! Ja esimerkki allaolevassa lasissa, kurpitsajuustokakun ja melonisorbetin kanssa.
Hyvä ravintola-haku löytyy täältä, hakusanaksi voi laittaa esim vegan, löytyy niitäkin!